null Tarjolla voimaannuttavia vaiheita

Tarjolla voimaannuttavia vaiheita

Vastoinkäymisen jälkeen ihminen voi jatkaa elämäänsä kokemusta rikkaampana ja entistä vahvempana. Sopivat henkiset työkalut auttavat myönteiseen lopputulokseen.

Jokaisen elämään kuuluu vastoinkäymisiä: kuolemaa, sairautta, tunneristiriitoja, pettymyksiä, turhautumista, raivostumista, itsensä nolaamista, riitoja, loukatuksi tulemista, vähättelyn kohteeksi joutumista.

Kielteisiä tapahtumia ja tilanteita tulee vastaan monilla eri elämänalueilla: työssä, parisuhteessa, tuttavapiirissä, suvun ja naapurusten kesken.

— Vastoinkäymisissä elämäntaitomme koetellaan. Totta kai elämäntaitoja voi opiskella teoreettisesti, mutta vasta käytännön tilanteissa tulevat esiin kunkin todelliset taidot. Näitä taitoja voi harjaannuttaa vain elämällä, sanoo psykologi Mia Ylitalo.

Siitä huolimatta, että Ylitalo puhuu vastoinkäymisistä, hän edustaa myönteistä voimavarakeskeistä psykologiaa.

— Vaativissa tilanteissa ihmiset pystyvät usein paljon enempään kuin he etukäteen tiesivät tai tunsivat kykenevänsä. Ihminen voi yllättää itsensäkin sillä, että kestää tyynesti vaikeita asioita, elää ja sinnittelee niiden kanssa.

Fyysinen hyvinvointi tuottaa mielihyvää

Vastoinkäymisen kohdatessaan ihmisen on Mia Ylitalon mukaan tärkeätä tietää elävänsä vaihetta, jossa voi vahvistua. Voimaantumisessa auttaa, että tuntee tilanteeseen sopivia apuvälineitä tai suorastaan kokonaisen työkalupakin.

— Silloin kun ihmisen henkinen kantti on kovilla, ei kannata ottaa lisärasitetta siitä, ettei pidä huolta omasta fyysisestä hyvinvoinnistaan. On tärkeätä nukkua riittävästi — vaikka lääkärin avulla, jos ei muuten. Ja kun liikkuu ja ulkoilee, saa riittävästi happea.

Omaa kehoaan voi hoivata muutenkin, vaikka hieromalla ja silittämällä.

”On hyvä harjoitella hyväksymään elämässään ne asiat, joita ei voi muuttaa.”

— Aika monilla on kokemusta siitä, että kampaajalla tai kosmetologilla käydessä saa muutakin kuin vain sen tilatun fyysisen hoidon. Myös ravinto tuottaa mielihyvää, kunhan ei rupea syömään stressiinsä liikaa tai liian vähän.

— Jos ihminen laiminlyö itseään, se on hänelle itselleen lisäsignaali omasta pahoinvoinnista. Se lisää pahaa oloa, aivan kuin senkertaisessa vastoinkäymisessä ei olisi jo kylliksi, ja elämän muut näköalat saattavat hävitä mielestä kokonaan.

Elämä oman itsen ulkopuolella?

Realistinen käsitys itsestä ja elämästä, ajatus siitä, että elämään kuuluu niin myötä- kuin vastoinkäymisiä, voi varustaa henkisesti vastoinkäymisten varalle.

— Lisäksi jokaisen kannattaa toimia Viktor E. Franklin neuvojen mukaan ja miettiä elämänsä merkityksiä ja ihmisenä olemiseen liittyvää tehtäväänsä. Se on enemmän kuin oma elämä tai omat hetkelliset tuntemukset ja voi tuoda poikkeamia omiin suunnitelmiin ja omaan elämänkäsikirjoitukseen, toteaa Ylitalo.

Merkitysten miettimisen voi aloittaa läheltä: keille ystäville ja läheisille ihmisille olen merkityksellinen, onpa elämäntilanteeni mikä tahansa, ja ketkä puolestaan ovat tärkeitä minulle.

— Kun vastoinkäyminen synkistää elämää, voi mielikuvissaan käydä läpi, mitä hyvää ja myönteistä joku läheinen, vaikka jo kuollut setä, voisi ajatella minusta tai sanoa minulle juuri nyt.

Se, että menee ihmisten ilmoille ja keskustelee elämänkokemuksistaan ystävien kanssa, voi auttaa hahmottamaan elämää eteenpäin muuttuneessa tilanteessa. Toisinaan ihminen jää kuitenkin vastoinkäymisensä kanssa sellaiseen jumiin, ettei valoa ja helpotusta näy pitkänkään ajan jälkeen.

— Silloin on hyvä hakeutua ammattiauttajan, kuten psykologin vastaanotolle terveyskeskukseen tai yksityisesti. Ammattilaisiin eivät kuulu ennustajat tai tarot-korttien lukijat. Ainakaan itse en ottaisi vaativassa elämäntilanteessa riskiä altistua ulkopuolisten ei-ammatillisille arvailuille rakentavan ja kannattelevan keskustelun sijaan.

Ihmisessä on aina hyviä puolia

Psykologi voi auttaa menetyksen jälkeiseen elämänmuutokseen totuttelevaa ihmistä tekemään oman elämänsä inventaarion. Mia Ylitalon mukaan inventaarion ideaa voi soveltaa ainakin jossain määrin myös omatoimisesti.

— Voi miettiä, mitä muutokseen liittyy ja mitä ei, mikä muuttuu mistä minne, ja mitä tunnen tai ajattelen muutoksesta. Voi pohtia, mihin asioihin pitäisi pyrkiä vaikuttamaan ja kuinka omia asenteita sekä tapoja toimia ja suhtautua olisi tarpeen muuttaa, keiden kanssa voisi tiivistää suhteita ja mistä olisi päästävä eroon, ehdottaa Ylitalo.

— On hyvä harjoitella hyväksymään elämässään ne asiat, joita ei voi muuttaa. Se on toki vaikeammin tehty kuin sanottu, mutta monissa asioissa sallivuudelle olisi käyttöä enemmänkin.

Lisäulottuvuuksia synkkyyden keskelle voi löytää, kun piirtää elämästään kartan. Siihen voi merkitä itsensä ympärille näkyviin myönteisiä ominaisuuksia ja asioita, vaikkapa kodin, ystävät, työn, harrastukset tai tukijat.

— Vastoinkäyminen ei ole elämän koko kuva. Se ei vie ihmisestä pois hänen toimivia, vahvoja ja hyviä puoliaan. Ihmisen psyykkisen puolen ei tarvitse joutua kokonaan epätasapainoon, vaikka elämään kuuluukin tietty määrä tasapanottomuutta ja epävarmuutta.

Kohti uusia kasvun paikkoja

Kun ihminen kohtaa suuren vastoinkäymisen, se tuntuu hänestä usein ainakin aluksi aivan ainutlaatuiselta ja ennen kokemattomalta. Ketään toista ei elämä ole kohdellut niin kaltoin.

— Silti useimpien elämässä on ollut aikaisemminkin vastoinkäymisiä. Piirtäessään elämänjanan ihminen voi etäistää itsensä nykytilanteesta ja havainnoida itseään sivusta. Samalla voi todistaa itselleen, että joskus aikaisemminkin on elämä koetellut, ja siitäkin on selvitty.

Kun isompi kriisi alkaa lopulta väistyä yhdeksi eletyksi elämänvaiheeksi, voi voimaantumisen tunne olla valtava. Hetken tuntuu, ettei mikään heilauta. Mia Ylitalon mukaan elämänkouluun kuuluu, ettei saavutettu tunne ole pysyvä.

Niinpä yhä uudelleen tulee vastaan tilanteita, joissa joutuu kokemaan, ettei elämä ole omassa hallinnassa eikä se mene niin kuin pitäisi. Voi tuntea, ettei osaa elää elämäänsä.

— Monen on vaikea hyväksyä, mitä omassa elämässä tapahtuu. Vastoinkäymisten varalle on hyvä opetella tasaamisen taitoja ja armollisuutta itseä ja toisia kohtaan.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.