Taistellaanko rahalla sanaa vastaan?
”Olen täysin eri mieltä kanssasi, mutta teen kaikkeni, jotta saat ilmaista mielipiteesi.” Muistuuko mieleen, kenen lausunnosta on kysymys? Ja toinen sitaatti: ”Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan... uskonnon, mielipiteen, vakaumuksen... perusteella.” Näin sanotaan Suomen perustuslaissa, sen kuudennen pykälän ensimmäisessä momentissa.
Hämmästyin seuratessani televisiossa keskustelua siitä, voiko kirkko vai eikö voi antaa avustusta ”vanhoillisiksi” kutsumilleen järjestöille, joiden asenne homoseksuaaliparin lähetystyöhön vihkimiseen on kielteinen.
Kysymyshän nousi esiin naispiispamme päätettyä vihkiä miesparin kyseiseen tehtävään ja lehtemme päätoimittajan edustettua jyrkkää sensurointimielipidettä. Ei rahaa, ellei kanta tyydytä.
Jokaisella meistä on mielipiteemme samaa sukupuolta olevien parien asemasta, mutta niitten sisältö ei kuulu tämän keskustelun piiriin.
Jokainen tulee autuaaksi omalla tavallaan. Mutta avustusten jako tai kieltäminen merkitsee rahan vallan nostamista sanaa ja mielipidettä vastaan. Mitä ajattelemme me, joiden maksaman kirkollisveron käytöstä on kysymys? Katsommeko, että näin kirkko voikin toimia, vai asetammeko jakopolitiikan kyseenalaiseksi, jopa perustuslain hengen vastaiseksi?
Ulkoministeriökin näytti kyseenalaistavan sensuroivan rahanjakoperusteen. Kirkko on menettänyt huomattavan määrän jäseniään monista eri syistä. Onko nyt koittamassa hetki, jolloin sananvapauden kannattajat ja rahan sensuurivallan vastustajat saavat syyn naulata Lutherin tapaan kirkon ovelle omat, tällaista ”käänteistä anekauppaa” vastustavat teesinsä, tunnetuin seurauksin.
Raimo Ilaskivi
ylipormestari
Helsinki
Jaa tämä artikkeli: