
Aikajanalla. Entisajan sanomalehtimäisessä ulkoasussa lehden etusivu sisältää kokonaisen artikkelin. Muutos aikakauslehtimäiseen suuntaan 1990-luvulla ilmenee siinä, että kannessa on vahva kuva, jonka yhteydessä on muutama kansivinkkiteksti. Mutta osoittaako kansiteksti ”Pyörryin aamuhartaudessa” 21.3.1962, että ennenkin osattiin olla vitsikkäitä?
Tähän on tultu
Ajan saatossa lehden moraali-saarnat ovat korvautuneet etiikan pohdiskelulla.
Työryhmä Marja Kuparinen, Marjo Kytöharju, Sirpa Patronen, Tommi Sarlin, Eira Serkkola
Jatkosodassa käytiin asemasotavaihetta ja Helsinkiä pommitettiin. Kauppojen ja kotien ikkunat oli peitetty pimennysverhoin, eikä katuvalaistusta ollut. Autoissa ja raitiovaunuissa käytettiin sinisiä valoja.
Sota näkyi lehdessä. Ensimmäisessä numerossa oli muun muassa Viestejä rintamalta -kirjoitus, joka oli päivätty 19.8.1942 Aunuksessa. Siinä kerrottiin kuolevasta sotilaasta, joka oli rukoillut kolme kertaa Isä meidän -rukouksen.
”Vasta kolmannen kerran loppuun päästyään hän lausui: ’Aamen.’ Enempää hän ei enää jaksanut. Ehkä sielu odotti vain vastausta ylhäältä. Kului muutama hetki, ja sitten kuului vielä katkeileva, värisevä ääni: ’Sanokaa – – terveisiä – – kotiin – – antakaa anteeksi vihollisille.’”
Lehdessä käsiteltiin yhteiskunnallisia aiheita alusta asti. Pelottavaa tilastoa -otsikoidun jutun mukaan vuonna 1942 Helsingissä solmittiin 2 726 avioliittoa, ja ”samana aikana särkyi avioeron tähden 423 kotia.” Myös ”väkijuomain tulva”, ”holtiton kurittomuus sukupuolisiveellisyyden alalla”, nuorison ”villiintyminen” ja ”ala-arvoisten elokuvien turmiollinen vaikutus” huolestuttivat lehdessä.
1952. Helsingin Kirkkosanomat julkaisi Olympia-numeron, jonka kannessa kisavieraat toivotettiin tervetulleiksi suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Seurakunnilla oli yli 200 tilaisuutta kisojen aikana.
”Keski-Helsingin seurakunnan toimesta järjestetään Vanhan kirkon puistoon 19.7.–27.7. väliseksi ajaksi iltaisin klo 20.00 ulkoilmakokouksia, joihin pyydetään puhujiksi täkäläisten lisäksi kisoihin saapuneita pappismiehiä. Lahden seurakunnan poikaorkesteri huolehtii soitosta, kaiuttimet puheäänen riittävästä kuuluvaisuudesta. Jälkimmäisen kisaviikon aikana pidetään vastaavanlaisia tilaisuuksia kirkossa. Oma julistusarvonsa on myös sillä, että Käpylän kirkon tornista kaikuu joka aamu klo 7.00 yli Olympiakylän jonkin tutun virren sävel.”
Yhteiskunnan rakennemuutos alkoi 1950-luvulla, vaikka Suomi oli edelleen maatalousvaltainen maa. Kolmannen Yhteisvastuukeräyksen tuotto käytettiin vuonna 1952 vanhusten ja vaikeuksissa olevien perheiden asunto-olojen kohentamiseen, mistä lehdessäkin kirjoitettiin.
Kirkollisesti merkittävä tapahtuma Helsingissä tuona vuonna oli Suurkirkon, nykyisen Tuomiokirkon, 100-vuotisjuhla. Myöskään Miss universum Armi Kuuselan vierailu seurakuntien vanhainkodin illanvietossa ei jäänyt lehdessä huomiotta.
1962. Nyt lehden nimi oli Kirkko ja kaupunki . Se ilmestyi peräti 46 kertaa vuodessa. Lehden ulkoasu oli uudistunut. Suomi pääsi 1960-luvulla maailman kymmenen rikkaimman maan joukkoon. Maaltamuutto kiihtyi.
Vuonna 1962 oli eduskuntavaalit. Kirkko ja kaupunki oli varannut koko kansilehtensä 31.1.1962 vaaliteemalle: ”Jokaisen kansalaisvelvollisuus äänestää 4. ja 5. helmikuuta. Äänestä rakentavan yhteistyön ja kristillisten elämänarvojen puolesta.” Sisäsivuilla julistettiin: ”Vaaleista pois jääminen on epäisänmaallinen teko.”
Kirkkoja rakennettiin 1960-luvulla Helsingin lähiöihin. Muun muassa Pohjois-Haagan kirkon perustukset laskettiin, ja Munkkivuoren ja Temppeliaukion kirkkojen rakennussuunnitelmat hyväksyttiin vuonna 1962. Entistä Puotilan kartanon viljamakasiinia alettiin muuttaa Puotilan kappeliksi.
Lehdessä oli alkanut ilmestyä Postia -palsta, jossa julkaistiin lukijoiden mielipidekirjoituksia. Aiemmin lehden päätoimittajanakin toiminut pastori Heimer Virkkunen vastasi Sielunhoitajan osastossa lukijoita murehduttaneisiin kysymyksiin.
Uudessa kirkkolakiehdotuksessa naisteologeille esitettiin lehtorin virkanimeä. Kirkollisia piirejä kuohutti Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan dogmatiikan professorin Osmo Tiililän ero kirkosta.
1972. Vuosi oli Suomen liikenteessä kaikkien aikojen tuhoisin. Surmansa sai 1 135 ja yli 16 000 loukkaantui. Alkuvuodesta pidettiin ennenaikaiset eduskuntavaalit ja syksyllä kunnallisvaalit. Suomessa tuli voimaan kansanterveyslaki, jonka nojalla maahan perustettiin alueelliset terveyskeskukset.
Postia -palstan nimi oli muuttunut Mielipiteitä -palstaksi. Lehdessä kirjoitettiin vuoden aikana muun muassa Israelin ongelmista, Tuomiokirkon kryptan korjauksesta, säveltäjä Kari Rydmanin Kulosaaren kirkon pääsiäisyön jumalanpalvelukseen säveltämästä musiikista, lisääntyneen vapaa-ajan vallankumouksesta ja kerrottiin asunnon puutteen ajavan lapset sijaishoitoon. Aimo T. Nikolaisesta tuli Helsingin piispa, Kannelmäen kirkkoon valmistui Hilkka Toivolan lasimaalaus, ja Puukirkon papin lyhyet Kerettiläis-tyyliset pakinat kirvoittivat mielipidekirjoituksia.
Avoliitot olivat yleistyneet 1970-luvulle tultaessa. Niinpä esimerkiksi monipuolisessa juttukokonaisuudessa asiantuntijat ja kolme avoliitossa elävää paria saivat kertoa lehdessä nimettöminä, miksi he olivat valinneet avoliiton.
”Avoliittomme ei ole protesti yhteiskuntaa eikä vanhempia kohtaan. Emme saa yhteiskuntaa muuttumaan olemalla avoliitossa, yhteiskuntaa on muutettava muilla tavoin”, kertoivat nainen, 23, ja mies, 24, jotka olivat seurustelleet puoli vuotta ennen avoliittoa ja eläneet avoliitossa kaksi vuotta.
1982. Tammikuussa veroilmoitusten täyttöaikaan lehti kirjoitti pimeästä työstä ja veronkierrosta. Jutun lopussa muistutettiin kristillisen etiikan peruspilareista. Otsikolla Elämän liikennesäännöt julkaistiin esseesarja kymmenestä käskystä. Edellisvuoden suurta Se löytyy -evankelioimiskampanjaa seurattiin Tämän löysin -sarjan haastatteluissa.
Kehitysmaat ja kehitysyhteistyö olivat esillä huomattavan monessa jutussa muutenkin kuin Yhteisvastuukeräyksen kautta. Haastateltiin lähetys- ja kehitysyhteistyöntekijöitä, syvennyttiin maiden ongelmiin, kerrottiin ulkomaalaisista vieraista kuten Kiinan kristityistä.
Suuri kirkollinen tapahtuma oli Helsingin piispanvaali, jolle lehti omisti runsaasti tilaa. Muuten aiheet vaihtelivat lapsen kielellisen maailmankuvan muotoutumisesta avioliitto-oppaiden analyysiin ja alkoholismista musiikin tekemiseen. Myös tavalliset ihmiset pääsivät monissa haastatteluissa ääneen.
Omaperäisyydessään erottui joukosta käsialantutkimuksesta kertova juttu, jossa kirjoittaja nivoi yhteen Kevätpörriäisen , Korkean veisun, käsialanäytteet, seksuaaliset estot, ankean lapsuuden sekä sielunhoidon ja terapian mahdollisuudet, eikä siihen tarvittu edes kokonaista sivua.
Juhannuslehden keskiaukeamalla julkaistiin Jaakko Haavion runoelma Johannes Kastajasta ilman kuvan kuvaa.
Kirkossa oli vaalivuosi, mutta seurakuntavaaleista julkaistiin lähinnä tiedotteita. Seurakuntaneuvoston kriittistä, luopuvaa jäsentä haastateltiin vasta vaalituloksen selvittyä.
1992. Suomi ajautui syvään talouslamaan. Tämä näkyi myös Kirkko ja kaupungin jutuissa. Lehti kertoi, miten seurakunnat järjestivät työttömille erilaisia toimintaryhmiä ja miten seurakuntayhtymään perustettiin työttömille väliaikainen toimipiste. Ilmoitussivuilla lamasta kertoivat monet kirpputori-ilmoitukset.
Ympäristönsuojelu nousi lama-aikana tärkeäksi aiheeksi. Lehdessä kirjoitettiin muun muassa kierrätystapahtumista ja ekologisesta ajattelusta kirkossa. 1990-luvun maailmaa heijastelivat myös jutut, joissa ruodittiin, pitääkö miespapin korostaa pehmeitä ja feminiinisiä piirteitään ja mikä on eroottista ja uskonnollista kuvastoa viljelevän poptähti Madonnan suhde kirkkoon.
Maahanmuuttajia ei jutuissa juuri näkynyt, vaikka maahan oli alkanut tulla pakolaisia esimerkiksi Somaliasta ja Balkanin alueelta. Yhdessä jutussa raportoitiin, miten seurakunnan äiti-lapsi-piiri oli kyläillyt pakolaisäitien luona.
Artikkeleissa pohdittiin uskonasioiden ohella eettisiä kysymyksiä, kuten onko lääketiede Jumalan instrumentti ja pääseekö koira taivaaseen. Ne eivät kuitenkaan kuohuttaneet lukijoita niin paljon kuin artikkeli tanssin tuomisesta kirkkoon. Kiivasta keskustelua syntyi myös siitä, miten uudet eroottiset tv-ohjelmat vaikuttavat parisuhteeseen.
Uutissivuilta kävi ilmi, miten kirkko pyrki uudistumaan. Kirkko suunnitteli muun muassa jumalanpalveluksen uudistamista ja kaupunkikulttuuriin sopivia työmuotoja. Kova uutinen 1990-luvun alussa oli julkihomon pääsy kirkon virkaan Ruotsissa.
2002. Uusi parisuhdelaki astui voimaan maaliskuussa. Parisuhteen rekisteröimisen käytännön vaikutukset ovat suunnilleen samat kuin avioliiton solmimisella. Jo saman vuoden tammikuussa julkaistussa uutisessa Lapuan piispalta Jorma Laulajalta kysyttiin kantaa siihen, voivatko rekisteröidyssä parisuhteessa elävät saada kirkollista vihkimistä tai pyytää siunausta parisuhteelleen.
– Se on piispojen yhteinen kanta, ettei sellaisia vihkimisiä eikä parisuhteen siunaamisia tule, piispa Laulaja jyrähti.
Laulajan mukaan kristillinen ihmiskäsitys sulkee pois samaa sukupuolta olevien parisuhteet puhumattakaan siitä, että tällaisessa suhteessa elävä olisi kirkon työntekijä.
Muutamaa viikkoa myöhemmin Kuopion piispa Wille Riekkinen kertoi oman kantansa.
– Homoseksuaalisuus on yksi eettisesti hyväksyttävä seksuaalisuuden muoto.
Riekkisen mukaan myös homot voivat olla kirkon työntekijöitä.
Toukokuun lehdessä uutisoitiin kirkolliskokoukselle tehtyjä edustaja-aloitteitta. Toisessa esitettiin siunauskaavaa samaa sukupuolta oleville. Toisessa ehdotettiin suhteensa rekisteröineiden sulkemista pois kirkon työpaikoista. Asia lähetettiin valiokunnan käsittelyyn.
2012. Kun selaa 70 vuotta täyttävän Kirkko ja kaupunki -lehden tuoreinta vuosikertaa, yleisvaikutelmaksi jää muutos. Ympärillä olevan maailman vääryydet ja katastrofit – kuivuus, sota, kidutus ja nälkä – heijastuvat myös lehden juttuihin. Kirkollinen lehti ei voi tyytyä pelkästään suomalaisen todellisuuden peilaamiseen.
Muutos näkyy yhä enemmän siinä, että vaikeista asioista puhutaan: vanhoillis-lestadiolaisen liikkeen naiskuvaa ja kirkko-oppia ruoditaan, huomataan, että venäläisortodoksit rakentavat kirkkoa toisen patriarkaatin hallitsemalle alueelle. Kirkot setvivät historiansa mustia alueita ja tekevät parannusta. Hyväksikäytöstä kirjoitetaan.
Kirkossa käy lehtijuttujen perusteella melkoinen kuhina. Voiko sen sanoa toisinkin, kysyi Lasse Mårtensson 1960-luvun puolivälissä ja sävelsi tv-messuun uudenlaisen musiikkiteoksen. Samaa tunnutaan nyt kysyttävän helsinkiläisissä seurakunnissa: on jazzvirsiä, gospel-lattareita, hengellistä joogaa, hiljaista rukouslaulua, tarinateatteria ja pyhiä tansseja erikielisistä messuista puhumattakaan. Vanha usko sovittaa uutta pukua.
On mielenkiintoista seurata, mitä tästä kaikesta ajan mittaan syntyy. Jo nyt näkyy, että Helsingissä riittää kokeilunhalua, samoin vapautta etsiä uusia tapoja.
Millä tavalla usko liittyy ihmisen ruumiillisuuteen ja vaikuttaa hänen mieleensä? Keho on lepopaikka, lupasi kehotuntemusta opettava Kristiina Sanaksenaho haastattelussaan. Tämä näkökulma saattaa olla tulevaisuudessa tärkeämpi kuin arvaammekaan.
Kirkko ei saa jähmettyä perinteiden vaalijaksi, sanoi Helsingissä keväällä vieraillut jesuiittaisä Cedric Prakash . Se on hyvä ohje jatkoon.
Videokollaasi lehden historiasta nykypäivään
osoitteessa www.kirkkojakaupunki.fi
Jaa tämä artikkeli: