Taivaan linnut ja kylkiluu
Isoja kysymyksiä. Viime viikolla Väiski (vas), Annika Lindfors ja Anneli Lindfors pohtivat kesäillan kerhossa, mikä tuottaa kärsimystä maailmassa. Vetäjänä oli pastori Suvi-Maria Junni. Illoissa käy 20–60 ihmistä.

Isoja kysymyksiä. Viime viikolla Väiski (vas), Annika Lindfors ja Anneli Lindfors pohtivat kesäillan kerhossa, mikä tuottaa kärsimystä maailmassa. Vetäjänä oli pastori Suvi-Maria Junni. Illoissa käy 20–60 ihmistä.

Taivaan linnut ja kylkiluu

”Jumala sanoi: ’Tehkäämme ihminen, tehkäämme hänet kuvaksemme, kaltaiseksemme, ja hallitkoon hän meren kaloja, taivaan lintuja, karjaeläimiä, maata ja kaikkia pikkueläimiä, joita maan päällä liikkuu.’”

Parikymmentä ihmistä on koolla Ruoholahden kappelissa ja pähkäilee tätä 1. Mooseksen kirjan kohtaa.

Pastori Riina Storhammar on jakanut kuulijoilleen monisteen, johon on koonnut muutamia keskeisiä raamatunkohtia illan aiheesta Ihminen Jumalan kuvana.

Tänään ei kuunnellakaan ”opetusluentoa” kristinopin pääkohdista, vaan on mietittävä itse ja otettava kantaa muutamaan pikku kysymykseen monisteen lopussa: Millainen ihminen on? Mikä on ihmisen tehtävä maailmassa? Mitä Jumala ajatteli, kun loi ihmisen?

Ihmiset tosiaan miettivät teemaa ensin vieruskaverinsa kanssa, sitten yhteisesti. Tulee ihan rippikoulutunnelma. Koska näissä viikoittaisissa kesäillan kerhoissa käydään läpi Katekismuksen pääkohdat, aikuinen voi suorittaa rippikoulun osallistumalla kymmeneen iltaan.

Kertomus siitä, miten Jumala loi naisen miehen kylkiluusta, saa Annika Lindforsin mietteliääksi.

– Miksi tällaiset sukupuolierot? Miksi naista ei luotu itsessään Jumalan kuvaksi?

Eräs toinen osallistuja näkee kylkiluusta luomisen naisen ja miehen syvän yhteyden symbolina. Annika Lindfors aikoo käydä kesäillan kerhossa koko kesän. Keskusteluissa riittää pohdittavaa seuraavalle viikolle asti.

– Kaikki keskiviikot on nyt buukattu! Hienot alustukset herättävät ajattelemaan niitä suuria kysymyksiä, joita viimeksi olen voinut käydä läpi rippikoulussa.

Reilun puolentoista tunnin kokonaisuuteen mahtuvat myös ehtoollisen vietto, muutama laulu Nuoren seurakunnan veisukirjasta sekä iltakahvit. Tarjolla on voileipiä – rukiista leipää.

Eira Serkkola
Kesäillan kerhot Ruoholahden
kappelissa, Selkämerenkuja 1,
keskiviikkoisin kello 18.
Aiheena 2.7. Onko elämää kuoleman jälkeen? ja 9.7. Mikä ihmeen Jeesus?

Jaa tämä artikkeli: