Syntisen yksinäinen elämä
Synti kalskahtaa vanhalta ja arvokkaalta sanalta. Vankilapappi Marko Meijer kertoo, miltä synti tuntuu.
Kun Vantaan vankilassa työskentelevä pastori Marko Meijer toimittaa jumalanpalvelusta vangeille, hän laittaa vankilan kappelin alttarille vanhat kahleet. Sellaiset painavat, rautaiset mötikät, joihin ennen kiinnitettiin vaaralliset vangit. Joku muistaa ehkä mustavalkovalokuvan Härmän häjyistä. Siinä Isontalon Antti ja Rannanjärvi istuvat juron näköisinä kaula ja jalat kahlehdittuna paksujen rautarenkaiden sisään.
Meijerin mielestä syyllisyydentunnossa elävä ihminen on kuin kahlevanki. Armon ja anteeksiannon kokeminen on kuin kahleista vapautuisi.
Voi ajatella, että vankilassa puhe kahleista koskettaa kuulijaa. Mutta on myös toisenlainen kuva synnistä. Se juontaa juurensa varhaisilta kirkkoisiltä, mutta tulee lähelle nykyihmistä. Siinä kuvassa on yksinäisyyttä ja itseensä käpertymistä.
— Eristysvankeja pidetään sellissä 23 tuntia vuorokaudessa. He saavat olla yhteydessä vain omaisiinsa ja asianajajaansa. Tunnin verran saa jaloitella katolla. Synti eristää ihmistä samalla tavalla, Meijer havainnollistaa
— Martti Luther on sanonut, että synti on itseensä käpertymistä. Rikkinäinen ihminen ei välttämättä kykene kontaktiin muiden kanssa. Klassisen teologian mukaan helvetti on yksinäisyyttä
Havahtuminen vastuuseen
Meijer kuvailee, että ihminen on synnissä marinoitu. Silti vastuu omista teoista on otettava, muuten olisimme vain isoja lapsia.
— On hyvä asia, että ihminen tuntee tehneensä väärin. Silloin on mahdollista ottaa vastuu teoistaan, vaikkei synnittömäksi tulekaan. Johannes Kastaja oli aikansa mörökölli, joka julisti kääntymistä. Hänen sanomansa oli, että herätkää katsomaan, minne olette menossa.
Meijer listaa Johanneksen nykyaikaisiksi seuraajiksi Pentti Linkolan, Jaakko Löytyn ja Pelle Miljoonan.
— Kaikki he puhuvat vastuunottamisesta. Jos vastuuta ei oteta, maailma menee päin helvettiä.
— Syntiinlankeemuskertomus on yksi hienoimmista, Meijer innostuu.
Syntiinlankeemuskertomuksessa käärme kyseenalaistaa Jumalan käskyn. Lopullinen valinnanteko ja vastuu jää kuitenkin ihmiselle.
— Ajatellaan vaikka lasta, jolle äiti sanoo että älä koske kukkaruukkuun. Lapsi tulee uteliaaksi ja haluaa tutkia, miksi äiti kieltää asian. Ei uteliaisuus sinänsä ole paha asia. Mutta kun ihminen haluaa tutkia, onko asia kuten Jumala sanoo, ihmiselle jää myös vastuu teostaan.
Vaatii uskallusta myöntää ja huomata oma syntinsä. Vankilapapin työssään Meijer on kohdannut ihmisiä, jotka ovat tehneet henkirikoksen. Äärimmäistä tekoa on vaikea katsoa.
— Vangit eivät heti pysty hyväksymään tekoaan. He pysyvät selväpäisinä lääkkeiden avulla ja tarvitsevat keskusteluapua. Jos on tehnyt liian kauhean asian, voi olla, ettei edes pysty heti tuntemaan syyllisyyttä. Ihminen torjuu teon mielestään, koska ei kestä sitä.
Synnintunnon tarkoitus on havahduttaa ihminen vastuuseen teoistaan. Ortodoksinen teologia näkee synnin sairautena, joka estää ihmistä tekemästä oikeita asioita. Jumala on kuin lääkäri, joka hoitaa synnin haavat. Ihminen ei voi itse parantaa itseään.
Arpi jää, mutta haava paranee
Opiskeluaikana Meijeristä tuntui, että sielunhoidolllinen työ olisi yksi vaikeimmista tehtävistä, mitä kuvitella saattaa. Oivallus siitä, että kärsivän ihmisen vierellä kulkeminen riittää, vapautti kohtaamaan kriisissä olevan ihmisen. Esimerkiksi henkirikoksen tehnyt vanki voi olla musertunut tekonsa jälkeen.
— Pidän kädestä kiinni. Totean, että olet tehnyt väärin, mutta tästä voidaan mennä eteenpäin. Omaa tekoaan ei tarvitse juosta karkuun. Teot jättävät jäljen, haavasta jää arpi. Mutta elämä ja armo korjaavat paljon. Haava paranee, mutta arpi jää muistuttamaan siitä, että asiat eivät palaa ennalleen.
— Armo ei siis ole mikään laastari, jolla suljetaan silmät ja jätetään haava hoitamatta.
Vankilassa tapaa ihmisiä, joiden rikokset näyttävät rajuilta. Mutta kyllä tavallisimmistakin synneistä jää haavoja. Puhtoisen julkisivun takana voi piileskellä pelottavia asioita, jotka sitovat ihmistä kuin rautakahleet Rannanjärveä. Kukapa ei kaipaisi vapautusta.
— Synnintunto on sitä, että uskaltaa katsoa rikkomustaan kohti. Jos ei uskalla, ei pääse siitä vapaaksi. Jeesus sanoi aikalaisilleen: jos sanotte, että teissä ei ole syntiä, synti pysyy teissä.
Nykyajan riippuvuuksista kärsiviä ihmisiä hoideta samaan tapaan. Ei voi päästä ongelmista irti, jos ei pysty myöntämään, että on ongelma.
Meijer muistelee Raamatun kertomusta pääsiäisaamusta. Jeesuksen ystävät rientävät ristiinnaulitun opettajansa haudalle, mutta kuollutta ei näy missään. Enkeli kertoo, että Jeesus on noussut kuolleista ja on elossa. Opetuslasten täytyy kuitenkin nähdä omin silmin, että hauta on tyhjä. He kurkistavat kallion koloon louhittuun hautaluolaan.
— On aika pelottavaa mennä sisälle hautaluolaan. Mutta opetuslasten oli pakko saada varmistaa asia. Samalla tavalla meidän on uskallettava katsoa kuolemaa silmiin, syntiä kohti — ja luotettava siihen, että emme me sinne huku, että meillä on turvaköysi. Jos ei suostu katsomaan syntiä, se pitää otteessaan.
Mahdollisuus muuttua
Parhaimmillaan synnintunnosta eli oman syntinsä tuntemisesta seuraa paitsi vapaus myös tuomitsematon asenne lähimmäisiä kohtaan. Oman syntisyytensä myöntämisestä nousee myötäelämisen kyky, tietoisuus siitä, että myös itse on syyllinen.
— Kun aloitin työt vankilassa, oli vavahduttavaa tajuta, että ero vangin ja vapaana olevan ihmisen välillä on ohut kuin veitsenterä. Oli pelottavaa huomata, että kuka tahansa voisi oikeastaan joutua vangin asemaan, Marko Meijer kertoo.
— Eräässä mielessä rikollinen on tekojensa uhri. Kun tappaa toisen, tappaa jotain itsessään. Usein rikollisen taustasta löytyy paljon rumaa, ehkä häntä on käytetty lapsena hyväksi, ehkä hylätty ja jätetty vaille perusturvaa. Silti hän on vastuussa rikoksestaan.
Aikuisen on suojeltava lasta, koska häneltä lapsi saa elämisen mallin. Aikuisen ihmisen vastuu on siinä, että hän näkee synnin ja haluaa päästä siitä eroon. Ortodoksipiispa Paavali kirjoittaa: "Ihminen ei voi valita, kohtaako hän kiusauksia, mutta hän voi valita, miten kohtaa ne." Synnintunto on siis mahdollisuus muuttaa elämäänsä.
— Synnintunto on merkki siitä, että ihminen minussa huutaa apua, Meijer sanoo ja muistaa tuhlaajapojan tarinan.
Raamatussa Jeesus kertoo tuhlaajapojasta, joka maailmalla hummatessaan kuluttaa ennakkoperintönsä ja palaa häpeissään lapsuudenkotiinsa. Meidän on helppo kuvitella, että kertomus loppuisi siihen, että isä alkaisi hätistellä suvun mustaa lammasta haulikolla.
Mutta niin ei käynyt. Isä ottaa poikansa avosylin vastaan ja järjestää tämän paluun kunniaksi kunnon juhlat.
Jaa tämä artikkeli: