Ilman sitä yhteishenkeä, jolla Suomea puolustettiin sodassa ja rakennettiin sodan jälkeen, ei meillä olisi itsenäistä ja vapaata maata. Kuva: Rodeo/Value Stock Images

Taivasikkuna: Taivaan kansalaisen kansallisylpeys

Emme ole koskaan olleet orjia.

• 27.11.2015 13:50
• Sami Marte

Isoisäni taisteli ilmatorjuntaupseerina Karjalan kannaksella itsenäisen Suomen puolesta. Sodan jälkeen hän siirtyi liike-elämään ja rakensi maatamme ahkeralla ja määrätietoisella työnteolla.

Minulle ja lapsilleni elämä vapaassa maassa on itsestäänselvyys, ”emme me ole koskaan olleet kenenkään orjia”. Kaikki voisi kuitenkin olla toisin. Ilman sitä yhteishenkeä, jolla Suomea puolustettiin sodassa ja rakennettiin sodan jälkeen, ei meillä olisi itsenäistä ja vapaata maata.

Minkälaista yhteishenkeä ja kansallisylpeyttä nyt sitten tarvittaisiin? Jokaisella sukupolvella on omat ongelmansa, mutta Raamatun mukaan kaikkia meitä vaivaa sama perussairaus: syntinen ihminen on taipuvainen lihan tekoihin, kuten eripuraisuuteen, vihamielisyyteen, kiihkoiluun, riitaan ja kateuteen.

Tänä some-aikana ei tarvitse kuin vilkaista mitä tahansa julkista viestiketjua vakuuttuakseen tästä diagnoosista.

Monet sotaveteraanit ovat sanoneet, että Suomen salainen ase sodassa oli rukous. Sen sijaan, että tuomitsisimme moisen ajatuksen heti jihadismiksi, voisimme ottaa siitä oppia. Rukous ei nimittäin aiheuta kenellekään vahinkoa, ei varsinkaan jos pyydämme Jumalalta hyvää tahtoa, yhteisymmärrystä, rauhaa ja rakkautta maamme ja maailmamme ongelmien selvittämiseen.

Voisimme myös rukoilla oikeanlaista isänmaallisuutta ja isänmaailmallisuutta – sekä taivaan kansalaisen nöyrää kansallisylpeyttä – jotta muistaisimme keitä olemme ja mitä olemme lahjaksi saaneet.

Suurin lahja on Vapahtajamme anteeksianto ja rakkaus. Se on niin suuri, että siitä riittää jaettavaa jokaiselle tarvitsevalle ja vapautta janoavalle.

Kirjoittaja on Espoon tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntapastori