Taivaallinen isoäiti
Marian äiti, Anna, rohkaisee kanssasisaria.
Teksti ja kuva Riikka Juvonen
Lauluntekijä Juice Leskisen laajasta tuotannosta löytyy laulu, joka kertoo Annasta, Marian äidistä, Jeesuksen isoäidistä. Laulussa Anna paistaa arkisesti lihapullia kantaen samalla huolta lapsenlapsestaan.
Tosiasiassa Anna ei ennättänyt edes nähdä tyttärenpoikaansa. Perimätiedon mukaan hän ja Joakim, Jeesuksen isoisä, kuolivat jo kauan ennen Kristuksen syntymää.
Se tyyni, ruokaa laittava mummo, josta Juicen iskelmässä puhutaan, vastaa hyvin sitä kuvaa joka Annasta on piirtynyt kristikunnan yhteiseen muistilehtiöön. Vaikka häntä ei nykyaikana usein kirkossa mainitakaan, keskiajalla Anna oli yksi läntisen Euroopan suosituimmista pyhimyksistä.
Varsinkin naiset saivat hänestä voimaa ja rohkaisua. Annan puoleen ovat kääntyneet erityisesti isoäidit, ikäneidot ja synnyttäjät mutta hän on myös kauppiaiden, kaivosmiesten ja leskien suojeluspyhimys.
Suomessa Annan palvonta sai merkittävän aseman 1400-luvulla. Hänen nimeensä pyhitettiin kirkkoja kuten Hattulan Pyhän Ristin kirkko Hämeen härkätien kupeessa, Kumlingen kirkko Ahvenanmaalla, Uskelan kirkko Salon seudulla ja Hartolan kirkko Itä-Hämeessä. Turun tuomiokirkkoon Anna sai oman alttarin ja kun Naantaliin perustettiin 1440 birgittalaisluostari, Anna haluttiin sen suojelijaksi.
Monia pyhäkköjä koristivat maalaukset ja veistokset rakastetusta aiheesta ”Pyhä Anna itse kolmantena”, missä Anna esiintyy Marian ja Jeesuksen taustalla lempeänä matriarkkana. Vuosisadan kuluessa taivaallinen isoäiti ohitti kansansuosiossa kaikki toiset pyhimykset. Annan mukaan nimettiin tyttölapsia aatelisista talonpoikiin, torppareihin ja köyhiin maatyöläisiin. Nimi, jonka hepreankielinen versio on Hannah, tarkoittaa suloutta, ja jotenkin herttaiselta se kuulostaakin.
Keskiajalla suurin osa ihmisistä asui maalla, joten ei ihme, että suomalaisessa kansanperinteessä Annan katsottiin pitävän huolta metsästä. Annin aitassa laidunsivat lehmät, lampaat ja vuohet, sieltä saatiin puuta, riistaa ja kaskimaita, monenlaisia elämän tykötarpeita.
Kalevalainen Annikki lienee myös yksi kultin muunnoksista.
Annan päivänä, yhdeksäs joulukuuta, pantiin olutta. ”Annana oluet pannaan, juhlana joukolla juodaan”, suomalaiset muistuttivat vesi suussa toisiaan alkutalven pimeydessä ja odottivat, että Annan tyttären pojan syntymä pienessä tallissa Betlehemissä toisi taas valon maailmaan.
Vaikka Annan palvonta heräsi Euroopassa varsinaiseen kukoistukseensa keskiajalla, idän kirkon piirissä häntä on kunnioitettu jo 300-luvulta lähtien.
Raamattu sinänsä ei Jeesuksen kumpaakaan isovanhempaa mainitse mutta legendan mukaan Joakim ja Anna olivat nöyriä uskovaisia, vanhurskaita sanan kauneimmassa merkityksessä. Joakim polveutui kuningas Daavidista ja Anna oli papillista leeviläisten sukua.
Anna ja Joakim asuivat Nasaretin kaupungissa Galileassa. He olivat vakavaraisia ja anteliaita, elelivät hiljakseen ja vaatimattomasti käyttäen itse vain kolmanneksen tuloistaan. Toisen kolmanneksen he lahjoittivat köyhille ja kolmannen temppelille. Silti Jumala ei ollut siunannut heitä pienokaisella.
Lapsettomuus oli sen ajan maailmassa merkki epäonnistumisesta. Anna oli ollut miehensä kanssa naimisissa jo viisikymmentä vuotta tulematta raskaaksi. Jopa ylipappi Isaskar Jerusalemin temppelissä katsoi asiakseen moittia Joakimia siitä, ettei tämä ollut kyennyt antamaan vaimolleen lasta. Ei kuulemma sopinut sellaisen turhakkeen tulla uhraamaan Jumalalle lampaitaan ja kyyhkysiään.
Kovat sanat kuultuaan Anna ja Joakim palasivat surullisina takaisin Galileaan ja rukoilivat, että Jumala tekisi heidän kohdallaan samanlaisen ihmeen kuin muinoin Aabrahamin ja Saaran kohdalla.
Niin tapahtuikin. Anna, vaikka oli jo varsin iäkäs, alkoi odottaa esikoistaan. Enkeli tulla liihotti paikalle sanomaan, että lapsesta tulisi tyttö, joka ”olisi kaikkein siunatuin ja jota kaikki kansat ylistäisivät ja jonka kautta tulisi pelastus maailmaan”. Kiitollisina Anna ja Joakim lupasivat antaa lapsen kasvatettavaksi temppeliin.
Kun Maria oli täyttänyt kolme vuotta, Anna talutti pikku tyttärensä Jerusalemin temppeliin.
On ihana ajatella, että taivaassa on isoäiti, joka rukoilee meidän kaikkien mummojen puolesta. Keskiajalla, silloin kun Anna-kultti eli vahvimmillaan, naisen asema yhteiskunnassa ei ollut hääppöinen.
Naispyhimysten kautta naiseus sai tukea: kukapa meitä ymmärtäisi paremmin kuin me itse. Turhaan reformaatio pisti Kristuksen äidinäidin kirkosta taipaleelle. Maailma tarvitsee lohdutusta, lämpöä ja pehmeitä arvoja. Ymmärrän, että Martti Luther tahtoi uskonpuhdistuksessaan pelkistää Jeesuksen ristin turhista rönsyistä. Hän koki kirkastavansa Herramme kunniaa laittamalla naispyhimysten suut pienemmälle, mutta nostiko hän samalla kirkon katon turhan korkealle? Kutsuihan hän itsekin, joutuessaan vuonna 1505 matkallaan Erfurtiin myrskyn kouriin, hädissään avukseen juuri Pyhää Annaa, oman kotikaupunkinsa Mansfeldin suojelijaa.
Jaa tämä artikkeli: