null Tapiolassa asuu paljon senioreita

Oman ikäluokkansa edustajat. Esa Rantahakala (vas.), Kyösti Juutilainen ja Reino Oivo muodostavat Pohjois-Espoon eläkkeensaajien laulutrion. Kuva: Markku Mattila

Oman ikäluokkansa edustajat. Esa Rantahakala (vas.), Kyösti Juutilainen ja Reino Oivo muodostavat Pohjois-Espoon eläkkeensaajien laulutrion. Kuva: Markku Mattila

Tapiolassa asuu paljon senioreita

Vasta ilmestyneen väestötilaston mukaan Espoon väestönlisäys oli viime vuonna suurempaa kuin moneen vuoteen. Kaupungin asukasluku lisääntyi vuonna 2011 lähes 4500 henkilöllä ja oli kuluvan vuoden alussa yli 252 000 henkeä.

 Aiemmin 2000-luvulla väkimäärä on kasvanut yli 4000 hengellä vain vuosina 2005 ja 2002.  Espoon suuralueista väkimäärä lisääntyi eniten Vanha-Espoossa ja Suur-Matinkylässä.  Vähiten asukasluku kasvoi Suur-Kauklahdessa.

 Kauniaisten väkiluku kasvoi reilun sadan ihmisen verran ja oli nyt 8800 henkilöä.

Espoon seitsemästä suuralueesta väkimäärältään suurimpana jatkoi Suur-Leppävaara yli 62 000 asukkaallaan.

Yli 65-vuotiaiden osuus kasvoi hieman kaikilla suuralueilla. Eniten heitä asui Suur-Tapiolassa ja toiseksi eniten Suur-Matinkylässä. Pienimpänä ikäryhmän osuus oli Pohjois-Espoossa ja Vanha-Espoossa.

Alle kouluikäisten osuus ei muuttunut prosentuaalisesti edellisvuoteen verrattuna. Suhteessa eniten 0–6-vuotiaita asui Suur-Kauklahdessa ja Pohjois-Espoossa. Pienimpänä heidän osuutensa oli Suur-Tapiolassa. Myös kouluikäisten lasten ja nuorten osuus pysyi suhteellisesti samana kuin aiemmin. Työikäisten (20–64-vuotiaiden) osuus sen sijaan oli pienentynyt.

Naisia asui Espoossa aavistuksen enemmän (50,7 prosenttia) kuin miehiä (49,3 prosenttia). Miesvaltaisinta aluetta oli Suur-Kauklahti ja naisvaltaisinta Suur-Matinkylä.

Vieraskielisten osuus jatkoi kasvuaan kaikkialla kaupungissa. Muita kuin suomen- tai ruotsinkielisiä oli kuluvan vuoden alussa lukumäärällisesti jo 26 000 henkeä, mikä tarkoittaa 10,3 prosenttia kaikista espoolaisista.

Yleisimpiä äidinkielenä puhuttua vieraita kieliä olivat vanhaan tapaan venäjä, viro, englanti, somali ja kiina. Suurimpana vieraskielisten osuus oli Vanha-Espoossa ja pienimpänä Pohjois-Espoossa.

Myös ulkomaiden kansalaisten määrä oli lisääntynyt vuoden aikana. Heitä oli vuoden 2012 alussa 18 800 henkeä eli 7,4 prosenttia espoolaisista. Yli puolet heistä oli jonkin Euroopan maan kansalaisia. Toiseksi eniten oli Aasiasta  tulleita ja kolmanneksi eniten Afrikasta muuttaneita.

Ulkomaiden kansalaisten osuudet väestöstä olivat suurimpia Vanha-Espoossa ja Suur-Matinkylässä. Pienimpänä heidän osuutensa olivat Pohjois-Espoossa ja Suur-Tapiolassa.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.