null Taistelu Kristuksesta

Heränneet. Kirkon herätysliikkeistä heränneet eli körtit tulkitsevat Raamattua avarimmin. Viidenteen herätysliikkeeseen kuuluvien järjestöjen piirissä muun muassa sisäministeri Päivi Räsänen ja Suomen Raamattuopiston toiminnanjohtaja Timo Junkkaala ovat peräänkuuluttaneet Raamatun painoarvoa jopa maan lakien yläpuolella olevana Jumalan sanana.

Heränneet. Kirkon herätysliikkeistä heränneet eli körtit tulkitsevat Raamattua avarimmin. Viidenteen herätysliikkeeseen kuuluvien järjestöjen piirissä muun muassa sisäministeri Päivi Räsänen ja Suomen Raamattuopiston toiminnanjohtaja Timo Junkkaala ovat peräänkuuluttaneet Raamatun painoarvoa jopa maan lakien yläpuolella olevana Jumalan sanana.

Taistelu Kristuksesta

Herätysliikkeet ovat aivan eri linjoilla raamattutulkinnoissaan.

Teksti Tommi Sarlin
Kuva Matti Karppinen
Herätysliikkeiden kesäjuhlien pääpuhujat ottivat tiukasti kantaa oikean raamatuntulkinnan periaatteisiin. Taustalla vaikuttaa keskustelu sukupuolineutraalista avioliitosta.

Heränneiden eli körttien kesäjuhlia vietettiin Haapajärvellä 5.–7.7. Raamattutuntia pitäneen kirjailija Jaakko Heinimäen mukaan ei ole olemassa yhtä ja ainoaa raamatullista avioliittokäsitystä. Raamatusta löytyy monia eri perhemalleja alkaen Aatamista ja Eevasta, jotka elivät paratiisissa avoliitossa.

Kuuliaisuus Raamatulle ei merkitse Heinimäen mukaan sitä, että Raamattua luetaan kirjain kirjaimelta.

– Sellaisella raamatullisuudella on perusteltu niin rotuerottelupolitiikkaa, seksuaalisten vähemmistöjen sortoa kuin juutalaisvainojakin. Ja ihan samaa Raamattua lukemalla on perusteltu myös sorron lopettamista, reilua kauppaa, miesten ja naisten tasa-arvoa ja erilaisten ihmisten seksuaalista tasavertaisuutta, Heinimäki sanoi puheessaan.

Raamatullisuudeksi kutsuttu periaate täyttää usein klassiset harhaopin tuntomerkit.

– Harhaoppi on sitä, että jokin osa uskon talletuksen kokonaisuudesta pöhöttyy ja jättää toisia varjoonsa. Raamatullisuus on käärepaperiin ihastumista lahjaan rakastumisen sijaan.

– Jumalan Sana, Raamatun sivuille kapaloitu Kristus, on se, jota meidän tulee katsella ja kuunnella, ei niinkään niitä kapaloita. Raamatullisuudessa Raamatun sanoista tulee Jumalan sanan korvike. Voimme hyvinkin jäädä hengellisesti lukutaidottomiksi, vaikka kuinka osaisimme lukea Raamatun sanoja.

Heinimäen mukaan tämä ei kuitenkaan tarkoita, että Raamattu olisi turha painotuote. Kun Raamattua sanotaan Jumalan Sanaksi, se tarkoittaa Kristusta.

– Raamattu on seimi, johon Sana on meille annettu, Heinimäki sanoi puheessaan.

Viidenteen herätysliikkeeseen kuuluvan Kansanlähetyksen kesäjuhlilla 5.–7.7 Kankaanpäässä kuultiin toisenlaista raamatuntulkintaa kuin körttien juhlilla. Kansanlähetysopiston rehtorin Niilo Räsäsen mukaan Raamatun asema Jumalan ilmoituksena on kyseenalaistettu.

Raamattukysymys on hänen mukaansa kristikunnan tämän hetken polttavin kysymys. Tämä kulminoituu seksuaalisuutta koskevissa teemoissa. Räsesen mukaan Jumalan selvä tahto on, ettei homoseksuaalisuutta harjoiteta. Jumala tuomitsee sen sanassaan.

– Aikamme polttavia kysymyksiä on ollut virkakysymys, homokysymys ja avioliitto- ja seksuaalikysymykset. Näistä kysymyksistä on vallinnut harvinaisen yhtenäinen näkemys meidän päiviimme saakka.

Suomen luterilainen kirkko on Räsäsen mukaan tehnyt irtioton kristinuskon yhteisestä näkemyksestä. Paine tähän ei nouse Raamatusta vaan tulee kristinuskon ulkopuolelta.

– Lähes 2000 vuotta kristillisessä kirkossa on ollut itsestään selvyys, että Raamattu on Jumalan sanaa ja ilmoitusta.

Aikamme yleisin epäjumala on Räsäsen mukaan ”minun Jumalani”.

–”Minun Jumalani” ei tuomitse homosuhteessa eläviä henkilöitä. Hän seuraa hymyillen ja hyväksyy suuren rakkauden, kun isä hylkää perheen ja lähtee ihastuneena uuteen suhteeseen. Sellainen on minun epäjumalani, Räsänen sanoi.

Vanhoillislestadiolaisten Suviseuroissa Pudasjärvellä 26.6.–1.7. piispa Samuel Salmi toimitti messun. Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen pääsihteeri Tuomas Hänninen sanoi uutistoimisto Kotimaa24 :lle, että Salmen antama synninpäästö ei ole sama kuin uskovan liikkeen jäsenen synninpäästöä.

Vanhoillislestadiolaisten tulkinnan mukaan piispa ei ole oikeassa uskossa, joten myöskään hänen antama synninpäästönsä ei ole pätevä.

Evankelisten Valtakunnallisilla Evankeliumijuhlilla 28.–30.6. Kokkolassa Sleyn toiminnanjohtaja Lasse Nikkarinkoski totesi Kotimaa24:lle, että liikkeen piirissä jokainen papiksi aikova tekee omat päätöksensä omantuntonsa mukaan. Sley ei hyväksy naispappeutta.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.