null Taide on yhdistävä silta

Anja Snellin akvarelli

Anja Snellin akvarelli "Sunny Beach".

Taide on yhdistävä silta

Galleria Espoonsillassa on esillä kahdeksanjäsenisen Net-Art -ryhmän värikästä taidetta: öljy-, akryyli- ja vesivärimaalauksia ja sekatekniikalla toteutettuja töitä. Näyttelyn nimi on Sillalla. Ryhmän jäsenillä on erilaiset elämäntilanteet, mutta taide on heitä yhdistävä silta.

Ryhmän jäsenet tekevät kuvataidetta monipuolisesti ja jatkuvasti. Jokainen on pitkään kehittänyt taiteellista ilmaisuaan alan kouluissa tai kursseilla.

Näin monen henkilön yhteinen näyttely voisi olla sekava, jos teoksissa ei olisi paljon samaa. Sitä löytyy. Ryhmän jäsenten taide on abstraktia ja tekijät rakastavat voimakkaita värejä. Kaikissa nähtävillä olevissa maalauksissa on keskeistä se, miten värit vaikuttavat yhdessä.

Anja Snell on opiskellut taiteen toteuttamista eri tekniikoin ja eri oppilaitoksissa vuodesta -78. Hän kuvailee erikoisen vastaväriparin, violetin ja keltaisen hallitseman akvarellinsa syntyprosessia.

”En ole lähtenyt esittämään tiettyä tilannetta vaan tunnelmaa. Loppujen lopuksi värit ja niiden vuorovaikutus on tärkeää, ei muoto.”

Vapaamuotoisuus ja suppeus pitävät koossa

Net-Art -ryhmä perustettiin vuonna 2005, ja siihen kuuluu espoolaisia ja kirkkonummelaisia taiteilijoita.

Ryhmän perustaja ja vetäjä on kuva-artesaani Eeva Hara-Lindström. Yhteisen verkkogallerian lisäksi ryhmä tapaa ja maalaa yhdessä, vaihtaa ajatuksia taiteesta ja on nyt koonnut ensimmäisen näyttelynsä oikeaan galleriaan.

Anja Snell kertoo, että ryhmän vapaamuotoisuus ja suppeus on koossa pitävä voima. Tämän ryhmän jäsenet kehittävät osaamistaan, kertovat mielellään taiteensa tekemisestä ja tietysti näyttävät ja myyvät töitään. Heille taide ja siihen liittyvä vuorovaikutus on keskeinen ilonlähde elämässä.

Suurten ja värikylläisten maalausten vastapainona pienet, lähes vain mustavalkoiset työt herättävät huomiota Galleria Espoonsillassa.

Ne ovat ryhmän nuorimman jäsenen, Maisa Martikaisen jännittäviä sekatekniikalla toteutettuja töitä. Maalauspinnan lisäksi useissa teoksissa on mukana esimerkiksi sulkia. Miksi?

Kuten taiteilijaystävänsä, Maisa Martikainen kertoo hymyillen, ettei voi suunnitella sitä, mitä maalauspohjalle syntyy.

”Aikaisemmin tein värikästä, mutta nyt olen kaivannut jotain seesteisempää.”

Galleria Espoonsilta löytyy Espoon keskuksesta, radan ylittävän kävelysillan pohjoispäästä. Galleriaa hallinnoi Kuvataidetalo Suna ry, kymmenen vuotta sitten perustettu taideyhdistys.

Tämän gallerian tarjonta on monipuolista. Esillä on vaihdellen suomalaisten ja ulkomaisten tekijöiden taidetta, ja näyttelytoimintaa monipuolistavat pienimuotoiset konsertti-illat. Myös aloittelevilla taiteilijoilla on mahdollisuus saada tasokas kokonaisuus esille galleriaan.

Sillalla 29.10.–11.11., avoinna ti–pe klo 11–16, la–su 12–15.

Galleria Espoonsilta, Virastopiha 3.

Lisätietoja: espoonsilta.blogspot.fi

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.