Synkkää synkkää
Oli synkkä ja myrskyinen yö. Pimeän pohjoisen pääkaupungin katuja ja kattoja piiskasi väsymätön syksyinen sade. Korpien kuiskinnan keskellä kaivosaltaan myrkyt valuivat jylhien järvien loiskintaan. Suuryritys toisensa jälkeen lähetti väkeään kilometritehtaalle. Lastensuojelun ja vanhustenhuollon ongelmat vyöryivät jokaisen tietoisuuteen. Taantuman profeetat soittelivat pasuunoitaan ympäri maanosaa.
Kaiken keskellä synkän kansan synkkä kirkko synkisteli omaa olemistaan ja kohtaloaan. Laskevien osallistuja- ja jäsenmäärien edessä kirkonmiehet syyttelivät toisiaan kehityksen pahentamisesta. Jo nimessään ilosanomaa, evankeliumia, kantava evankelisluterilainen kirkko ei tahtonut löytää aihetta edes vienoon hymyyn.
Henkilökohtaisesti palasin mielelläni vajaan parin viikon reissulta Afrikan sydämestä Etiopiasta tähän järjestäytyneeseen ja hyvinvoivaan yhteiskuntaan. Hanasta tulee mielin määrin puhdasta vettä, jota voi huoletta juoda ja joka on aina tarpeen tullen lämmintä peseytymistä varten. Koko kansa on toimivan terveydenhuollon ja koulutuksen piirissä, julkinen liikenne toimii, katukuvaa hallitsee harkittu arkkitehtuuri eivätkä aaltopeltihökkelit. Nuorten tyttöjen sukuelimiä ei silvota.
Palasin mielelläni jopa tämän paljon parjatun kirkon keskelle. Tällä kirkolla on runsaasti hyvin koulutettua ja motivoitunutta henkilökuntaa. Tällä on tarjota siistejä ja puhuttelevia tiloja ihmisten hiljentymistä ja pyhiä juhlahetkiä varten. Tällä on voimavaroja auttaa ihmisiä monenlaisen hädän hetkellä ja mahdollisuus kantaa vastuuta myös kaukaisesta lähimmäisestä.
Paljon olisi meillä myös opittavaa afrikkalaisilta veljiltämme ja sisariltamme. Sieltä, missä ei löydy niin paljon aineellista hyvää, saattaa löytyä senkin edestä inhimillistä iloa, lämpöä, ystävällisyyttä ja vieraanvaraisuutta. Voisivatkohan kaiken synkkyyden keskellä elämän todelliset arvot löytyä yksinkertaisesta toisen ihmisen arvostamisesta ja toinen toisestaan huolta pitämisestä.
Meikäläiseen harmaan valjuun jumalanpalveluselämään tottuneilla olisi paljon opittavaa myös afrikkalaisesta uskomisen riemusta ja hengen palosta. Vähitellen perinteinen lähetystyö on muuttunut ja kehittyy yhä enemmän kirkkojen väliseksi eläväksi vuorovaikutukseksi, joka rikastuttaa omalla tavallaan molempia osapuolia.
Seppo Simola, päätoimittaja
Jaa tämä artikkeli: