null Taivasikkuna: Enkelit eivät ole nössöjä siipiveikkoja

Suntio Seppo Romppanen esittelee Kuutti Lavosen enkeliaiheista teosta, jota voi käydä ihailemassa Kauniaisten kirkon alatakkahuoneessa. Kuva: Maija Saari

Suntio Seppo Romppanen esittelee Kuutti Lavosen enkeliaiheista teosta, jota voi käydä ihailemassa Kauniaisten kirkon alatakkahuoneessa. Kuva: Maija Saari

Hengellisyys

Taivasikkuna: Enkelit eivät ole nössöjä siipiveikkoja

Raamatun enkelit ovat voimallisia sankareita.

Enkeleitä onko heitä? Ukki on nyt enkeli. Niin uskoo alle kouluikäinen kasteperheen isoveli. En sano mitään, mutta ajattelen, kuinka itse opin, ettei lapsille tulisi opettaa uskonnollisessa kielessä ja käsitemaailmassa mitään, josta myöhemmin pitää opettaa pois. Ajatus poismenneestä ukista enkelinä kuitenkin lohduttaa tässä ja nyt.

Enkeleitä onko heitä? ”Olet enkeli”, sanoo kiitollinen vanhempi henkilö häntä auttaneelle lähimmäiselle. Enkeli on arjen hyväntuoja.

Enkeleitä onko heitä? Hautajaiskeskustelussa katseeni pysähtyy vainajan enkelialttariin, jonka päällä on erilaisia enkelipatsaita elämän varrelta. Ehdotan, että yhden voisi laittaa muistopöydälle muistotilaisuudessa.

Enkelit kuuluvat monen ihmisen uskonnolliseen maailmaan. Mikkelinpäivänä enkelit näkyvät erityisesti kirkoissamme.

Päivän psalmiteksti nimittää enkeleitä voimallisiksi sankareiksi, Jumalan sanan kuulijoiksi ja täyttäjiksi. Raamatun enkelit ovat miespuolisia sankareita, kuten Mikael, joka voitti taistelun pahaa vastaan ja jonka mukaan myös Mikkelinpäivä on nimetty.

Sellaiseen enkeliin voisi supersankareita ihaileva poikakin samaistua. Nämä enkelit eivät ole mitään nössöjä siipiveikkoja tai keijukaisia, vaan Jumalan luomia olentoja, joilla on oma tehtävänsä Jumalan valtakunnassa.

Enkeleitä onhan heitä. Laitan lapseni nukkumaan. Iltarukouksena lausun rukouksen suojelusenkelille: suojelusenkelini – valaise, varjele ja johdata minua.

Ajatus siitä, että Jumala on antanut jokaiselle taivaallisen suojelijan tuo turvaa. Uskon kohde on toki itse Jumala, mutta se ei estä lähestymästä Jumalaa myös taivaallisen sanansaattajan rinnalla.

Kirjoittaja on diakoniapastori Espoonlahden seurakunnassa.

 

Ylistäkää Herraa

Ylistäkää Herraa, te hänen enkelinsä, te voimalliset sankarit, jotka hänen sanansa kuulette ja hänen käskynsä täytätte.

Ylistäkää Herraa, te taivaan joukot, kaikki hänen palvelijansa, jotka hänen tahtonsa täytätte.

Psalmi 103:20–21.

 

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin ilmaisia uutiskirjeitä.