null Taivaan tähden: Tiekone raivaa

Metsä muuttuu raiskioksi. Kuvassa rakennetaan moottoritietä E18 viime lokakuussa. Kuva: Seppo Sirkka

Metsä muuttuu raiskioksi. Kuvassa rakennetaan moottoritietä E18 viime lokakuussa. Kuva: Seppo Sirkka

Hengellisyys

Taivaan tähden: Tiekone raivaa

Tehkää tie Kuninkaalle

Adventtina on aika raivata Kuninkaalle tie. Meidän kristittyjen kesken se tarkoittaa kevyttä puuhastelua prioriteettien parissa. Mikä minulle on oikeasti tärkeää? Mistä turhakkeesta voin luopua?

Jos kysyn maisema-arkkitehdiltä tai tielaitoksen insinööriltä, heillä on tietyömaasta toisenlainen käsitys. He mittaavat linjaa ja laskevat korkeuseroja. Kivet ja juurakot seisovat jykevinä luonnon jäljiltä missä sattuvat, ja maasto on kasvanut villisti umpeen.

Näin rakennetaan tie: suunnitellaan kulkureitti, kaadetaan puut, siirretään kivenjärkäleet, kaivetaan juurakot, perataan pintamaasto. Maisema muuttuu raiskioksi, vaikka peittelisin kuinka. Sijoiltaan raastetut kivet ja juurakot töröttävät terävän sepelipatjan kyljessä.

Juuri tästä on kolmannessa adventissa kyse. On lakattava odottamasta, että kasvillisuus peittäisi raiskion jäljet. Päinvastoin. Raiskiosta tulee jokapäiväinen maisema siellä, missä vedetään tielinja kesyttämättömään luontoon.

Harmoniasta haaveillen estelen tiekonetta tulemasta. Kätken sitkeimmät juurakkoni. Pidän kiinni järkäleistä, jotka olen pienestä pitäen oppinut ennemmin kiertämään kuin myöntämään tosiksi. Klubiaskin kanteen piirtelen poimuilevaa polkua, kun en millään haluaisi suostua suoran tien uuteen maisemaan.

Muutos, jonka jouluna syntyvä Kuningas saa aikaan, ei ole siisti ja kaunis. Se paljastaa, mitä on täytynyt raivata tieltä. Se näyttää siltä, että tästä on juuri menty.

3. adventtisunnuntai

Väri: violetti tai sininen

Valo: kaksi kynttilää

Teksti: Ps. 85:9–14; Jer. 3:21–25; 1. Kor. 4:1–5; Matt. 11:2–10.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.