null Taivaan tähden: Avoin kirje

Maailman ja ihmisen väliin tarvitaan jotain kirkasta. Kuva: Thinkstock

Maailman ja ihmisen väliin tarvitaan jotain kirkasta. Kuva: Thinkstock

Hengellisyys

Taivaan tähden: Avoin kirje

Olisiko aika päivittää enkelien toimenkuvaa?

Hyvä taivaallinen sotaväki, kun nyt on kehitetty aseita ja maailmankuvaa siinä määrin, ettei teidän enää tarvitse siellä pilvenhattaralla teroittaa miekkojanne, ja kun viestintäkin on sähköistetty niin, ettei teidän tarvitse enää jalkapatikassa käydä sanaa viemässä, haluaisin ehdottaa teille toimenkuvaan muutosta.

 

Kohta ovat edessä matalan valon pitkät viikot. Kun aamulla nousemme, on pimeää. Kun illalla ikävöimme kotiin, on pimeää. Tuskin erotamme elämämme merkitystä. 

 

Alkajaisiksi ajattelen, että voisitte ottaa vastuullenne kaikkinaisen pehmentämisen. Työntäisitte siloisen siipenne vanhemman ja lapsen väliin, kun he eivät ymmärrä toisiaan, ja pariskunnan väliin, kun he eivät saa kulmiaan sovitettua yhteen, ja minun ja todellisuuden väliin, kun en enää kestä sitä, ettei minulla ole työtä tai rakkautta tai arvoa tai terveyttä.

Toiseksi toivoisin teille kirkastajan virkaa. Kohta ovat edessä matalan valon pitkät viikot. Kun aamulla nousemme, on pimeää. Kun illalla ikävöimme kotiin, on pimeää. Tuskin erotamme elämämme merkitystä. Emme pimeässä näe toistemme parasta.

Viimeiseksi vastuualueeksenne ehdotan siunausta. Kysyntä on täällä paljon tarjontaa kovempi. Olemme nälässä ja toivomme teiltä, että voisitte tulla seitsemän taivaanne leveydeltä ja siunata meitä. Meitä epäonnistuneita, meitä pettureita, meitä vihan kiristämiä, meitä katkeria, meitä jotka rakastamme muiden mielestä väärin ja meitä jotka emme rakasta lainkaan. Ei haittaa, vaikka siunaisitte niin, että alkaisimme ontua. Olemme valmiit painimaan elämämme kanssa, kunhan vain siunaatte meitä.

Mikkelinpäivä eli enkelien sunnuntai

Jumalan sanansaattajat

Väri: valkoinen

Valo: neljä kynttilää

Teksti: Ps. 103:19–22; 1. Moos. 28:10–17; Ilm. 12:7–12; Matt. 18:1–6 (7–9) 10.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.