Tahdon – ehkä joskus

Tahdon – ehkä joskus

Elämä ei muutu odottelemalla, muistuttaa psykoterapeutti perheestä haaveilevia. Teksti Kaisa Halonen

Ikä alkaa kolmosella tai pian nelosella, mutta ajatus lapsista pelottaa eikä kumppanikaan ehkä ole se, jonka rinnalla jaksaisi vuosikymmeniä. Miksi pitäisi asettua aloilleen, kun on vielä niin paljon kokematta?

– Sosiologit ovat havainneet tämän ilmiön jo aikaa sitten. Kaikki maamerkit elämänpolulla ovat siirtyneet myöhäisemmiksi: muutto lapsuudenkodista, työelämään siirtyminen, naimisiinmeno, perheen perustaminen, luettelee Väestöliiton parisuhdekeskuksen johtaja, perhesosiologi ja psykoterapeutti Heli Vaaranen.

Samaa kertovat myös tilastot. Ensimmäisen avioliittonsa solmivien ikä on 2000-luvulla koko ajan noussut, samoin ensisynnyttäjien keski-ikä. Vuonna 2012 ensimmäisen avioliittonsa solmineet naiset olivat keskimäärin 30,8-vuotiaita ja miehet 33,1-vuotiaita. Ensisynnyttäjien keski-ikä oli 28,5 vuotta.

Vaaranen huomauttaa, että miesten nuoruus venyy pidemmäksi kuin naisten, sillä naisilla tulee hedelmällisyyden rajallisuus vastaan. Hän etsii selitystä nuoruuden pitkittymiselle korkeasta elintasosta ja mukavuudenhalusta.

– Kolmekymppisten sukupolvi on todella saanut nauttia nuoruudesta. Heidän ei ole tarvinnut rakentaa yhteiskuntaa, sillä sen ovat aikaisemmat sukupolvet tehneet. Nuorilla on tilaisuus tehdä ja kokea paljon. Tältä pohjalta he katsovat, että kun elää pitempään omillaan ja yksin, saa elämältä enemmän, Vaaranen kertoo.

Hän lisää, että ilmiöllä on myönteinenkin puoli.

– Kolmissakymmenissä avioituvilla on jo kokemuksista ja elämyksistä rikas vuosikymmen takana. Silloin voi rauhoittua perheen vaatimiin hiljaisiin vuosiin. Parisuhteen vaaliminenkin tarkoittaa käpertymistä pesään yhdessä. Siksi voi olla helpompaa, että vapautta on jo koettu riittävästi. Joskus tuntuu, että suoraan lapsuudenkodistaan liittoon menneet kaipaavat yksin elämisen vuosia iloineen ja suruineen.

Perhe merkitsee kovaa työtaakkaa ja taloudellista riskiä. Heli Vaaranen on tavannut monia nuoria aikuisia, joiden mielikuvat ovat tällaisia.

– Tämän hetken huoli monella on se, kuinka pitkä tästä suhteesta tulee. Minä ajattelisin ihan toisin päin ja miettisin, kuinka hyvä tästä päivästä tulee. Liiton kestävyys riippuu siitä, kuinka ihmiset päivittäin toisilleen kommunikoivat. Elinikäinen liitto rakennetaan päivä kerrallaan.

Nykyiset nuoret aikuiset olivat lapsia 1990-luvun alun lama-aikaan, jolloin elämän epävarmuus, köyhtyminen ja työttömyys koskettivat monia perheitä.

– Perheet olivat nauttineet korkeasta elintasosta ja menestyksestä, jotka lama nopeasti romahdutti. Lapset ja nuoret imivät sen itseensä. Heille syntyi huoli siitä, että kaikki voi romahtaa. Siksi he tuntuvat keräävän itseluottamusta, jotta jonakin päivänä olisivat riittävän varmoja tekemään päätöksiä, Vaaranen sanoo.

Hän lisää, että moni nuori haluaisi valmiin ja varman paketin. Sellaisia vain ei elämässä ole. Siksi hän ehdottaa, että vanhemmat keskustelisivat aikuistuvien lastensa kanssa sitoutumisen merkityksestä.

– Voi kertoa, että elämme epävarmassa maailmassa. Siksi on valtava onni, että läheiset pysyvät elämässämme. Siihen meillä on mahdollisuus vaikuttaa tekemällä heille päivittäin hyviä tekoja.

Työssään Heli Vaaranen on huomannut, että moni vanhempiensa eron kokenut nuori aikuinen pelkää avioliittoa. Tätä pelkoa kumppanin pitäisi kunnioittaa ja ymmärtää. Ketään ei voi pakottaa naimisiin, mutta seurusteluajalla olisi hyvä olla jokin yhteinen unelma ja suunta.

– Pääsääntö on, että suhde on ja pysyy samana ilman avioliittoa tai sen kanssa. Tärkeintä on kahden ihmisen halu olla toisilleen ainoita ja suojella suhdettaan, pitää siitä huolta yli kaiken muun.

– Joillekin avioliitto on tärkeä ja häät kaunis ele. Mutta häiden jälkeen parilla on juuri niin kaunis elämä kuin he kykenevät rakentamaan.

Harvan parin tulevaisuudentoiveet käyvät täysin yksiin. Toinen laittaisi kotia, kun toisella on vielä paljon maailmaa näkemättä. Ristiriitojahan siitä syntyy.

– Jos kotikissa valitsee maailmanmatkaajan, niin kuin varsin usein käy, he joutuvat tekemään kompromisseja. Houkuttelu toimii paremmin kuin vaatiminen.

Ero on Vaarasen mukaan turhan helppo ratkaisu silloin, kun arvot ja odotukset eivät kohtaa – sillä useimmiten ne eivät kohtaa. Esimerkiksi kotitausta vaikuttaa siihen, miten haluaa tai ei halua parisuhteessa ja perheessä elää.

Kaikissa asioissa ei kuitenkaan voi tehdä kompromissia. Lasten hankinta on sellainen. Vaaranen on huomannut, että monessa parisuhteessa asiasta ei oikein uskalleta puhua.

– Monella parilla on sellainen elämänstrategia, että odotetaan, josko sattuma tai aika tai toisen mielenmuutos ratkaisisi tämän asian. Mutta en ole saanut mitään näyttöä siitä, että odotteleminen auttaisi.

– Jos haluaa lapsia, kannattaa sanoa se suoraan toiselle. Silloin hänellä on mahdollisuus vastata, että ”mä en ole vielä valmis” tai ”tehdään vaan” tai ”mulla on tällaisia ja tällaisia huolia”. Jos toinen sanoo, ettei halua lapsia, voi valita, haluaako jatkaa niissä olosuhteissa vai mennä eteenpäin ja etsiä onnea muualta.

Vaaranen suosittelee pareille lasten hankkimista silloin, kun heillä on keskenään hyvä olla ja he kokevat suhteensa toimivaksi ja vahvaksi. Ennen ehkäisyvälineitä lapsia alkoi tulla juuri siinä vaiheessa, kun pari oli rakastuneimmillaan ja seksielämä vilkkainta.

– Sitten rakennettiin yhtä aikaa suhdetta, vanhemmuutta ja arkielämää. Ei ole mitään näyttöä siitä, että ne olisivat olleet epäonnistuneita vanhemmuuksia tai lapsia. Päinvastoin: jos parisuhde venyy ja vanuu hyvin pitkään ennen kuin lastentekoa aletaan harkita, se voi väljähtää.

Jaa tämä artikkeli: