Andrei Rublev maalasi Pyhän Kolminaisuuden ikonin noin kuusisataa vuotta sitten. Kuva: Kirsi Laine

Taivaan tähden: Laiha pöytä

Pyhän Kolminaisuuden päivän teema on salattu Jumala.

• 16.05.2016 15:10
• Kaisa Raittila

Kotini seinällä on ollut keltavihreä painokuva niin kauan kuin muistan. Siinä istuu valjun kumarassa kolme hahmoa. Yhdellä heistä on vihreä viitta, toisella sininen, kolmannella ruskea. He ovat yhteisen pöydän ääressä, mutta tarjolla on vain yksi jalallinen malja.

Minulle tässä Andrei Rublevin kuusisataa vuotta sitten maalaamassa Pyhän Kolminaisuuden ikonissa tärkeintä on sen hahmojen ujous. Heistä yksi kyllä näyttää yrittävän siunata maljaa, mutta kukaan ei tartu siihen. Itse asiassa heidän avuton kainostelunsa on niin hätkähdyttävää, että olen mielelläni omaksunut ajatuksen neljännestä pöytäpaikasta, jonka ikonimaalari on jättänyt kuvan katsojalle, esimerkiksi minulle. Minä kun voisin tarttua asiaan ja olla topakka näiden avuttomienkin puolesta.

Pyhän Kolminaisuuden hahmot ovat ikonissa siivellisiä. He ovat ne kolme Abrahamin vierasta, jotka saivat Saaran nauramaan, kun sanoivat, että sataa ikävuotta lähentelevä Saara voisi vielä tuntea halua mieheen ja saada lapsen. Kuva-aiheen muunnelmissa olen nähnyt pöydän täynnään kaikkea sitä hyvää, mitä Abraham kertomuksen mukaan harvinaisille vierailleen pöytään taikoi.

Minulle Rublev opettaa pelkistyksen kauneutta. Autiomaan pölyssä kulkeva Jumala ei ole vastausautomaatti eikä siunaustensarvi, vaan kanssaköyhäni maantienvärisessä viitassa; Pyhä Kolme, joka tarjoaa elämän eliksiirin yhdestä ainokaisesta maljasta, jos vain tahdon juoda.