Fransiskus saarnasi linnuille, sillä ihmiset eivät halunneet kuulla häntä. Kuva: /Rodeo/Petri Jauhiainen

Taivasikkuna: Linnun lailla

Murehtiminen ei elämää pidennä. Meillä olisi opittavaa taivaan linnuilta.

• 29.08.2016 13:30
• Irene Erkko-Piri

Katson kuvaa, jossa 1100-luvulla elänyt Fransiskus Assisilainen saarnaa linnuille. Kuva on maalattu krakovalaisen luostarin seinään. Paikallinen munkki kertoo, että Fransiskus saarnasi linnuille, sillä ihmiset eivät halunneet kuulla häntä.

Matteus kehottaa meitä Fransiskuksen esimerkin tapaan oppimaan luonnosta: "Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät ne leikkaa eivätkä kokoa varastoon, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne."

Monta kertaa arki on niin kiireistä, että emme ehdi huomata lintuja tai muitakaan luomakunnan olentoja. Usein kohtaamiset lähimmäistenkin kanssa jäävät ohuiksi. Joskus kohtaamiset puolestaan koskettavat ja saavat ajattelemaan.

Kysyimme kadulla tietä keskustaan. Munkki ei auttanut meitä vain löytämään oikean reitin, vaan esitteli meille myös matkalla kotinsa, luostarin. Luostarin puutarhassa kävellessämme hän totesi: "Huomaatteko, olemme kaupungin keskustassa, mutta täällä vallitsee rauha ja hiljaisuus."

Tuntematon munkki kutsui meidät luokseen ja oli hetken läsnä. Siitä jäi yksi matkan lämpimimmistä muistoista. Luostarilupauksen antaneena hän ei omista oikeastaan mitään, mutta hänellä on kaikki, mitä hän tarvitsee.

Me tavallista arkea elävät omistamme enemmän, mutta emme helposti löydä sitä huolettomuutta, joka heijastui Fransiskus Assisilaisen kuvasta tai nuoren fransiskaanimunkin hymyilevästä olemuksesta. Kristilliseen elämään on kautta vuosisatojen kuulunut Jumalan huolenpitoon heittäytyminen ja elämän yksinkertaistaminen. Muuttolintujen lentäessä taivaalla ja syksyn arkeen palattuani haluan muistaa Matteuksen evankeliumin sanat:

"Kuka teistä voi murehtimalla lisätä elämänsä pituutta kyynäränkään vertaa?"

Kirjoittaja on diakoniapastori Espoonlahden seurakunnassa.