Taivaan tähden: Liikuttunut Jumala
Jos Jeesus tuntee sääliä ihmisiä kohtaan, eikö Jumalakin tunne?
Raamatun lukeminen on hyödyllistä, koska tekstit panevat ajattelemaan. Esimerkiksi lääkäri Luukkaan kertomus äidistä, joka saatteli hautaan ainoan lapsensa – ja Jeesuksesta, joka antoi kuolleelle elämän.
Kahden vuosituhannen jälkeen on paha mennä ottamaan kantaa kertomuksen tosiasiallisuuteen. Mutta ajatuksia se antoi tässä ja nyt vuonna 2016.
Huomioni kiinnittyi Jeesuksen motiiviin. Naisen nähtyään Herran kävi häntä sääliksi. Tässä puhutaan myötätunnosta. Muissa raamatunkäännöksissä se sanotaan vahvemmin. Äidin suru kosketti Jeesusta sydämen ytimiä myöden. Teksti on puhutteleva kuva myötätunnosta.
Jeesus on kuva Jumalasta. Tässä on siis kuva Jumalan myötätunnosta.
Se on itse asiassa mullistava kuva jumaluudesta. Aikansa ylevin filosofinen suuntaus oli stoalaisuus. Stoalaiset uskoivat, että Jumalan keskeisin piirre oli apatia, kyvyttömyys tunteisiin. Heidän perusteensa oli, että jos joku sai toisen tuntemaan surua tai iloa, se merkitsi kykyä vaikuttaa toiseen. Ja vaikutusvalta puolestaan nosti heidät toisen yläpuolelle.
Mutta Jumala on kaiken yläpuolella. Stoalaisten mukaan kukaan ei voi vaikuttaa häneen. Hän on tunteiden ulottumattomissa. Jumaluuteen kuului olla tunteiden ulkopuolella.
Tässä esiteltiin maailmalle uusi, hämmästyttävä konsepti Jumalasta. Jumala voi olla kosketettu niin kuin Jeesus sydämen ytimiä myöten.
Tämä kuva auttakoon meitä, jotka tuskassamme rukoilemme.
Jeesus antaa elämän
17. sunnuntai helluntaista
Väri: vihreä
Valo: kaksi kynttilää
Tekstit: Ps.86:10–13, Job 14:1–6, 13–15, Room.8:18–23, Luuk.7:11–16
Jaa tämä artikkeli: