Terho Pursiainen vertaa jumalapuhetta rakkausrunouteen.
Syvyyssuhde
— Jumalan kanssa ei käydä small talkia, sanoo Terho Pursiainen.
Vanhoina hyvinä aikoina ihmiset kuulivat Jumalan puhetta. Nykyaikana ainoastaan hullut ja taiteilijat kuulevat ääniä.
Tavallinen kirkon jäsen on hämillään, kun joku kertoo Jumalan puhutelleen häntä. Yli kolme neljästä suomalaisesta kertoo kuitenkin uskovansa Jumalaan. Keskiverto ihminen luultavasti ajattelee, että Jumala ei paljon puhele.
Kuka tämä Jumala sitten oikein on? Miten hän liittyy meidän elämäämme? Voimmeko me olla häneen yhteydessä? Onko hän meihin yhteydessä?
Suurempi kuin suhde
Kirkossa puhutaan usein persoonallisesta Jumalasta. Ne, joilla on jokin erityinen kokemus Jumalasta, puhuvat mielellään jumalasuhteestaan. Heillä voi olla kokemuksia hyvinkin henkilökohtaisesta puhuttelusta tai kontaktista.
Jotkut puhuvat tuttavallisesti Taivaan Isästä.
Pastori Terho Pursiainen ei innostu siitä, että jumalasuhteesta puhutaan samalla tavalla kuin puhutaan esimerkiksi ihmissuhteista tai muista suhteista. Pursiaisen mukaan ihmisen ja Jumalan suhteessa kyse ei ole kahden tahon välisestä small talkista, vaan jostakin paljon suuremmasta.
— Ei ole olemassa sellaista pikku-ukkoa, jonka kanssa voisi olla kirjeenvaihdossa tai langattomassa yhteydessä. On kuitenkin olemassa ihmisiä, joilta puuttuu suhde Jumalaan siinä merkityksessä, että heidän elämänsä on vailla syvyyttä.
Enemmän kuin persoona
Pilvenhattaralla istuskeleva parrakas ukkeli on siis mielikuvituksen tuotetta. Tällaiset mielikuvat kertovat Pursiaisen mielestä pikemminkin ihmisen kuvittelukyvystä kuin Jumalasta.
— Jos sanotaan, että Jumala on persoona, niin valehdellaan, koska Jumala on paljon enemmän kuin persoona, Pursiainen toteaa.
— Samoin, jos väitetään, että ihminen on kone, niin vääristellään ja vähätellään. Ihminen voidaan jollakin tapaa ajatella koneena, mutta ihminen on paljon enemmän.
Pursiainen korostaa, että jos joku näkee ihmisessä vain koneen, niin hän näkee asian väärin, ja jos joku näkee Jumalassa vain persoonan, näkee väärin.
Pursiainen kuitenkin intoutuu puhumaan jumalasuhteesta. Hänen mukaansa ihmisen elämä on syvää, jos hänellä on suhde Jumalaan.
— Ihminen voi kokea todellisuuden pyhänä. Todellisuus on suunnattoman syvä, syöverin omainen. Se on salaisuus, jonka kohtaaminen on samalla kauheaa ja ihanaa.
Kun ihminen kohtaa todellisuuden tällaisena pyhänä syvänä salaisuutena, hänessä tapahtuu Pursiaisen mukaan se, mitä kutsutaan Jumalan kohtaamiseksi, jumalasuhteeksi.
Rakastunut ei hoe kliseitä
Jumalasta puhumisen vaarana on, että aletaan puhua kuluneilla sanonnoilla. Samojen asioiden sisällötön hokeminen on puuduttavaa. Uskonto muuttuu muodollisuudeksi eikä sillä ole mitään tekemistä totuuden kanssa.
Pursiainen vertaa jumalapuhetta rakkausrunouteen.
— Moni mies on kohdannut naisen, jota rakastaa, ja jotkut näistä miehistä ovat olleet runoilijoita. Ja kun kukin heistä on tulkinnut kohtaamistaan, jokainen on tehnyt siitä erilaisen runon.
Pursiainen epäilee, että ne, jotka ovat kopioineet toisten runoja, eivät ole järisyttävää kohtaamista kokeneetkaan, vaan he hokevat kliseitä.
— Vasta silloin, kun rakkaus herättää runoilijamiehessä omintakeisen ja ainutlaatuisen reaktion, siinä on ollut kysymys todellisesta rakkaudesta.
Vastaavalla tavalla voidaan ajatella, että kun ihmiset ovat kohdanneet Jumalan eri aikoina ja eri historian vaiheissa, siitä on syntynyt erilaisia runoja. Osa niistä on vahvasti kliseisiä. Osa on puolestaan hyvin omintakeisia.
— Kun Jeesus kohtasi Jumalan, siitä syntyi jotain unohtumattoman erilaista. Hän osasi puhua Jumalasta aivan erityisellä tavalla, Pursiainen sanoo.
Valomerkki on tullut
Kristinuskolla on historiallinen ankkuri Jeesus Nasaretilaisen persoonassa ja siinä, mitä hän kertoi olemassaolon perustan kohtaamisesta.
Pursiainen suhtautuu kuitenkin avoimesti myös toisiin uskontoihin. Hän muistuttaa, että on olemassa muutakin kuin kristillistä uskonnollisuutta, joka ei ole suinkaan läpimätää ja jossa on kysymys saman asian kohtaamisesta ja enemmän tai vähemmän aidoista pyhän äärelle pysähtymisistä.
— Ei ole niin, että kristitty on oikeassa ja muut ovat väärässä. Vaan kristityt ovat oikeassa ja väärässä, ja muutkin ovat oikeassa ja väärässä.
— Loppujen lopuksi jokainen tarkastelee näitä asioita omasta perinteestään käsin. Omalla kielellään ja omalla ymmärryskyvyllään.
Pursiainen pitää kuitenkin kristinuskon näkökulmaa ainutlaatuisena. Hänen mukaansa Jeesus oli nähnyt olemassaolon pohjattomaan syöveriin ja tajunnut, että nykyinen maailman meno ei voi jatkua.
— Valomerkki on tullut ja Jumala on tulossa, Pursiainen tulkitsee Jeesuksen sanomaa.
Vaikka maailmanloppua ei tullutkaan pian Jeesuksen kuoleman jälkeen, Pursiaisen mielestä Jeesuksen havainto on edelleen ajankohtainen, suorastaan hälyttävä.
— Jokaisen järjissään olevan ihmisen pitäisi tarkistaa arvojärjestyksensä. Eikä pelkästään sanojen, vaan myös tekojen tasolla.
Jaa tämä artikkeli: