Saa koskea. Seppo Seitsalon käsi kulkee pit kin Kain Tapperin veistoksen epätasaista pintaa. – Tapper korosti, että näihin töihin saa koskea. Jäljet ovat olennainen osa teoksen elinkaarta.
Taidetta sairaille
Sairaala voi tukea potilaan parantumista myös ympäristönä. Käydään katsomassa, miten tämä tehdään Ortonin sairaalassa.
Teksti Riitta Heimonen
Kuva Jani Laukkanen
Ortonissa on noin 300 taideteoksen kokoelma, veistospuisto sekä sairaalan kahvilassa oma galleria, joka on toiminut jo 11 vuotta. Ala-aulassa tulijaa tervehtivät Kain Tapperin karheanpehmeät teokset Tuuli ja Tomba sekä Petr Rehorin värikäs maalaus.
– Sairaala herättää usein mielikuvan steriilistä, teknisestä ja kolkosta paikasta. Potilas voi kokea yllätyksen, kun hän kohtaakin miellyttävän ympäristön, Seppo Seitsalo sanoo. Hän on sairaalan reilu vuosi sitten eläkkeelle jäänyt ylilääkäri ja palkittu kulttuuripersoona. Lääkärintyönsä ohella hän on vaikuttanut kiitellyn Ortonin hengen luomiseen, jota käydään katsastamassa ympäri Suomea.
Hoitava ympäristö kunnioittaa ihmisen mittakaavaa: siihen kuuluvat paitsi aidot kohtaamiset potilaiden kanssa myös visuaalisuus ja korkeatasoinen taide, jotka antavat mahdollisuuden eheyttävien mielikuvien syntymiseen.
– On outoa, että meillä on tarkat desibelirajat melusaasteelle, mutta huonon ympäristön vaikutusta ihmiseen ei rajoiteta millään lailla.
Galleriassa on intiimi ja lämmin tunnelma. Huhtikuussa sen seinät täyttyivät Tatjana Bergeltin töistä, toukokuussa oli Erkki ja Pilvari Pirtolan vuoro, kesäkuussa on yhdeksän miestaiteilijan yhteisnäyttely. Puheensorina, kahvin tuoksu ja ikkunoista lankeava valo houkuttelevat sairaalan henkilökuntaa ja satunnaisia vieraita paikalle.
Seitsalo toimii edelleen aktiivisesti Gallerian Ortonin kolmen vastuuhenkilön ryhmässä, johon kuuluvat sairaalan yhteyspäällikkö Sirpa Viljanen ja kuraattori Otso Kantokorpi . He laativat yhdessä vuoden näyttelykalenterin kutsumenettelyllä. Kukin taitelija saa ilmaiseksi galleriaan myyntinäyttelyn kuukaudeksi.
Monista taitelijoista on tullut Seitsalon ystäviä, ja taiteentekijöitä on kuulunut hänen lähipiiriinsä aina. Kylli-täti, tuo siveltimensä kanssa satuja kertonut aikansa tv-julkkis Kylli Koski , oli Seitsalon äidin serkku ja Seppo-poika hänen epävirallinen kummipoikansa.
Lapsuuskesinä Seitsalo kävi usein Hauholla vaarinsa luona ja ihmetteli kirkossa vaivaisukkoa, Hauhon Bartimeusta. Kohtaamisista tuli kauaskantoisia. Myöhemmin, tukevassa keski-iässä, Seitsalo kirjoitti lääketieteellisen analyysin Suomen 119 vaivaisukosta ja yhdestä vaivaisakasta sekä perinteen yhteyksistä nykytaiteeseen.
Paraikaa hän kokoaa Kerimäen kirkkoon kesäksi 2013 näyttelyä vaivaisukoista, perusturvan pioneereista. Ukkoja saapuu näyttelyyn nelisenkymmentä eri puolilta maata. Piispa Eero Huovinen ja arkkiatri Risto Pelkonen ovat lupautuneet hankkeen suojelijoiksi. Toisen, Ilkka Taipaleen kanssa toteutettavan, taidehankkeen kunnianhimoinen tavoite on saada kokoon 10 000 taideteosta Suomen sairaaloihin.
– Taiteen tuominen sairaalaan tarvitsee ainakin yhden tulisielun, joka jaksaa työnsä ohella rakentaa tilaa ja ymmärrystä taiteelle. Hygienia- ja turvallisuusasioihin vedotaan usein suotta. Kukaan ei tuo leikkaussaliin viherkasveja, mutta heräämön kattoon sijoitettu maalaus tai valokuva voi antaa potilaalle toivoa ja auttaa häntä jäsentämään kokemuksiaan.
Seitsalon rakkain teos Ortonissa on Kain Tapperin reliefi Pilvi . Hän teki sen viimeisenä elinvuoteenaan vuonna 2004, kun oli jo pitkälle edenneen vaikean sairauden runtelema ja puhekyvytön.
– Työssä on vahvaa symboliikkaa: uhkaavan ukkospilven läsnäoloa pehmentää pari hennon vihreää viivaa. Vihreä tuli Tapperin viimeisiin teoksiinsa muistikuvana varhaisesta lapsuudesta, jolloin tuleva taitelija osallistui heinänkorjuuseen kellimällä pärekopassa vihreää väriä ihmetellen.
Galleria Orton, Tenholantie 10. Kesäkuussa yhdeksän miestaiteilijan yhteisnäyttely Salvelan kesä III. Lisätietoja www.orton.fi.
Jaa tämä artikkeli: