Irene Erkko-Piri, Inari Varimo ja Sami Marte ovat Essen Taivasikkunan uudet kirjoittajat. Kuva: Maija Saari
Taivasikkuna-teksti syntyy Raamatusta ja arjesta
Uudet kirjoittajat, uudet tekstit. Esse-lehden uudet Taivasikkuna-kirjoittajat esittäytyvät.
Kuka olet? Miten esittelet itsesi?
Irene Erkko-Piri:
Olen Irene Erkko-Piri Espoonlahden seurakunnan diakoniapastori ja perheellinen neljän lapsen äiti.
Minut on kastettu Käpylän kirkossa Helsingin Puu-Käpylässä. Sieltä ja kesien merellisistä maisemista olen kotoisin. Lapsuudessani vanhempani erosivat kirkosta ja itse löysin kristinuskon ja Jumalan vasta nuorena aikuisena.
Meri ja luonto ovat minulle voimaannuttavia elementtejä. Olen opiskellut ekoteologiaa ja ympäristökysymykset ovat minulle tärkeitä. Seurakunnassa olen papin töiden ohella Yhteisvastuun keräyspäällikkö ja elintarvikejakelusta vastaava työntekijä.
Inari Varimo:
Olen Inari Varimo, 33-vuotias nainen. Työskentelen seurakuntapastorina Olarin seurakunnassa, asun aviomieheni ja kahden koirani kanssa Helsingissä, harrastan käsitöitä, tennistä, kotoilua ja ulkoilua, haaveilen kesämökistä, kulttuurimatkoista, kiireettömyydestä – ja mieheni kauhuksi uudesta koirasta.
Sami Marte:
Perheettömänä ja työttömänä parikymppisenä sävelsin laulun, jonka nimi oli Työ ja perhe. Se oli tarkoitettu ironiaksi. En haaveillut lapsista tai eläkevirasta.
Nyt olen kuitenkin nelikymppinen mies, joka on hyvin ylpeä ja kiitollinen kolmesta lapsestaan ja rakkaasta vaimostaan. Iloitsen tosissani myös pian kymmenen vuotta kestäneestä papin työstäni Espoon tuomiokirkkoseurakunnassa. Työ ja perhe ovat nykyään elämäni peruspilarit ilman ironian häivääkään.
Miksi olet pappi?
Irene Erkko-Piri:
Papiksi olen tullut monen eri mutkan kautta aikuisella iällä. Pappeuteni ytimessä on alusta saakka ollut kutsu palvella Kristusta, kirkkoa ja muita ihmisiä – erityisesti heikkoja ja sorrettuja.
Papin työ on ajoittain raskasta ja vaativaakin mutta enimmäkseen se antaa minulle voimaa ja iloa. Uskon, että seurakunnan ja työyhteisön rukoukset myös kantavat työssäni.
Inari Varimo:
Pappeus on minulle jo teini-iässä alkanut kutsumus. Siinä yhdistyvät sekä kaikki elämän tärkeimmät asiat että se, mitä työltä toivon: Jumala, toiset ihmiset, elämän tarkoituksen etsiminen, monipuolisuus ja oman itsen kehittäminen.
Sami Marte:
Ajauduin lukemaan papiksi, koska en päässyt opiskelemaan kirkon nuorisotyönohjaajaksi. Reputin aina psykologisissa testeissä. Tietenkin ajattelen nykyään, että tässä oli johdatus mukana.
Papin työssä minulla on valtavat mahdollisuudet käyttää luovasti omia lahjojani. Tämä työ pakottaa minut myös kuuntelemaan sitä, mitä Jumala tahtoo minusta ja miten voin parhaiten palvella kohtaamiani ihmisiä. Työalani on ollut koko tähänastisen pappisurani nuorisotyö, joten kovin paljoa en ole joutunut tinkimään alkuperäisestä unelmastani.
Miksi luet Raamattua? Mikä on lempikohtasi ja miksi?
Irene Erkko-Piri:
Luen Raamattua luonnollisesti työni puolesta, mutta minulle oma arjen kristillisyys ihan vain Irenenä on olennaista. Siihen kuuluu myös Raamatusta oppiminen ja sen pohtiminen. Raamattu lohduttaa ja antaa voimaa ja rohkeutta tunnustautua Kristuksen seuraajaksi maallistuneessa maailmassa. Se antaa oikeat sanat ja ajatukset moneen eri tilanteeseen.
Raamatun lempikohtani vaihtelevat. Juuri tätä kirjoittaessani ja aika kiireistä viikkoa eläessäni mieleeni tulevat Jeesuksen sanat opetuslapsille Johanneksen evankeliumista: "Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon.” (Joh. 14:27)
Inari Varimo:
Luen Raamattua rauhoittuakseni, etsiäkseni vastauksia, oppiakseni siitä lisää ja päästäkseni lähemmäksi Jumalaa. Yksi tärkeimmistä kohdista minulle on Johanneksen evankeliumin luvussa kolme oleva kuuluisa kohta. Siinä Jeesus vakuuttaa, että Jumala rakastaa maailmaa niin paljon, että Hän haluaa kaikkien Häneen uskovien pelastuvan eikä kenenkään joutuvan kadotukseen. Siksi Hän lähetti tänne maan päälle poikansa Jeesuksen.
Tätä kohtaahan kutsutaan pienoisevankeliumiksi sen vuoksi, että siinä on meidän uskomme ja koko evankeliumin ydinsanoma tiivistetty yhteen lauseeseen. Saan siitä rauhaa ja varmuutta elämääni.
Sami Marte:
Raamattua luen Kristus-silmälasien läpi. Etsin sieltä siis hyvää Jumalaa, joka rakastaa ehdoitta jokaista ihmistä. Tästä vakuuttavan todistuksen antaa Paavali kirjeessään roomalaisille: kahdeksannen luvun lopussa hän puhuu Kristuksessa Jeesuksessa ilmi tulleesta Jumalan rakkaudesta, josta mikään ei voi meitä erottaa. Tästä rakkaudesta minäkin haluan todistaa.
Miten Taivasikkunan teksti syntyy?
Irene Erkko-Piri:
Taivasikkunan teksti syntyy viikon tekstin lukemisen jälkeen arjen askareissa tai töissä ihmisten kohtaamisten keskellä. Ehkä joskus itse kirkon penkillä seurakuntalaisena istuessani – maan ja taivaan välissä.
Inari Varimo:
Teksti syntyy usein niin, että luen tekstin, josta kirjoitan, vähintään muutamia päiviä ennen kuin alan sitä aktiivisesti työstämään. Pohdin kohtaa sekä tietoisesti että alitajuisesti. Usein käy niin, että sen aikana jokin keskustelu ainakin sivuaa kyseistä aihetta ja antaa uusia ajatuksia. Toisinaan myös etsin kirjoista tai netistä ajatuksia siitä, mitä muut ovat kyseisestä tekstistä pohtineet. Myös se antaa usein aiheeseen laajempia näkökulmia kuin pelkkä oma pohtiminen.
Koiralenkit ovat paras paikka tekstin pohtimiselle sekä omassa mielessä että ääneen mieheni kanssa. Itse kirjoittaminen sujuu minulta yleensä nopeasti lähes yhdellä istumalla. Kirjoittamisen jälkeen vielä muokkaan tekstin joko vain oman tai jonkun toisenkin palautteen perusteella.
Sami Marte:
Pitkätukkaisena rokkipappina taidan kuitenkin vielä vähän kapinoida keski-ikäisen ja keskiluokkaisen perusperheenisän roolia vastaan. Teen edelleen lauluja, joskin harvakseltaan. Lauluissa, kuin myös taivasikkunan teksteissä, haluaisin sanoa jotain, mikä puhuttelee ja koskettaa ihmisiä. Haluaisin avata ikkunoita siihen todellisuuteen, jossa rakastava Jumala on läsnä. Minulle se on myös kapinaa hengettömiä ja materialistisia nykytrendejä kohtaan.
Jaa tämä artikkeli: