Taiteiden yönä kaikki pääsevät kuoroon
Suomen Laulu osallistuu Paavalinkirkon sing-along-tilaisuuteen. Kuva: Jani Laukkanen

Suomen Laulu osallistuu Paavalinkirkon sing-along-tilaisuuteen. Kuva: Jani Laukkanen

Taiteiden yönä kaikki pääsevät kuoroon

Paavalinkirkon sing-alongissa koelaulut jäävät pitämättä ja jokainen halukas pääsee kokeilemaan, miltä kuorossa laulaminen tuntuu.

Taiteiden yönä ei järjestetä koelauluja. Paavalinkirkon kaikille avoimessa kuorolaulutilaisuudessa osallistujat laulavat yhdessä kamarikuoro Dominanten, Suomen Laulun ja Graduale-kuoron kanssa.

– Sing-along tarkoittaa sitä, että kuka tahansa saa tulla mukaan kokeilemaan, miltä kuorossa laulaminen tuntuu, kertoo Paavalin seurakunnan kanttori ja tapahtuman järjestäjä Jukka Ahokas.

Yhteislauluosuudessa taitovaatimuksia ei ole. Osallistujat harjoittelevat kappaleita ennen esittämistä noin 20 minuuttia. Vaikka sanat heijastuvat valkokankaalle, Ahokas toivoo, että laulajat ottaisivat omat nuotit mukaan. Tapahtuma sopii kaikille, joilla on aikaisempaa kokemusta kuorossa laulamisesta.

Ahokas soittaa itse urkuja ja kanttori Seppo Välimäki johtaa laulua.

– Kuoronjohtajan rooli on pitää suurkuoro näpeissään ja luoda tunnelmaa.

Kannatusta Keski-Euroopassa

Sing-along-tapahtumat yleistyvät Suomessa. Esimerkiksi elokuvateatteri Orionin musiikkielokuvien yhteislaulunäytökset keräävät salin täyteen.

Sen sijaan kaikille avoimia kuorolaulutapahtumia on järjestetty Suomessa vähän, vaikka Keski-Euroopassa niillä on vankka kannatus.

– Saksasta kotoisin oleva laulajamme sanoi, että sing-alongit ovat Saksassa hyvin yleisiä. Osallistujat jopa maksavat siitä, että he pääsevät mukaan, kertoo Suomen Laulun puheenjohtaja Anne-Maria Peitsalo.

Jukka Ahokas osallistui ensimmäistä kertaa sing-alongiin Saksan kirkkopäivillä, jossa tuhatpäinen joukko lauloi yhdessä Georg Friedrich Händelin Messias-oratorion.

 

"Kuoronjohtajan rooli on pitää suurkuoro näpeissään ja luoda tunnelmaa."  - Kanttori Jukka Ahokas

 

– Jokainen saattoi kirkkoon sisään tullessaan ottaa eteisestä oman äänialansa nuotit. Sen jälkeen osallistujat saivat sijoittua vapaasti joko lehterille tai kirkkosaliin.

Ahokas arvelee, että suurin osa kävijöistä oli laulanut Messias-oratorion aikaisemmin. Ahokkaalle kerta oli ensimmäinen. Onneksi osuuksia harjoiteltiin tunti ennen varsinaista esitystä.

– Joissakin kohdissa esitystä vain kuuntelin ja tarkkailin.

Kuorolaulujen top ten

Viime helmikuussa yhteislaulua kokeiltiin myös Munkkivuoren kirkossa. Suomen Laulun tilaisuudessa kuka vain sai liittyä mukaan Johan Sebastian Bachin Matteus-passioon. Mukana ollut kanttori Kaisa Sidoroff kuvailee tapahtumaa kananlihakokemukseksi.

– Laulaminen oli huikeaa, kun paikalla oli kirkon täydeltä väkeä.

Taiteiden yön ohjelmisto on Matteus-passiota helpompi. Ahokas luonnehtii valikoimaa kuorolaulujen top teniksi, johon kuuluu niin Kun kävelin kesäillalla, Jean Sibeliuksen Finlandia kuin Wolfgang Amadeus Mozartin Ave verum corpus.

– Kappaleissa on hyvin perinteisiä kuorosoinnutuksia, eikä stemmoissa ole vaikeita eriaikaisia lähtöjä.

 

Kuorossa syntyy musiikillinen kudos, joka on yksittäistä laulajaansa suurempi." Suomen Laulun puheenjohtaja Anne-Maria Peitsalo

 

Mutta onko sing-along uusi ilmiö lainkaan? Ihmiset ovat aina laulaneet toistensa kanssa, joten ehkä vanhalle tutulle toiminnalle annetaan vain uusi, englanninkielinen nimi.

Anne-Maria Peitsalo pitää huomiota osuvana. Hän kuitenkin muistuttaa, että kuoromusiikin sing-alongit eroavat muista yhteislaulutilaisuuksista moniäänisyydellään. Kuoromusiikki mahdollistaa harmoniat.

– Kuorossa syntyy musiikillinen kudos, joka on yksittäistä laulajaansa suurempi.

Kaisa Sidoroffin mielestä sing-along tarjoaa uudenlaisen mahdollisuuden kuunnella musiikkia.

– Tapahtumassa voi kokeilla, miltä tuntuu olla kuoron keskellä. Kuulokuva siellä on erilainen kuin konserttiyleisön joukossa istuessa.

Ehkä matalan kynnyksen kuorolaulutilaisuuksien viehätys syntyy yhdessä tekemisestä. Peitsalon mielestä sing-alongiin liittyy samanlaista yhteisöllisyyttä kuin Pokémon Go -mobiilipelin pelaamiseen.

– Individualismin aikakaudellakin ihmiset hakevat yhteisöllisiä tilaisuuksia, joissa voi kokea yhdessä tekemisen voiman.

Torstaina 25.8. kuoroesityksiä, yhteislaulua ja pin up -muotinäytös Paavalinkirkossa, Sammatintie 5, klo 18−22.30. Ohjelmaa järjestetään myös Paavalinpuistossa. Lisätietoja tästä.

Taiteiden yössä tapahtuu

Helsingin kirkot osallistuvat Taiteiden yöhön torstaina 25.8.

Musiikkiesityksiä, yhteislaulua ja pin up -muotinäytös Paavalinkirkossa klo 18−22.30.

Kampin kappeli avoinna klo 8−22. Tiuku Pennolan Todelliset Supersankarit -valokuvanäyttely kuvaa turvapaikanhakijalapsia

Kivimessu klo 18 Kallion kirkossa

Ruskeasuon vastaanottokeskuksen taidetyöpajan taidenäyttely klo 18 alkaen Ruskeasuon seurakuntakeskuksessa

Urkukesän Urkumaraton klo 19−24 Kallion kirkossa

Urkukesän Kuorojen kavalkadi klo 19−23 Tuomiokirkossa

Rakkaus on väkevä -konsertti klo 19 Mikael Agricolan kirkossa, Tehtaankatu 23. Ohjelma 7 e

Poikkitaiteellinen messu Kuuntele meren aallot soivat klo 19 Oulunkylän vanhassa kirkossa

Oboisti Aale Lindgrén yhtyeineen klo 20 Malmin kirkossa

Enkeleiden ja sankareiden seurassa -konsertti klo 21 Oulunkylän kirkossa. Ohjelma 10 e

Matkamuistomyymälä Cathedral Shop Tapuli avoinna klo 10−22 Tuomiokirkon Tapulissa

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää: