Perhepäivähoitaja Hannele Päivinen vahtii pihallaan Hennan, Kasperin sekä tyttärenpoikansa Samun leikkejä. Kuva: Natalia Baer
Tarjolla töitä kotona
Perhepäivähoito on helsinkiläisvanhempien suosikki. Siinä yhdistyvät pikkulapsen ja kunnan edut, mutta hoitajista on pulaa.
Perhepäivähoito nousi ykköseksi, kun helsinkiläisvanhemmat vastasivat viime loka–marraskuussa päivähoitokyselyyn internetissä. Vanhemmat ovat pääosin tyytyväisiä saamaansa päivähoitoon, yli 85 prosenttia antaa sille vähintään hyvän arvosanan. Hoitomuotojen välillä on kuitenkin selviä eroja.
Kunnallisella puolella perhepäiväkoti on ykkönen, ryhmäperhepäiväkoti kakkonen ja päiväkoti kolmonen. Yksityisiä päiväkoteja kehutaan kunnallisia enemmän.
Perhepäivähoidossa käyvien lasten vanhemmat kokevat muita useammin, että lapsen tarpeista keskustellaan kunnolla hoidon alkaessa. Hoitajat osaavat luoda lapselle turvallisen olon ja lapsi viihtyy.
Lapsen turvallisuudesta ja hyvinvoinnista huolehtimisessa on vanhemmista eniten kehitettävää. Yli seitsemän vanhempaa kymmenestä kokee, että perhepäivähoidossa nämä asiat ovat valmiiksi erittäin hyvällä tolalla. Päiväkotilasten vanhemmista alle puolet on samaa mieltä.
Silti vain viisi prosenttia alle kuusivuotiaista helsinkiläisistä kävi viime vuonna perhepäivähoidossa. Tänä syksynä 198 lasta aloitti perhepäivähoidon, jota haettiin ensisijaisesti 236 lapselle.
– Hoitajia on vähemmän kuin mille olisi kysyntää, pahoittelee Helsingin kaupungilla perhepäivähoidosta vastaava kehittämiskonsultti Nina Onufriew.
Levoton hoitopaikka haittaa lapsen kehitystä
Perhepäivähoidossa olevat helsinkiläislapset ovat harventuneet selvästi viime vuosikymmenten aikana. Myös alle kolmevuotiaita lapsia on perhepäivähoidossa edellisvuosia vähemmän, vaikka yhä suurempi osa sen ikäisistä viedään hoitoon.
Lisäys näkyy Helsingin päiväkodeissa, joissa hoidettiin viime vuonna ennätysmäärä alle kolmevuotiaita lapsia. Heitä oli runsas 3 600 eli enemmän kuin Ruoholahdessa asukkaita.
Kehityssuunta on päinvastainen kuin Helsingin yliopiston psykologian professori Liisa Keltikangas-Järvinen toivoo. Hänestä lapsen olisi parempi olla puolitoistavuotiaaksi vanhempansa hoidossa, ja sen jälkeen kolmevuotiaaksi asti yhden tutun, saman hoitajan kanssa.
– Kyseessä on tärkeä poliittinen kannanotto.
Keltikangas-Järvisen mukaan tutkimukset osoittavat alle kolmevuotiaan pystyvän muodostamaan turvallisen kiintymyssuhteen vain kolmeen tai neljään aikuiseen. Kun luvusta vähentää vanhemmat, jäljelle jää väkisinkin vähemmän pyllynpyyhkijöitä kuin päiväkodissa on.
Päiväkodin viriketulva voi olla pienelle liikaa.
– Levoton ja jatkuvasti vaihtuva ympäristö on haitallinen niin lapsen älylliselle kuin emotionaalisellekin kehitykselle. Ujous, ahdistus ja syrjäänvetäytyminen voivat lisääntyä.
Keltikangas-Järvinen ei kaipaa aikoihin, jolloin lapsi vietiin lisätienestiä kaipaavalle naapurintädille. Hänestä perhepäivähoitajaksi on opiskeltava.
Helsingin kaupungin perhepäivähoitajille tarjotaan kaksi- ja puolivuotista oppisopimuskoulutusta, mutta se ei ole pakollista.
Kunta säästää, kun pienet ovat perhepäivähoidossa
Elokuussa päivähoitoon tulee eniten uusia lapsia. Seuraava piikki on tammikuussa. Silloin tarvittavaa hoitopaikkaa haetaan neljä kuukautta aikaisemmin eli nyt.
Kaupungin perhepäivähoidosta vastaava Nina Onufriew toivoo, että vuoden vaihteessa olisi jo enemmän perhepäivähoitopaikkoja tarjolla. Hoitajien määrä on pitkästä aikaa vähän lisääntynyt.
– Voi olla, että taantuma on vähentänyt imua töihin kodin ulkopuolelle.
Alle kolmevuotiaan hoito tulee kunnalle halvimmaksi perhepäivähoidossa. Moni nykyinen hoitajaa on eläkeikää lähestyvä nainen, minkä vuoksi kaupunki järjestää rekrytointitilaisuuksia.
– Ehdotamme kotiäideille, että he ottaisivat muutaman hoitolapsen.
Suurta rynnistystä ei ole. Perhepäivähoitajan palkka on 1 500–1 750 euroa kuukaudessa, minkä lisäksi itse hankittavista ruoista, leluista ja kodin kulumisesta maksetaan alle 4,50 euroa päivässä lasta kohden. Päiväkotien lastenhoitajatkin saavat enemmän.
Ammattimummo marjastaa ja paistaa leivät hoitolapsilleen
Kaksi karvanaamaista vehnäterrieriä viuhtoo vastaan omakotitalon ovella Puistolassa, mutta kumpikaan ei hauku. Myös sisällä on hiljaista.
Henna harjaa pikkuponin häntää talon toisessa leikkihuoneessa. Kasper on levittänyt miniliikennemerkit olohuoneen matolle.
He ovat juuri heränneet päivätorkuilta. Perhepäivähoitaja Hannele Päivinen, 56, käärii patjat rullalle kahdesta huoneesta, sillä yli sataneliöisessä tiilitalossa joka lapsi saa oman unitilan.
Olohuoneen kirjahyllyn valokuvista katsoo Päivisen kolmas hoitolapsi, tyttärenpoika Samu. Hän viettää äidin kanssa vapaapäivää. Neljäs hoidokki aloittaa myöhemmin syksyllä.
– Puistolassa on muitakin perhepäivähoitajia, joilla on lapsenlapsi hoidossa, Hannele Päivinen tietää.
Hän jäi leipomosta kotiin esikoisensa synnyttyä ja otti ensimmäiset hoitolapset, kun kuopus oli kolmekuinen vauva. Se oli 30 vuotta ja 34 hoitolasta sitten.
Pikkuisten nosteleminen käy jo selän päälle, joten Päivinen hoitaa nyt vain yli kaksivuotiaita. Isompien kanssa hän uskoo jaksavansa eläkkeelle.
Työ palkitsee: Päivinen näyttää kiitosrunoa, jonka sai kouluun siirtyneeltä hoitolapseltaan. Ensi kevääksi hänet on kutsuttu taas entisen hoidokin ylioppilasjuhlaan.
Mutta nyt on välipalan aika. Henna ja Kasper kiipeävät ensimmäisestä kutsusta pirtin penkille syömään pannukakkua ja itse tehtyä mansikkasurvosta.
Perhepäivähoitajan mielestä kaupan makeat lisäainehillot eivät sovi lapsille. Siksi hän poimii hoidokeilleen kesällä mustikoita ja vadelmia.
Talvisin leivinuuni lämpiää joka viikko, sillä Pohjois-Karjalassa kasvanut Päivinen leipoo itse karjalanpiirakat, ruislimput ja sämpylät. Hoitolapsetkin saavat silloin kätensä taikinaan.
Välipalan jälkeen ovelta kuuluu koputus. Samu ei sittenkään malttanut olla päivää erossa mummostaan.
Jaa tämä artikkeli: