Taide haastaa kysymään
Ystäväni kerää muistikirjaan runoja, jotka ovat puhutelleet häntä. Ajan myötä on täyttynyt jo monta kirjaa. Usein niistä on löytynyt sanoja ja ajatuksia jaettavaksi myös meille kanssakulkijoille.
Viimeksi sain muistikirjan kansien välistä Edith Södergranin runon. Se löytyy pöydällä esillä olevasta kortista, tutulla käsialalla kirjoitettuna. Palaan siihen useamman kerran. Runo puhuu lähtemisestä, surusta ja toivosta. En tiedä, mihin tilanteeseen Södergran oli runonsa kirjoittanut. Tässä hetkessä sen sanoissa kietoutuu yhteen kolme maailmaa: runoilijan, ystäväni ja minun. Södergranin sata vuotta sitten kirjoittamat sanat avaavat omaan tilanteeseeni uuden ikkunan, näkökulman.
Parasta runossa on, että se ei avaudu kokonaan. Se ei ole itsestään selvä, vaan arvoituksellinen, kummallinenkin. Peilaan siihen omaa elämääni ja tulkitsen.
En ole runouden asiantuntija. Tunnen vajavaisesti aikakausia, kirjallisuuden teorioita en juuri lainkaan. Siitä huolimatta nautin runoista, ainakin joistakin. Ne, jotka eivät minulle aukene, jätän muille. Näin suhtaudun lähes kaikkiin taiteenlajeihin.
Taideteoksen merkitys syntyy siitä, että se tulee nähdyksi, kuulluksi tai koetuksi. Se saa myös uusia merkityksiä riippuen kokijasta, tilanteesta, paikasta ja ajasta. Katsojan tai lukijan tulkinta ja kokemukset eivät välttämättä ole lainkaan samat kuin mikä taitelijan intentio on ollut. Haittaako se? Ovatko poikkeavat tulkinnat vääriä?
Jos kyseessä on yhteiskunnallinen teos, jolla halutaan saavuttaa vastaanottajassa juuri tietty muutos, saattaa erilainen tulkinta ärsyttää tekijää. Viestien luonne on kuitenkin juuri tuon kaltainen: monimutkaisia sisältöjä ei voi siirtää toiselle ihmiselle sellaisenaan. Viesti on impulssi, jonka tulkintaa ei voi koskaan täysin hallita.
Parhaimmillaan taide ei anna kokijalleen valmista vastausta, vaan hyviä kysymyksiä. Esimerkki löytyy tämänkin lehden sivuilta, kun Anne Leppänen esittelee Jenni Eskolan näyttelyä.
Taide ja uskonto liikkuvat osin samalla alueella: tulkitsevat maailmaa ja etsivät merkityksiä. Hyvä taide ei julista, vaan herättää kysymyksiä.
Tässä ajassa myös kristittynä eläminen voi olla juuri kyselyä. Missä on elämän mieli? Mitä viisautta sisältyy niihin teksteihin ja muotoihin, joista kristityt ovat vuosituhansia ammentaneet? Löytyisikö sieltä minulle se ikkuna, joka tänään avaa uuden maiseman?
Kysymys voi olla kaukoputki, jolla näkee lähelle, omaan elämään, ikuisuuden verhon liepeille saakka. Hyviä kysymyksiä meille kaikille!
Urpu Sarlin
päätoimittaja
urpu.sarlin@evl.fi
Jaa tämä artikkeli: