Talvivaaran kaivos esillä sosiaalifoorumissa
Talvivaaran nikkelikaivoksesta pääsee luontoon saasteita enemmän kuin ympäristölupa sallii.
Sotkamon Talvivaaran nikkelikaivoksen ympäristöluvan saamisen ehtona olevat, kaivoksen itse ilmoittamat natriumin, sulfaatin ja mangaanin päästömäärät ylittyvät. Ympäristölupaa hakiessaan Talvivaara Sotkamo Oy arvioi jätevesien sulfaatin ja natriumin pitoisuuksiksi alle 170 milligrammaa litrassa. Nyt Talvivaaran jätevesien pitoisuudet ovat yli 5 000 yksikön tasolla.
Kaivosta lähinnä olevien järvien vettä ei suositella löylyvedeksi, koska jätevedestä peräisin olevan mangaanin vaikutusta ihmisen keuhkoihin ei tunneta. Kaivoksen vaikutukset on havaittu jo Nilsiän Lastukoskessa asti.
– Ei voi olla niin, että ensin perustetaan kaivostuotanto ja sen jälkeen päästöt ovat vuosia suurella tasolla. Kaivosyhtiö korjaa toimintaansa vasta, kun asiasta nousee haloo. Toiminta on saatava hyväksyttävälle tasolle tai sitten se on lopetettava, sanoo Sotkamon seurakunnan kappalainen Antti Lankinen. Hän toimii vapaa-ajallaan Kainuun luonnonsuojelupiirin kaivosasioista vastaavana toimijana.
Talvivaarassa on käynnissä laajennushanke, jonka jälkeen kaivosalue käsittäisi yhteensä 130 neliökilometrin kokoisen alueen. Erilaisia kemikaaleja käytetään Antti Lankisen mukaan nyt yli 2 miljoonaa tonnia vuodessa. Yhtiö hakee lupaa tuotantonsa kaksin- tai kolminkertaistamiseen. Talvivaara on saanut valtioneuvoston luvan erottaa myös uraania.
Sotkamossa liuotetaan nikkeliä ja muita metalleja kiviaineksesta veden, ilman ja rikkihapon avulla bakteeriliuotuksena. Rikkihappoa kuluu päivässä 700–800 tonnia.
– Suurin huoli on siitä, että altaiden pohjat eivät pidä, ja kemikaalit ja malmikivestä irronneet raskasmetallit imeytyvät pohjaveteen, Lankinen sanoo.
– Kukaan ei ole tehnyt kokonaisarvioita tuotannon aiheuttamien rikkipäästöjen vaikutuksesta ympäristöön ja sen sietokykyyn. Päästöt koostuvat muun muassa pölystä, avokasoihin kylvetystä rikkihaposta ja rikkivedyn käyttämisestä metallien erotuksessa, Lankinen sanoo.
Kaivoksella kuoli yksi työntekijä. Tällöin alueelta mitattiin korkeita rikkivetypitoisuuksia.
Ympäristöpäällikkö Veli-Matti Hilla painottaa, että kaivoksen haitallisimmille aineille, kuten nikkelille, kuparille ja sinkille on rajat, joiden päästöt ovat olleet koko ajan pienemmät kuin lupaehdoissa.
– Sulfaattia ja mangaania ei luokitella vesieliöille haitallisiksi aineiksi. Niille ei ole asetettu luparajoja kaivosten ympäristöluvissa. Pitoisuuksia on arvioitu pieleen, koska prosessi on muotoutunut toiseksi kuin ympäristövaikutusten arviointivaiheessa. Sulfaattipitoisuudet ovat laskeneet viime vuonna yli 60 prosenttia, mangaanipitoisuuden yli 80 ja laskevat edelleen. Tilanteeseen reagoitiin heti, kun se havaittiin, Hilla sanoo.
– Rikkivetypäästöjä seurataan muun muassa velvoitetarkkailussa. Tarkempi mallinnus tehdään laajennuksen ympäristövaikutusten arvioinnin yhteydessä.
Ympäristöongelmat johtuvat Veli-Matti Hillan mukaan pitkälti siitä, että Talvivaarassa käytetään uudenlaista tekniikkaa, jonka ongelmiin on jouduttu kehittämään ratkaisuja.
– Liuotusaltaita rakennettaessa on ollut ulkopuolinen laaduntarkkailija paikalla, ja rakenteet ovat viranomaisten hyväksymiä. On harhaluulo, että rikkihappo päätyisi vesistöön, sillä se kuluu pääosin prosessissa, Hilla sanoo.
Viikonloppuna Helsingissä järjestetyssä sosiaalifoorumissa käsiteltiin muun muassa Talvivaaran tilannetta. Tapahtuman järjestää joukko kansalaisjärjestöjä. Joukossa on kirkollisia toimijoita.
Tommi Sarlin
Jaa tämä artikkeli: