Kädet ylhäällä. Raamatun taistelussa menestytään rukoilemalla.
Taivaan tähden: Pyytäjällä on jo
Tiedän, että ruuhkassa voi tulla mieleen rukoilla parkkipaikkaa tai huonon lukemisen jälkeen menestystä tentissä. Pulaan joutunut lupaa Jumalalle mitä tahansa, kunhan pääsee pälkähästä, eikä lapselle tule uni ennen kuin hän on luetellut iltarukouksessa koko lähipiirinsä nimien ritirimpsun.
Rukoileminen voi olla tutti, joka rauhoittaa hetkeksi, tai rinta, jota imeä raukeaan nukahtamiseen saakka. Rukoileminen voi olla kuumottavien jalkojen työntämistä viileään veteen tai monotonista myllyn pyörintää, samoja sanoja, samoja tunteita kuukaudesta, vuodesta toiseen. Rukoileminen voi olla aidaton niitty tai tavoite, jota en ole suorittanut täyteen.
Mutta rukoileminen on myös sinnikkyyttä, jolla Mooses ensi sunnuntain Vanhan testamentin tekstissä pitää käsiään ylhäällä. Niin kauan kuin hän jaksaa, hänen kansansa on voitolla sodassa amalekilaisia vastaan. Ja kun hän väsyy, tulevat Aaron ja Hur ja kannattelevat hänen käsiään.
Ei väliä Israelin kansan sotaisalla historialla tai sotapäällikkö-Jumalalla. Minua järkyttävät nämä Aaron ja Hur ja tämä yksinkertainen menetelmä: kädet ylhäällä. Missä sanat juuttuvat kurkkuun, riittävät kohotetut kädet. Toisten kannattelemat käsivarret riittävät siellä, missä taistelu on kiihkeimmillään.
Pyytävä saa, sanoo ensi sunnuntain evankeliumi. Tämä näennäisen helpolta vaikuttava väite tarkoittaa: Riittää, kun näen. Mitä ikinä tarvitsen, se on minulla jo.
5. sunnuntai pääsiäisestä
(Rukoussunnuntai, Rogate)
Sydämen puhetta Jumalan kanssa
Väri: valkoinen
Valo: kuusi kynttilää
Teksti: Ps. 40:2–6; 2. Moos. 17:8–13; Jaak. 5:13–16; Luuk. 11:5–13.
Jaa tämä artikkeli: