Vihkimyksen toimitti arkkipiispa Kari Mäkinen. Hän asetti Tapio Luoman päähän piispan hiipan eli mitran. Espoon piispan kaavun selkäkilpeen on kuvioitu Elämänristi, jossa pystysuorassa oleva sana fos merkitsee valoa ja vaakasuorassa oleva zoe elämää. Kuva: Matti Karppinen
Tapio Luoma vihittiin Espoon piispaksi
Piispa Luoma:
Pienuuden ohittava suuruus ei ansaitse ihailua
Tapio Luoma puhui virkaanastumismessunsa saarnassa suuruuden käsitteestä. ”Kristillisessä mielessä suuruus ei ole aina sitä, mitä ihmissilmä näkee”, hän sanoi todeten, että suuruuden saavuttamiseen uhrataan paljon energiaa. ”Ei se ole vierasta kirkossakaan, mistä kertoo tavallaan kirkkojen valtava koko ja ne ponnistelut, joita suuruuden saavuttamiseksi on täytynyt tehdä”, Luoma sanoi.
”Suuruuden arvostus on yksinkertaisesti jotakin niin peri-inhimillistä, että se kulkee mukanamme kaikkialle sinne, missä elämme ja toimimme.”
Luoman mukaan Jeesus puhui toisenlaisesta suuruudesta: todellinen suuruus voi lähteä liikkeelle vähäpätöisen näköisestä asiasta.
”Suuruus, joka sivuuttaa pienuuden ja sulkee silmänsä omalta rajallisuudeltaan, ei välttämättä ansaitse ihastelua”, Luoma sanoi ja ohjeisti seurakuntia suurten linjojen ja strategioiden suunnittelun ohessa huomaamaan ruohonjuuritasolla tehtävän työn tärkeys.
”Se, mitä tapahtuu seurakuntien työaloilla, muodostaa Jumalan valtakunnan suuruuden perustan. Siihen kuuluvat myös tilanteet, jossa seurakuntalaiset kohtaavat toisensa ja tulevat ehkä huomaamattaan kantaneeksi toistensa taakkoja”, Luoma sanoi. Hän muistutti, kuinka tärkeää on suostua kasvuun ja viittasi päivän tekstiin, jossa Jeesus kertoi vertauksen sinapinsiemenestä. ”Sinapinsiemen on siemenistä kaikkein pienin, mutta kun sen taimi kasvaisi täyteen mittaansa, siitä tulisi kasvitarhan suurin kasvi.”
Jaa tämä artikkeli: