
Kipsissä. Paraneminen etenee päivä kerrallaan.
Taakankantaja
Olin huolissani. Edessä oli iso jalkaleikkaus ja kolme kuukautta kipsiä. Sitä odotellessa olin saanut monta hyvää tarkoittavaa neuvoa ja paljon rohkaisua, mutta kuullut myös kertomuksia leikkausten epäonnistumisista ja kipsatun jalan veritulpista.
Koko sairausaikaa ajatellen parhaan avun antoi työtoverini, kun hän huoltani kuunneltuaan totesi, että se on sitten päivä kerrallaan -elämää.
Muistin sen, kun aloittelin toipumista kotona, yksin ja yhdellä jalalla könkäten. Aluksi mittasin aikaa kipulääkkeen otosta toiseen, sitten jo päivän ja yön kerrallaan. Tästä, itselleni ennnen kokemattomasta ajanlaskusta pidin sinnikkäästi kiinni. Yhden päivän huolet aina jotenkin jaksaa. Aamuisin pyytää voimaa, ja iltaisin – jos muistaa – kiittää päivästä. Ja huominen on taas vain yksi päivä.
Joskus, kun hengitin talvi-ilmaa avonaisesta parvekkeen ovesta ja tunsin lumen tuoksun, ajattelin niitä pitkäaikaissairaita ja heikkoja vanhuksia, jotka makaavat määräämättömiä aikoja paikoillaan. Miten he jaksavat? Mistä ja keneltä he saavat lohtua?
”Kantakaa toistenne taakkoja, niin te toteutatte Kristuksen lain”, kirjoittaa apostoli Paavali. Aina ei toisen taakkaa voi ottaa pois, mutta jo myötätunto voi sitä keventää. Minulle tärkeäksi avuksi tuli kolmevuotias ystäväni, joka käydessään aina silitti kipeää jalkaani. Mikä kantaja, omalla aidolla tavallaan!
Miksi en minäkin nyt – parantumisesta kiitollisena – vuorostani kantaisi. Voimieni mukaan.
Eeva Hurskainen
16. sunnuntai helluntaista
Jumalan huolenpito Väri: vihreä
Valo: kaksi kynttilää
Tekstit: Ps. 86: 1, 3–7; Ps. 127: 1–2; Gal. 6: 2–10; Matt. 6: 25–34
Jaa tämä artikkeli: