null Talous tiukkenee tulevina vuosina

Talous tiukkenee tulevina vuosina

Maan talous heikkenee ja tilanteen korjaaminen vaatii talouden rakenteisiin kohdistuvia toimia.

Myös Helsingin seurakuntayhtymän ensi vuoden budjetti lupaa kiristyvää taloudenpitoa. Menot ovat kasvaneet palkankorotusten myötä. Laaja rakennuskanta vaatii investointeja. Inflaatio lisää painetta seurakuntien taloutta kohtaan.

– Jatkossa joudutaan miettimään tiiviisti toimintojen järjestämistä ja resurssointia, Helsingin seurakuntayhtymän hallintojohtaja Riitta-Sisko Tarkka sanoo.

Verotulot eivät ole kasvaneet samassa suhteessa menojen kanssa. Yhtymä leikkaakin toimintamenoja yhdellä prosentilla vuodessa ajanjaksolla 2013–2015.

Kirkollisveron tuottoa arvioidaan kertyvän ensi vuonna 79 miljoonaa ja yhteisöveron tuottoa 17 miljoonaa, yhteensä noin 97 miljoonaa euroa. Tämä merkitsee nollakasvua vuoteen 2012 nähden. Kuluvan vuoden verotuloissa taas on 1,5 prosentin lasku vuoteen 2011 verrattuna.

– Verotuloihin ennustetaan hienoista kasvua lähivuosina, Tarkka kertoo.

Seurakunnilla on edessään mittava seurakunnan tiloihin kohdistuva investointiohjelma, joka aiheutuu muun muassa viime vuonna toteutetusta seurakuntarakenteen muutoksesta.

Ensi vuodelle kohdistuu 23 miljoonan euron investoinnit, jolloin suurimmat hankkeet ovat Töölön kirkon rakentaminen (6,5 milj.) ja Hietaniemen hautausmaan peruskorjaus (3 milj.).

Vuosille 2013–2015 rakentamisen investoinnit ovat noin 71 miljoonaa euroa. Tämä rahoitetaan puoleksi kiinteistösijoituksia myymällä, ja loput käyttövaroilla ja rahavarojen sijoituksia realisoimalla.

Seurakuntayhtymän tuottojen arvioidaan olevan ensi vuonna yhteensä 123,5 miljoonaa euroa. Toimintakuluja on ensi vuonna 122 miljoonaa. Rahoitustuottojen- ja kulujen jälkeen laskettava vuosikate on ensi vuonna 5,9 miljoonaa euroa. Poistojen jälkeen tilikauden tulos jää 1,2 miljoonaa euroa miinukselle ja alijäämä on 0,6 miljoonaa euroa. Yhtymän kassavarojen arvioidaan vähenevän kolmena seuraavana vuonna liki 15 miljoonalla eurolla.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.