Sovellettu totuus. – Puhtauden vaatimus riippuu tilanteesta. Jos kastiin kuuluva tarvitsee jotakin kastittomalta, hän ottaa sen. Jos kastiton tarvitsee jotain, hän ei saa, koska on epäpuhdas, Vijay Parmar sanoo.
Tärkeintä on tietää
Vijay Parmar pyytää suomalaisia osallistumaan taisteluun kastisyrjintää vastaan.
Teksti Kaisa Raittila
Kuva Sirpa Päivinen
Vijay Parmar Intian Gujaratista oli seitsemänvuotias, kun hänen piti lähteä pellolle töihin. Hän tietää, mitä on saada pellonomistajan kepistä, jos erehtyy janoisena tarttumaan kastiin kuuluvan mukiin.
Vijay Parmar nostaa kätensä kämmenpuoli katsojaan päin, peukalo alhaalla. Nämä ovat kastijärjestelmän neljä varnaa, kastia, hän sanoo ja näyttää pikkurilliä, nimetöntä, keski- ja etusormea. Näille kuuluu oikeus opiskella, mennä lääkäriin, tehdä mielekästä työtä ja saada säällistä palkkaa. Jopa neljästä kastista alimmat, shudrat, saavat juoda teensä kuppilassa ja mennä temppeliin, vaikka olisivat muuten huono-osaisia.
Toisin on dalitien, kastittomien, laita. Vijay Parmar näyttää lattiaa osoittavaa peukaloaan.
– Dalitit ovat järjestelmän ulkopuolella. Heitä ei pidetä edes ihmisinä. Siksi ihmisoikeudet eivät koske heitä.
Parmar on dalitien oikeuksia ajavan dalit-liikkeen keskusjärjestön puheenjohtaja. Hän on tehnyt vuosia kenttätyötä ja toiminut monen kehitysjärjestön johtajana. Hän on itsekin dalit.
– Kastiongelma on vaikeasti ymmärrettävä, jos ei tunne eteläaasialaista kulttuuria. Syrjintä on seinissä ja siirtyy sukupolvelta toiselle, Parmar sanoo.
Kysymys on puhtaudesta ja epäpuhtaudesta.
– Ylintä kastia edustava brahmaani voi kylpeä kerran viikossa, mutta hän on aina puhdas. Dalit ei puhdistu, vaikka kävisi suihkussa kymmenesti päivässä. Hän on saastainen ja saastuttaa kosketuksellaan myös muut.
Kasti ei ole luokka, muistuttaa Parmar.
– Kastiasemaa ei voi muuttaa. Se sitoo tiettyihin ammatteihin. Jokaisessa intialaisessa kylässä on omat dalitinsa. He asuvat kylän ulkopuolella eivätkä saa hakea vettä kylän kaivolta tai kulkea sen läpi vievää tietä. Samaan ruokapöytään he eivät voi käydä mistään hinnasta.
Kastiin kuuluvat tarvitsevat daliteja likaisiin töihinsä ja käyttävät surutta hyväkseen dalit-naisia.
– Puhtauden vaatimus riippuu tilanteesta. Jos kastiin kuuluva tarvitsee jotakin kastittomalta, hän ottaa sen. Jos kastiton tarvitsee jotain, hän ei saa, koska on epäpuhdas, Vijay Parmar sanoo.
Yli kahtasataa miljoonaa ihmistä syrjivät kastikäytännöt on maailman suurimpana demokratiana esiintyvässä Intiassa kielletty laissa.
– Intian lainsäädäntö on suorastaan edistyksellinen, kiittää Vijay Parmar. – Ongelma on vain se, ettei lakeja panna täytäntöön.
Parmar kertoo raiskatuista naisista, jotka yrittävät tehdä rikosilmoitusta poliisilaitokselle, mutta eivät saa astua asemalle sisään tai poliisit raiskaavat heidät uudelleen. Yliopistoissa moni opiskelija päätyy itsemurhaan, kun jää ilman tarvitsemaansa ohjausta tai saa tasoaan huonommat arvosanat vain siksi, että on kastiin kuuluvia lahjakkaampi.
Äärimmäisen köyhistä oloista siis noustaan yliopisto-opiskelijoiksi?
– Kasti ei ole luokka, toistaa Vijay Parmar.
– Elin köyhän perheen lapsena, mutta pääsin katolisen isoäitini myötävaikutuksella katolisen lähetysaseman kouluun. Se mahdollisti minulle sosiaalisen nousun maatyöläisestä. Omat lapseni elävät jo kovin erilaisessa todellisuudessa, koska heidän isänsä on järjestöjohtaja. He ovat kyllä daliteja, järjestelmän ulkopuolella, mutta vanhempien sosiaalinen asema mahdollistaa heille koulunkäynnin ja paremman elämän.
Kastijärjestelmä pohjautuu hindulaisuuden pyhiin kirjoituksiin, mutta kastikäytännöt ovat arkipäivää koko eteläisessä Aasiassa uskonnosta riippumatta. Syrjintää esiintyy myös kristillisessä kirkossa, vaikka erityisesti Intian kirkot ovat sanoutuneet siitä tiukasti irti.
Maahanmuuttajien mukana kulttuuri leviää kaikkialle, missä kastimaissa kasvaneet elävät. Erityisesti syrjintää esiintyy Ison Britannian suurissa intialaisyhteisöissä.
– Dalit-liike keskittää voimansa kahteen ääripäähän, poliittiseen vaikuttamiseen ja dalit-yhteisöjen rohkaisemiseen, kertoo Vijay Parmar.
– Kun alistetun itsetunto kohoaa, alistajan on pakko tarkistaa käytöstään.
Parmar on tullut Suomeen, jotta suomalaiset saisivat tietää.
– Emme tarvitse rahaa. Mutta meille on tärkeää, että muu maailma tietää, mitä meillä tapahtuu.
Kansainvälinen painostus ei ole Parmarin mukaan vielä riittävää.
– Dalit-yhteisöjen vahvistamisen rinnalla tarvitaan asennemuutosta, ei vain kastisyrjinnästä vaan koko kastista luopumista.
Intia pitää kastisyrjintää sisäisenä ongelmanaan. Asiasta vaikeneminen vääristää myös ulkopuolisten toimijoiden mielikuvaa.
– Kun tsunami vuonna 2004 pyyhkäisi kokonaisia kyliä Intian rannikolta, kylien dalitit kyllä huolehtivat kuolleiden hautaamisesta niin kuin heille kuuluu, mutta jäivät vaille humanitaarista apua, koska kylässä ei kerrottu, että hekin ovat olemassa, Vijay Parmar sanoo.
www.dalit.fi
Katso daliteista kertova lyhytelokuva
”Emme ole koskettamattomia”
osoitteessa www.kirkkojakaupunki.fi.
Jaa tämä artikkeli: