
Susanna Heikki esiintyy aatonaattona Olarin kirkossa Kauneimmissa joululauluissa illanvirkuille. Kuva: Sirpa Päivinen
Tangokuningatar Susanna Heikki viettää joulua laivalla
Aatonaattona Susanna Heikki esiintyy Kauneimmissa joululauluissa Olarin kirkossa.
Tangokuningatar Susanna Heikki viettää poikkeuksellista joulua. Aattona ja joulupäivänä hän viihdyttää juhlivia ihmisiä laivoilla, Itämeren aalloilla. Aatonaattona hän esiintyy myös Kauneimmissa joululauluissa Olarin kirkossa.
"Tänä vuonna mennään tittelin ehdoilla", unelmiensa tangovuotta viettävä Heikki sanoo. Itsenäisyyspäivänä hänet palkittiin lisäksi Espoo-mitalilla tunnustukseksi ansiokkaasta toiminnasta Espoon hyväksi.
Lapin lapsuudenkodin joulut
Normaalisti Susanna Heikki on viettänyt joulut Lapissa läheistensä seurassa. Parhaimmillaan hänen lapsuudenkodissaan on ollut koolla kymmeniä sukulaisia.
"Meidän joulussa on aina riittänyt hulinaa", Kolarista kotoisin oleva Heikki kertoo.
Hän on asunut pääkaupunkiseudulla parikymmentä vuotta. Viime vuodet perheen koti on ollut Espoossa.
Tänä vuonna mennään tittelin ehdoilla.
"Koska emme lähde Lappiin jouluna, laitan nyt ensimmäistä kertaa myös Espoon kotimme joulukuntoon. Oman perheen kesken juhlimme joulua työni vuoksi jo aatonaattona."
Aatonaattoiltana 23. joulukuuta Heikki esiintyy myös Olarin kirkossa Kauneimmissa joululauluissa illanvirkuille. Luvassa on sekä yksinlauluja että yhteislaulua.
"Ohjelmistossa on tuttujen, perinteisten laulujen lisäksi uutta joulumusiikkia", hän lupaa.
Kaamoksen hämärä lumoaa
Lapissa jouluna ollessaan Susanna Heikki kertoo nauttivansa lumisesta luonnosta ja kaamoksen hämystä. Aaton perinteisiin kuuluvat muun muassa äidin keittämällä riisipuurolla herkuttelu ja kynttilöiden sytyttäminen ulos lukuisiin jäälyhtyihin. Iltaan mennessä saunalle johtaa tunnelmallinen valaistu polku.
"Tärkeintä joulussa on läheisten ihmisten kanssa vietetty aika. Vietämme juhlaa lasten ehdoilla. Joka vuosi meille on myös tullut joulupukki", Heikki kertoo.
Jaa tämä artikkeli: