Kirjat: Tapio Koivukarin Poltetun miehen tytär vie muinaiseen Islantiin, jossa uskottiin taikoihin
Islannissa tuomittiin 1600-luvulla moni syytön poltettavaksi roviolla.

Islannissa tuomittiin 1600-luvulla moni syytön poltettavaksi roviolla.

Kirjat: Tapio Koivukarin Poltetun miehen tytär vie muinaiseen Islantiin, jossa uskottiin taikoihin

Islannin kirkko kitki noituuden polttamalla kaksikymmentä miestä ja yhden naisen 1600-luvun loppuun tultaessa

Tapio Koivukarin historiallisessa romaanissa Poltetun miehen tytär eletään noitavainojen aikaa 1600-luvun Islannissa. Hyväniemen talon isäntä Thórdur joutuu poltettavaksi noituudesta, koska hän on muka manannut piikansa ja kylän muiden nuorten naisten kimppuun paholaisen. Isännän arvellaan turvautuneen taikakeinoihin, koska piian haluttiin lähtevän takaisin kotitaloonsa.

Piika ja muut nuoret naiset alkavat kouristella ja kaatuilla jumalanpalveluksissa. Thórdurin oma tytär Manga ei kuitenkaan reagoi saarnoihin kuten muut, joten myös häntä aletaan epäillä noituudesta.

Manga lähtee pakoon kyläläisten tuomiota. Hän alkaa kiertää taloissa piikana ja päätyy sitä kautta Tómas-papin vaimoksi. Noituussyytteet seuraavat Mangaa kuitenkin myös pappilaan. Hänen tarinansa sisältää jännityskirjamaisia piirteitä, mutta sen päättymisestä saadaan hieman hämäävästi kaksi eri tulkintaa.

Poltetun miehen tytär kuvaa kiinnostavasti talonpoikien ja kalastajien elämänmuotoa sekä aikaa, jolloin Islannissa elivät kristinuskon rinnalla vahvasti erilaiset taiat ja uskomukset. Taikoja tehtiin esimerkiksi synnytysten ja sairauksien yhteydessä. Valtio ja kirkko alkoivat kuitenkin suhtautua niihin 1600-luvulla ankarasti. Islannissa ehdittiin polttaa noituudesta kaksikymmentä miestä ja yksi nainen ennen 1700-luvun alkua, jolloin noitavainot loppuivat.

Tapio Koivukari: Poltetun miehen tytär. Johnny Kniga 2018.

Jaa tämä artikkeli:

Kommentoi