Vuoden messuissa käymisen jälkeen Paula Niemi kirjoittaa kokemuksistaan arkkipiispa Kari Mäkiselle.

Takaisin kirkkoon liittynyt ei kaipaa kirkolta silkkihansikkaita

Paula Niemi palasi kirkon jäseneksi ja kävi messussa joka sunnuntai. Hän toivoo kirkolta rohkeutta.

• 09.12.2015 14:00
• Anu Heikkinen,
• Sirpa Päivinen

Viime vuoden marraskuussa Paula Niemi vietti miehensä ja koiransa kanssa koti-iltaa Haagassa. Takana oli pitkä työpäivä kirjastossa.

Uutisvirrasta osui silmiin arkkipiispa Kari Mäkisen kirjoitus, jossa hän puolusti sateenkaaripareja ja -perheitä. Niemi ajatteli, että onpa rohkeaa kirkonmieheltä.

– Keskustelussa tasa-arvoisesta avioliittolaista oli menty törkeyksiin puolin ja toisin. Minua ärsytti tuttujen samaa sukupuolta olevien parien ja myös kirkon puolesta, Niemi kertoo. 

Arkkipiispa puhui ihmisten sokeista pisteistä. Niemi tajusi, että hänelle kirkko oli sokea piste. Hän oli eronnut kirkosta nuorempana ja liittynyt uudelleen, koska halusi tukea kirkon diakoniatyötä. Muuten kirkko tuntui 42-vuotiaasta Niemestä etäiseltä.

– Päätin ottaa kirkosta selvää ja käydä joka sunnuntai messussa yhden kirkkovuoden ajan. Mies sanoi vain, että ai jaa.

Papit saisivat panna persoonan peliin

Ensimmäisenä adventtisunnuntaina Paula Niemi astui Hakavuoren kirkkoon, jossa soi trumpetti. Sali oli täynnä väkeä.

– Jännitti. Mietin, voinko tulla kirkkoon, vaikka en identifioidu tähän ryhmään, mutta kirkossa olikin helppo olla. Alussa parasta olivat virret, kuorolaulun harrastaja kertoo.

Vuoden aikana Niemi kävi 46 messussa yli 30 kirkossa pääasiassa Helsingissä. Oli tavallisia messuja, perhemessuja, kesämessu Mustasaaressa ja Agricola-messu. Kirkkoihin pyöräillessä näki kotikaupunkia.
 

Niemestä tuntui hyvältä pysähtyä ja harjoitella tietoista läsnäoloa kirkon penkissä. Hän ilahtui messujen hienosta musiikista, kiinnostavasta arkkitehtuurista ja taidokkaista kirkkotekstiileistä.

Ikäihmisten määrä ja työikäisten puute pistivät silmään. Välillä Niemi ihmetteli kulmat kurtussa.

– Siinä olisi opittavaa, miten uudet kävijät toivotetaan tervetulleiksi. Join usein kirkkokahvini yksin.

Niemi kaipaa saarnoihin potkua. Ne tuntuivat usein liian teologisilta ja jäivät kauas arkitodellisuudesta.

– Puhe on hirveän pehmeää ja miellyttävää. Pääsiäisenä puhuttiin pajunkissoista. Eivät ihmiset tarvitse silkkihansikkaita ja sopuisaa pyörittelyä, vaan tukea jokapäiväisiin valintoihin. Papit saisivat panna persoonaansa enemmän peliin.

Paula Niemi aloitti kirkkokierroksensa Hakavuoren kirkosta.

Kirkossa ollaan kulttuurin kehdossa

Messuja jäi väliin vain muutama. Toissa sunnuntaina Paula Niemi päätti kierroksensa Hakavuoren kirkon adventtimessuun. Jonakin iltana hän istuu keittiön pöydän ääreen ja kirjoittaa messukokemuksistaan kirjeen arkkipiispa Kari Mäkiselle.

– Positiivista oli se, että kirkossa käyminen oli vahva elämys. Oivalsin, että tässähän ollaan kulttuurimme kehdossa. Ei ole mahdotonta, että jatkaisin kirkossa käymistä. Voisin ottaa jopa kaverin mukaan.
 

Entä aihe, josta kaikki lähti? Niemi toivoo, että kirkko päivittäisi perhekuvaansa. Messuissa ei mainittukaan samaa sukupuolta olevia pareja. Niemestä myöskään yksinhuoltajia ja lapsettomia ei huomioida kirkossa tarpeeksi.

– Kiinnostukseni kirkkoon heräsi siitä, kuinka terävä ja rohkea arkkipiispa oli kannanotoissaan. Kun menin kirkkoon, siellä ei otettu kantaa. Olen pettynyt siihen, ettei kirkko ole päättänyt kantaansa tasa-arvoiseen avioliittoon. Kun ei haluta loukata ketään, ei sanota oikein mitään.

Niemi huomauttaa, että uuden avioliittolain myötä myös kirkon on pystyttävä päättämään suhtautumisensa nais- ja miesparien avioliittoon.

– Arvojohtajuutta, rohkeutta ja ratkaisu tarvittaisiin silläkin uhalla, että joku loukkaantuu ja lähtee pois. Tasapainottelu johtaa siihen, että kaikki ovat yhtä tyytymättömiä tilanteeseen.