null Taivaslaulu voitti Vuoden kristillinen kirja -palkinnon

Taivaslaulu voitti Vuoden kristillinen kirja -palkinnon

Vuoden kristillinen kirja 2013 on Pauliina Rauhalan esikoisteos Taivaslaulu. Rauhala on oululainen äidinkielenopettaja ja filosofian maisteri. Laulaja Riki Sorsa valitsi kilpailun voittajan, joka julkistettiin Helsingin Kirjamessuilla 27. lokakuuta 2013.

– Taivaslaulu on järkyttävän todellinen tarina vielä tämän päivän Suomessa. Se on henkinen selviytymiskamppailu ja kahden pienen ihmisen irtautuminen vanhoista uskomuksista ja tavoista, valinnan tehnyt Sorsa kommentoi kirjaa.

Taivaslaulu kertoo nuoresta lestadiolaisparista, Viljasta ja Aleksista, jotka valmistautuvat pelonsekaisin tuntein tulevaisuuteen mielissään kuva viiden litran puurokattilasta ja pirtinpöydän alta vilkkuvista seitsemästäkymmenestä varpaasta.

Yhdeksän vuotta ja neljä lasta myöhemmin naiset katsovat seuroissa ensiksi vatsaan ja sitten silmiin. Tulee päivä äitiyspolilla, joka muuttaa Viljan ja Aleksin elämän kokonaan.

Taivaslaulu on rakkausromaani, jonka tarina ja kuvat poikkeavat nykykirjallisuuden valtavirrasta. Teoksella on vahva eettinen sanoma. Se on viimeiseen asti elämän puolella.

– Vilja ja Aleksi tekevät omat yksilölliset ratkaisunsa murtautumalla ulos näistä ummehtuneista perinteistä. Kirja on koskettava lukukokemus ja yksilön vapauden riemuvoitto, Sorsa perustelee valintaansa.

Voittaja palkittiin 2 000 euron rahapalkinnolla. Kristilliset kustantajat ry:n järjestämä kilpailu oli avoin kaikille kustantajille. Voittajateoksen on kustantanut Gummerus.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.