null Tavallista

Maalari. Pienikin apu auttaa.

Maalari. Pienikin apu auttaa.

Tavallista

”Ihan tavallisia asioita”. Olen kopioinut netistä tämän runsaasti kommentoidun oppaan, joka sisältää arjen ohjeita, etteivät lapset ja nuoret syrjäytyisi. Ohjeita kasvattajille, arvelen, mutta kun luen vihkosta, huomaan, että siinä onkin vinkkejä meille kaikille, että ottaisimme toisiamme enemmän huomioon. Eivätkä lapsetkaan elä vain kodin seinien sisällä vaan ovat keskellämme naapurin seinän takana, pihoilla ja missä milloinkin.

”Tartu hetkeen. Pienetkin teot auttavat.” Mietin, mitä ne voisivat olla tänään. Hyvät huomenet bussikuskille, kiitos ja hymy istumapaikan antajalle. Tai jos kukaan ei anna, en siitä ärry, ja jos ärrynkin, en ala motkottaa ja pilata muiden matkaa. Pieni teko on jo sekin, jos jätän levittämättä pahaa oloa ympärilleni.

”Voimme opetella ja opettaa ottamaan apua vastaan ja osoittamaan kiitollisuutta.” Vaikea kohta! Mutta sittenkin: joskus pienikin apu voi olla kuin lahja – annettuna ja saatuna – ja lahjastahan kiitetään. Kiitollisuus vähentää sitä elämänvelkaa, jota meissä kaikissa on. Sitä, joka on mieluummin vaatimassa kuin antamassa.

”Osoita itse, että elämä ja ihmiset ovat toisilleen lahjoja.” Vaikka niin, että yrittäisin sanoutua irti piittaamattomuudesta, töykeydestä ja vihapuheesta ja viljellä enemmän hyviä asioita.

”Voit katsoa lempeästi.” Edes tämän. Mitä se Jeesus sanoikaan: ”Minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille.”

Hän, Herramme, on jo katsonut meitä armollisin ja lempein silmin.

Eeva Hurskainen

19. sunnuntai helluntaista

Rakkauden kaksoiskäsky
Väri: vihreä

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.