Taivaan toivo

Taivaan toivo

”Niin se vaan meni” on Teemu Laajasalon mielestä riittävä selitys ylösnousemukselle ja muille ihmeille.

Kerrotaan alkuun galluptulos: 36 prosenttia suomalaisista uskoo tai pitää todennäköisenä, että Jeesus on noussut kuolleista.

Mitä siihen sanoo pappi, jonka työtä ylösnousemuksesta puhuminen on? Ensiksi sen, mitä odottaisikin papin suusta kuulevansa: ylösnousemus on kristinuskon ydin eikä ilman sitä kristinuskoa olisi edes olemassa. Toiseksi sen, että gallupeihin ja prosenttiosuuksiin ei aina kannata uskoa.

– Ei ole ihan yksiselitteistä, mitä niistä voi päätellä. Meillä pitäisi olla aika matala vaatimustaso sille, miten kukakin ylösnousemuksen muotoilee tai osaa kuvailla, pappi sanoo.

Pappi on Teemu Laajasalo, Helsingin Kallion seurakunnan kirkkoherra ja television YleLeaksin Teemu Tammisalo.

Laajasalo antaa esimerkin matalasta vaatimustasosta.

– Rippikoululaisille kerron, että Jeesus ristiinnaulittiin, sitten hän kuoli ja haudattiin, nousi kuolleista ja meni taivaaseen. Piste. Niin se vaan meni. Minä saan luottaa ja hämmästellä, että jotenkin se on tapahtunut. Mutta sillä, miten se on tapahtunut, ei ole mitään väliä.

– Oma uskoni on täysin lapsenuskoa, hirveän yksinkertaista. Siksi minun on vaikea ymmärtää, miten joillekin on hankalaa uskoa esimerkiksi neitseestäsyntymiseen. Jos ihminen ylipäänsä uskoo, että on olemassa Jumala, joka on luonut maailman ja joka on armollinen ja antaa ihmisten pahat teot anteeksi, miksi hän ei saman tien voisi uskoa Jumalan ihmeisiin?

Se, ettei Jumalan toimintaa ja ihmeitä pysty selittämään pappikaan, on Laajasalon mielestä helpottavaa. Silloin ihminen voi rauhassa jättää huolensa Jumalan kannettaviksi.

– Jos pystyisin selittämään kaiken, mitä Jumala tekee, olisin sitonut Jumalan. Mutta jos ajattelen, että hyvä ihme sentään, Jeesus syntyi neitsyt Mariasta, kuoli, haudattiin ja tärähti taivaaseen, niin kaipa silloin nämä minunkin ongelmani tavalla tai toisella taittuvat, Laajasalo havainnollistaa.

– Erittely on ihan hauskaa ja teologiasta pitää puhua, mutta kyllä minun on hirveän hankala ajatella, että itse usko voisi olla jotain muuta kuin heittäytymistä, Jumalaan päin olemista ja luottamusta.

Taivaan ilot

”Ei hän ole täällä.” Yksinkertainen lause, jonka enkeli sanoo naisille Jeesuksen haudalla, kuulostaa Teemu Laajasalon korvissa gospelbiisin lähtölaskennalta.

– Yy, kaa, koo, nee! Siinä on riemua. Samalla siinä kuuluu järkytys siitä, mitä on tapahtunut.

Tuloillaan olleen gospelbiisin sijasta Laajasalon päässä alkaakin nyt soida virsi, taivaskuvaus. Hän selaa nopeasti puhelintaan. Kyseessä on virren 626 kolmas säkeistö: ”Siellä helkkyy mykkäin kieli, kuulee korvat kuurojen, selkeääpi synkkä mieli, rammat hyppää riemuiten. Oi, jos sinne minäkin murheen maasta pääsisin!”

– Jokaisena pääsiäisenä juhlin ruumiin ylösnousemusta ajatellen, että sinne Jeesuksen morsiusjoukkoihin minutkin kerran vielä täältä tempaistaan. Ja nyt on pakko kysyä, että jos lopputulos on se, että jengi pääsee taivaaseen ja vajavuudet jäävät tänne, niin näkyykö ja kuuluuko se ilo kirkoissa pääsiäisenä?

Kysymys oli retorinen, Laajasalo myöntää. Hänestä on kauheaa, että vastaus on jo valmiiksi tiedossa ja se on ”ei”. Siitä kertovat myös kirkon omat tilastot: ensimmäinen pääsiäispäivä on juhlapyhistä vasta kymmenenneksi suosituin kirkossakäyntipäivä. Sen ohi menee jopa itsenäisyyspäivä.

Jos saarnavuoro osuu pääsiäiseksi, Laajasalo kuulemma käyttää hyväkseen tilaisuuden puhua taivaasta.

– Puhun yleensä siitä, että kuolema ei ole piste, vaan pilkku elämän ja iankaikkisen elämän välissä. Pilkun paikka on risti. Kun ristiä katsoo, näkee teloitusvälineen ja kuoleman symbolin, mutta kristitty katsoo samalla myös taivasta ja iankaikkista elämää.

Pääsiäisen oopiumi

Laajasalo on miettinyt sitä, jääkö pääsiäisen lupaus jotenkin epämääräiseksi. Jouluna annetaan lahjoja Jeesuksen syntymän kunniaksi. Miten voisi juhlia lupausta taivaaseen pääsystä? Ehkä kokoontumalla yhteiselle aterialle.

Aterialta Laajasalo hyppää Karl Marxiin, tämän kuuluisaan väitteeseen, että uskonto on oopiumia kansalle. Laajasalo väittää, että pääsiäisen viesti on juuri sitä oopiumia: monitasoista lohdutusta vaikeuksiensa kanssa kamppailevalle ihmiselle.

– Yksi lohdutus on siinä, että jos kerran ihmeitä on voinut tapahtua silloin, samat ihmeet voivat koskettaa myös minua nyt. Elämäni maalliset surut ovat ratkaistavissa.

Sitten on laajempikin perspektiivi. Laajasalo laskeskelee, että keskimääräinen ihmiselämä kestää noin 30 000 päivää. Kaikki surut ja murheet mahtuvat niihin päiviin.

– Mutta siinä ei olekaan kaikki! Jotain aivan ihmeellistä iankaikkista riemua on edessä taivaassa. Ei meidän tarvitse pystyä selittämään sitä. Riittäisi, että saisimme ihmiset miettimään, että mitä jos se onkin totta.

Ovet auki

Otetaan taas yksi tilastotieto: 51,2 prosenttia. Sen verran Kallion seurakunnan alueella asuvista kuuluu kirkkoon. Osuus on Suomen alhaisimpia ja reippaasti alle keskiarvon. Koko maan väestöstä luterilaisen kirkon jäseniä on 75,2 prosenttia. Kallion kirkkoherralla on kuitenkin usko siihen, että prosentit kääntyvät nousuun. Alueen ihmisiä tavatessaan hän on nähnyt hiljaisia signaaleja kirkkomyönteisyydestä.

Mäen päällä kohoava kirkko on ollut Kallion kaupunginosan maamerkki jo yli 100 vuotta. Nyt Laajasaloa askarruttaa, miten ihmiset voisivat nähdä sen myös merkkinä taivaasta.

– Olisihan se hienoa, jos ihmiset tornin nähdessään tietäisivät, että tuolla on paikka, jossa minun ei tarvitse kantaa syyllisyyttä elämäni ratkaisuista, vaan koen armahduksen, saan anteeksi ja voin aloittaa uudestaan. Toiselle se voisi olla merkki siitä, että minun ei tarvitse kantaa murheitani yksin, että tuolla on joku, jolle voin jakaa huoleni.

Tämän vuoden alusta Kallion kirkon ovia on pidetty auki joka päivä aamusta iltaan, arkisin kello 7–21 ja viikonloppuisin kello 9–19. Arkipäivinä kirkossa on rukoushetki aamulla ja puoliltapäivin, raamatunlukua iltapäivällä ja ehtoollinen illalla. Lauantaisin on aamurukous ja sunnuntaisin messu. Papin päivystys on siirretty virastosta kirkkoon.

– Minulla oli ollut jo pitkään kirkas näky, että kirkon ovet pitää avata. Se on paitsi konkreettinen myös symbolinen teko. Kun ovet ovat auki, kerromme, että meille on tärkeää, että sinä voit tulla tänne, Laajasalo sanoo.

– Se on viesti myös niille, jotka eivät koskaan aio tulla kirkkoon. Näytämme, että kirkko on olemassa ja käytettävissä. Ettei se ole off vaan on.

Leveällä pensselillä

Hyvä syy Lars Sonckin suunnitteleman jugendkirkon avaamiselle oli myös sen kauneus. Laajasalon mukaan olisi rikos pitää niin ihania tiloja kiinni. Niiden pitää olla kaikkien käytössä.

Ja vaikka kirkkoon ei jonakin päivänä eksyisi ketään, se ei haittaa. Laajasalon mukaan sillä, että siellä rukoillaan ja luetaan Raamattua säännöllisesti, on itsessään merkitystä. Lisäksi se antaa hänen omaan työhönsä perälaudan: vaikka joskus tulisi keksittyä jotakin omituista, syvä sisältö on hallussa.

Omituisena jotkut pitivät esimerkiksi sitä, että Laajasalo kutsui viime marraskuussa Jari Sarasvuon kirkkoon saarnaamaan. Toisia taas oudoksutti konservatiivisen viidesläisen herätysliikkeen Kirkkokansan raamattupäivän järjestäminen kirkossa.

– Nuo tapahtumat ovat saaneet julkisuutta, ja kiva niin. Ensisijaisesti Kallion kirkossa saarnaavat kuitenkin seurakunnan omat papit, ja heidän tekemisissään näkyy seurakunnan opetuksen ja julistuksen linja, Laajasalo kuittaa.

– Kirkossa kannattaa nyt vetää aika leveällä pensselillä. Meillä on monenlaista porukkaa, jotka kohtaavat erilaisia ihmisiä erilaisin menetelmin. Niin kauan kuin mennään kutakuinkin samaan suuntaan, se on ok. Kai meillä kaikilla on kuitenkin yhteinen huoli siitä, ettei kirkon sanoma jää sisäpiirijutuksi?

Seurakunnan pallomeri

Jos haluaisi lainata Laajasalolta menestysreseptin, se voisi olla se hänen ehdottamansa kokoontuminen yhteiselle aterialle. Alppilan kirkossa Linnanmäen kupeessa on kahden kuukauden ajan järjestetty lauantaibrunsseja. Kattauksia on kaksi, ja ne on joka kerta myyty loppuun.

Kohtuuhintaisen brunssin tuotolla seurakunta tekee hyvää. Jokaisesta myydystä annoksesta lahjoitetaan yksi ruoka-annos Kirkon Ulkomaanavun kautta Afrikkaan.

– Ruoan valmistaa kaksi maahanmuuttajataustaista kokkia ja tarjoilijoina on ihmisiä, joilla on tarina, Laajasalo kertoo.

Hänen mukaansa ruokailu tai kahvittelu on seurakunnalle kuin pallomeri McDonald’sille: sen ansiosta ihmiset tulevat helpommin paikalle ja viihtyvät kauemmin.

– Sitä paitsi syömisessä itsessään on jotain pyhää. Jeesuskin oli jatkuvasti aterioimassa ihmisten kanssa. Meillä on kirkossa aika paljon puhetta ja kaikenlaisia tilaisuuksia, mutta ei juuri olemista. Nyt on. Brunssilla ollaan taivaallisissa tupaantuliaisissa.

Jaa tämä artikkeli:

Kommentoi