null Tämän kaiken he kieltävät minulta

Tämän kaiken he kieltävät minulta

Turkistuottajien keskusliitto kampanjoi julisteellaan ”Turkisten lisäksi sinulta tahdotaan kieltää moni muukin asia”.

Julisteeseen on kuvattuna muun muassa nahkakengät ja lasillinen maitoa. Tosin se taho, joka nämä asiat minulta kieltää, ei mielestäni ole eläinaktivistit vaan suomalainen maatalouspolitiikka. Näiden tuotteiden käyttäminen taitaa pakottaa minut osalliseksi eläinrääkkäykseen.

Olemme saaneet lukea, että Suomessa saa käyttää laitteita, joilla noin päivän ikäisiä kananpoikia murskataan elävältä rehuksi. Ylen uutisissa kerrottiin heinäkuussa, että erityisesti luomukanat joutuvat rehumyllyyn (aikuiset kanat kuulemma kaasutetaan ensin).

Kuka tuossa 5 000 kanan tuntivauhdissa ehtii valvoa, että kanat ovat kuolleita ennen myllyyn joutumistaan? Kuka yleensäkään valvoo näiden laitteiden käyttöä, kun Eviran ylitarkastajaan ei ole sellaista koskaan nähnyt?  Luomumunien ostajia kiinnostaa varmasti, jauhetaanko myös luomukananpoikia.

Itse olen luopunut lihasta jo 11 vuotta sitten. Seuraavaksi minun on kai vaihdettava lehmänmaito soija- tai riisimaitoon. Jatkuvasti tulee esiin tapauksia, joissa navettoihin hylätyt eläimet ovat nääntyneet. Tästä saamme kiittää järjetöntä tukiaispolitiikkaa ja puutteellista valvontaa.

Kuinka moni vegaani tai kasvissyöjä käyttäisikään eläinkunnan tuotteita, jos ne olisi tuotettu edes alkeellisesti elämää kunnioittaen?  Kiitos Suomen ja EU:n maatalouspolitiikan sekä Eviran, kuluttajalla ei taida olla sellaista valinnan mahdollisuutta, jos haluaa mieltää itsensä eettiseksi olennoksi.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.