Kynttilät loistavat jouluna hautausmailla. Kuva: Jani laukkanen

Taivaan tähden: Syty ja pala!

Onko minussa valoa – edes yhden luksin verran?

• 24.11.2016 16:00
• Olli Valtonen

Adventti muistuttaa meitä valon siunauksesta. Pienikin tuikku tuo pimeän keskelle häivähdyksen toivosta: valo voittaa. Pienikin valo.

Yhden kynttilän antama valomäärä on vain yksi luksi. Mutta kun niitä on pimeässä monta, valo riittää valaisemaan kokonaisen huoneen.

Mielestäni kauneimmillaan valon voitto näkyy kynttilämerenä joulun hautausmailla. Ehkä juuri siksi etsimme lohtua jouluaattona elämäämme kynttilöiden valaisemista kuoleman puutarhoista. Valo voittaa. Keskellä kuolemistakin.

Mutta tarvitaan heitä, jotka valon sytyttävät ja käynnistävät ehkä satojen ja tuhansien valojen syttymisen ketjureaktion.

Tapa viedä kynttilöitä haudoille alkoi Suomessa vuonna 1921. Ylioppilas Lyyli Grotenfelt sytytti silloin kynttilänsä kuolleen sisarensa haudalle. Nyt tuhannet kynttilät valaisevat jouluyönä suomalaisia hautausmaita.

Me valmistaudumme jouluun valolla. Se on myös sunnuntain evankeliumin henki. Isäntäänsä yömyöhällä odottaneet palvelijat olivat saaneet ohjeen: Pitäkää lamppunne palavina.

Adventti panee kysymään, onko minussa valoa – edes yhden luksin verran? Olenko minä ketjuna pienten tuikkujen valomeressä tuomassa toivoa ja luottamusta keskellä pimeää?

Adventin Jeesus on valomeren sytyttäjä. Hän sanoi: Minä olen maailman valo, joka minua seuraa, ei pimeydessä vaella.

Pitäkää lamppunne palavina.