Kotona. Irina Antonova (keskellä) on ensimmäinen ulkomaalainen Helsingissä, joka on turvautunut kirkkoon kesken käännytysprosessin. Hän asuu tyttärensä Natalia Käärikin ja vävynsä Ari Laitasen kanssa. Kuva Jani Laukkanen
Takaisin Viipuriin?
Irina Antonovan perhe ei ymmärrä, miten invalidin voisi lähettää yksinään Viipuriin.
On rauhallinen iltapäivä helsinkiläisessä kaksiossa. 82-vuotias Irina Antonova istuu pyörätuolissaan oman sänkynsä vieressä olohuoneessa. Hän pääsi sairaalasta kotiin kuusi päivää sitten. Sairaalaan hänet vietiin Munkkivuoren kirkon eteisestä lääkäriaseman kautta 10. helmikuuta. Venäjälle käännyttäminen keskeytyi dramaattisesti, ja poliiseilta jäi virkatehtävä suorittamatta.
Kotona ovat myös Antonovan tytär Natalia Käärik ja vävy Ari Laitanen. He ovat järjestelleet työnsä niin, että jompikumpi on melkein aina kotona, sillä mummo ei pärjää yksin muutamaa tuntia kauempaa. Hän ei pysty kävelemään ja tarvitsee apua kaikessa.
–Tämän ihmisen viranomaiset olisivat halunneet lähettää takaisin Venäjälle, Viipuriin. Kuka häntä olisi siellä hoitanut? tytär ja vävy ihmettelevät.
Hyvin suomea puhuva Natalia Käärik muutti Suomeen 20 vuotta sitten silloisen, inkerinsuomalaisen miehensä ja kahden pienen lapsen kanssa. Irina Antonova eleli Viipurissa. Kyläiltiin puolin ja toisin, eihän Viipuri niin kaukana ole.
Kun äiti vanheni, ainoa tytär alkoi käydä yhä useammin hänen luonaan. Teki ruokaa valmiiksi tölkkeihin, kantoi isoja vesikanistereita hissittömän talon kolmanteen kerrokseen.
Asiat sujuivat, kunnes Irina Antonova sai aivohalvauksen kaksi vuotta sitten ja halvaantui osittain.
–Mitä me voimme tehdä? Eihän äitiä voinut jättää yksin. Tietysti haimme hänet meille, Natalia Käärik kertoo. Oli 26. helmikuuta vuonna 2008.
Perhe haki Irina Antonovalle oleskelulupaa, mistä alkoi pitkä vääntö. Maahanmuuttovirasto kielsi luvan sillä perusteella, että äiti ei ole perheenjäsen. Tätä kukaan perheestä ei voi ymmärtää.
Natalia Käärik kertoo, että Venäjän lain mukaan lapsilla on velvollisuus elättää ja hoitaa vanhat vanhempansa. Toisaalta Viipurin kaupungissa ei tunneta esimerkiksi suomalaistyyppistä kotisairaanhoitoa. Vanhainkotiin on pitkä jono, ja paikalla on paha maine: elinaika siellä on kuulemma kaksi kuukautta.
Perhe valitti maahanmuuttoviraston päätöksestä Helsingin hallinto-oikeuteen. Kun valitus hylättiin lokakuussa, perhe tukijoukkoineen osoitti mieltä eduskuntatalon edessä.
–Minä istuin Suomen parlamentin edessä tässä tuolissa! vahvistaa Irina Antonova venäjäksi taputtaen pyörätuolinsa käsinojaa.
Helmikuussa 2009 ulkomaalaispoliisi soitti ja ilmoitti tulevansa hakemaan Antonovan ylihuomenna. Ari Laitanen keksi soittaa Iltalehteen, joka teki tilanteesta ison jutun. Sen jälkeen poliisi lykkäsi käännytyksen toimeenpanoa.
–Se oli muuten sama päivä, jolloin asevelvollisuutta suorittava poikani vannoi sotilasvalan Suomelle! Käärik muistaa.
YK-tehtävissäkin palvellut Laitanen suuttui tapauksesta niin, että palautti oman sotilaspassinsa esikuntaan.
Kului vuosi. Antonovalle tuli lisää sairauksia. Sitten poliisi soitti taas: Viipuriin pitäisi lähteä, poliisin saattamana, vaikka ambulanssikyydillä.
Natalia Käärik hätääntyi. Hän yritti selvittää konsulaatista, oliko äidin varalle tehty järjestelyjä: tulisiko joku vastaan rajalla, minne hänet vietäisiin.
–En saanut vastauksia. Ehkä hänet olisi viety ensi alkuun kaupunginsairaalaan.
Pariskunta oli nähnyt sairaalasta tarpeeksi hakiessaan Irinan Suomeen: vanhus oli yltä päältä märissä vaatteissa ja söi puuroa lattialta. Häneltä oli kaatunut lautanen, eikä uutta annettu. Potilaat tekivät kuolemaa käytävillä.
–Ei ihmistä voi jättää sinne, sanoo Laitanen.
Käännytyspäivän aamuna eräs Käärikin ystävä neuvoi pyytämään kirkolta mummolle suojaa. Munkkivuoren seurakunnan vt. kirkkoherra Jouni Hartikainen lupasi suojaa heti.
Nyt valitus kielteisestä oleskelulupapäätöksestä on käsiteltävänä Korkeimmassa hallinto-oikeudessa (KHO).
Natalia Käärik on ollut hyvin ahdistunut tilanteesta.
–Olen Suomen kansalainen, minulla on täällä perhe, työ ja koti. Olenko rikollinen siksi, että minulla on äiti? Se, että poliisi tulee yhtäkkiä hakemaan ihmisen kotoa ja vie jonnekin, tuo minulle mieleen Stalinin ajat Neuvostoliitossa.
Ari Laitanen rauhoittelee vaimoaan. Hän on optimistinen KHO:n päätöksen suhteen, koska ulkomaalaislain 50. pykälän mukaan oleskelulupa myönnetään Suomessa asuvan Suomen kansalaisen omaiselle, joka on täysin riippuvainen kyseisestä Suomen kansalaisesta. Jos tulee uusi hätätilanne, Helsingin ortodoksinen seurakunta on luvannut ottaa Irina Antonovan suojiinsa.
Suomalainen taksiyrittäjä on nähnyt paljon vaivaa, jotta hänen venäläinen anoppinsa voisi edelleen asua perheen olohuoneessa.
Eira Serkkola
Jaa tämä artikkeli: