Sympatiaa rakennekynsiäidille
Lasten kasvattaminen on rankkaa puuhaa. Joku jaksaa sitä, kun vastapainona on mielekäs työ, joku toinen harrastusten tai muiden mielenkiinnon kohteiden, kuten pienen itsensä hemmottelun avulla.
Katkerat isovanhemmat (K&k 30.4.), ymmärrän hyvin, että miniänne viettää joulunsa mieluummin leppoisasti omien vanhempiensa kanssa kuin ottaa teidät kauhistelemaan eineslanttulaatikoita ja luomaan hänen ulkonäköönsä kohdistuvia paheksuvia silmäyksiä.
Jos hyväksyisitte sen tosiasian, että myös ihminen, jonka kiinnostuksen kohteet eivät vastaa omianne, voi olla hyvä tyyppi, saisitte varmaan poikanne perheen kautta mielekästä sisältöä elämäänne. Yrittäkää löysentää omia ennakkoluulojanne edes lastenlasten takia. Aloittakaa vaikka pyytämällä miniältä anteeksi häntä varmasti loukkaavaa lehtikirjoitustanne.
Suvaitsevaisen anopin tyytyväinen miniä
Tämä nimimerkin Katkerat isovanhemmat virke (K&k 30.4.) kertoo mielestäni sen, mistä kenkä puristaa: ”Hänelle (miniälle) rakennekynsien hoito on kodinhoitoa tärkeämpää, ja keittotaito rajoittuu valmisruokien lämmittämiseen.”
En minäkään kutsu kotiini ketään, joka arvioi ja arvostelee tapaani toimia. Minulla ei ole rakennekynsiä enkä juuri käytä valmisruokia, mutta se on minun valintani. Joku muu valitsee toisin.
Jos menen jonkun toisen luo, olipa hän lähisukulainen, ystävä tai satunnainen tuttava, koetan muistaa, että se on hänen kotinsa, hänelle pyhä paikka. Ja mieluummin syön mikrotettua einestä iloisessa seurassa kuin syyllistämisellä ja säälillä kuorrutettua herkullista terveysruokaa. Ehkä välit paranisivat, jos kumpikin – tai aluksi edes toinen – osapuoli lakkaisi arvostelemasta ja alkaisi kunnioittaa toistensa valintoja. Kaunis, ihana miniä ja kätevä, mukava anoppi voivat hyvin löytää toisensa.
Miniä
Jaa tämä artikkeli: