Kumiveneellä turistikohteeseen. Nämä venepakolaiset saapuivat Kreikan Kosin saarelle elokuussa.

Taivaan tähden: Teon sana

• 26.08.2015 14:05
• Kaisa Raittila

Olin Jeesuksen kanssa kreikkalaisella saarella. Minä otin aurinkoa. Jeesus kahlasi mereltä vyöryvässä pakolaisten aallossa.

Väsynyttä väkeä tuli venelasti toisensa perästä. Äidit itkivät matkalla kuolleita lapsiaan. Nuoret miehet itkivät kotiin jääneitä perheitään. Iltaisin oli jo sen verran kylmä, että Jeesus peitteli pienimpiä.

Sanoin Jeesukselle, että tuo pitäisi organisoida. Jos ei ole tutkinut koko aluetta ja selvittänyt avun tarvetta, on mahdoton jakaa sitä oikeudenmukaisesti. Olemmeko järjestäneet tiedotuksen ja varmistaneet riittävät resurssit? Jakaneet kustannukset tasan? Miettineet, mihin pistämme mahdollisen ja mahdottoman rajan?

Jeesus ei ehtinyt kuunnella. Hän ojensi kättään jokaiselle, joka pyysi apua. Se oli niin intuitiivinen ja hallitsematon liike, että käänsin kiusaantuneena kylkeä. Rusketusta jos haluaa, sitä pitää saada tasaisesti joka puolelle.

Lähetin sentään viestin tutuille ja sanoin, että täällä tarvittaisiin työvoimaa. Puhelin ei piipannut vastauksia. Saattoi olla kalenterissa jo muuta.

Olin kai nukahtanut hetkeksi, koska väsynyt väki kuhisi kerkeänä pystyssä, kun heräsin. Kylki oli pahasti palanut. Sattui, kun liikutin kättä. Ihmettelin, mistä kuhinassa oli kyse. Siinä oli tuttu intuitiivinen ja hallitsematon sävy.

Ei tässä sen kummempaa, sanoi nuori mies ja nosti pelokkaan lapsen syliin. Ruvettiin vain huolehtimaan toisistamme. Yksi tyyppi kävi tässä ja näytti mallia.