Juha Viholaisen mielestä uudessa Chapple-tilassa järjestetty Risteysmessu oli moderni ja rento. Kuva: Pekko Vasantola

Tavikset testasivat: Näin toimii rento iltamessu

Esse-lehti vei kaksi tavallista espoolaista tutustumaan matalan kynnyksen iltamessuihin, Risteysmessuun Isossa Omenassa ja Pysäkkimessuun Espoon tuomiokirkossa.

• 17.11.2016 15:40
• Tuija Pyhäranta

"Tervetuloa, tästä alkukarkkia!"

Risteysmessun tervetulotiimi on ovella vastassa Marianne-korin kera. Lasiseinän takana loistavat kauppakeskus Ison Omenan loisteputkivalot, mutta ovien tällä puolen, Espoon seurakuntien Chapplessa, on hämärää.

Lämpimän harmaiden betoni- ja tiiliseinien ympäröimää tilaa valaisevat metallikorien sisään upotetut hehkulamppujäljitelmät. Tilanjakaja on rakennettu lautakoreista. Näkymä on kuin yhteisöpalvelu Pinterestistä, jossa jaetaan trendikkäitä tee se itse -sisustusvinkkejä.

"Mä en kuullut tuota"

Etkoilla tarjolla olisi karkin lisäksi pitsapaloja parin euron maksua vastaan, mutta messuun tutustumaan lupautunut energia-asiantuntija Juha Viholainen on ehtinyt jo syödä. Niinpä hän istuu suoraan penkkiin, rohkeasti eturiviin.

Tänään liturgina on pastori Marjo Parttimaa ja bändiä johtaa pastori Jussi Koski, joka vastaa messun koordinoinnista. Päävastuun risteyksen toteutuksesta kantavat kuitenkin vapaaehtoiset: he vastaavat musiikista ja tekniikasta, toivottavat tervetulleiksi, keräävät kolehdin, esirukoilevat ja avustavat ehtoollisella.

Ensimmäistä kertaa Risteysmessun liturgina toimiva Parttimaa tunnustaa jännittävänsä.

”Mehän ollaan kaikki Marjon puolella, eiks ollakin?” kitaran kanssa lavalla seisova Koski kysyy.

”Ollaan”, vastaa muutama hiljainen hajaääni.

”Mä en kuullut tuota. Ollaanko me kaikki Marjon puolella”, Koski huudattaa seurakuntaa.

”Joo!”, Viholainenkin innostuu kannustamaan.

Juha Viholainen osallistui messuun noin viidentoista vuoden tauon jälkeen. Kuva: Pekko Vasantola

Riisuttu liturgia

Viimeksi Juha Viholainen on osallistunut messuun noin viisitoista vuotta sitten. Risteysmessu on hyvä paikka aloittaa, sillä messun kynnyksestä on pyritty tekemään mahdollisimman matala.

Käytössä on viikkomessun kaava, joka pidetään lyhyenä. Vielä ennen alkua Jussi Koski opastaa seurakuntaa: uskontunnustuksen ja ylistysvirren aikana tapana on seistä, muuten voi ottaa rennosti.

”Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen”, Marjo Parttimaa aloittaa puhuen. Liturgiaa on karsittu, jotta se olisi helposti lähestyttävä. Täällä laulut pidetään lauluina ja puheet puheina.

Screenillä kerrotaan, että menossa on johdanto ja alkusiunaus. Sinne heijastetaan messun kuluessa myös laulujen sanat, uskontunnustus ja Isä meidän -rukous. Mitään ei tarvitse osata ulkoa.

Moni kuitenkin taitaa osata. Herran siunausta seuraavan Halleluja-säkeen aikana seurakunta veisaa mukana varmasti, vaikka nuotteja ei ole.
 

Täällä on ihmisiä, joita en ole koskaan tavannut. Silti jotain tuttua tässä oli, ja se tuntui hyvältä."
Juha Viholainen

Kuin nuortenilta

Veisuu päättää messun viisikymmentä minuuttia alkamisen jälkeen. Screenillä mainostetaan Risteyksen Facebook-sivua ja Instagram-tiliä sekä Jussi Kosken vlogia.

Siirrymme jatkoille pöydän ääreen. Juha Viholainen kehuu Risteysmessun toteutusta moderniksi ja rennoksi.

Hän kertoo nauttineensa erityisesti musiikista. Tunnelma tarttui varsinkin illan viimeisen Jäähyväislaulun aikana, kun bändi pääsi kunnolla vauhtiin.

Risteyksen kotisivuilla messun musiikin kerrotaan olevan pop-rock -sovitettuja virsiä ja uutta hengellistä musiikkia. Viholaisen mielestä musiikki kuulosti "nuorten illan musiikilta".

Se toi mieleen oman nuoruuden Ruokolahdella, jossa seurakunnan nuorten toiminta kokosi yhteen pienen paikkakunnan nuorisoa. Chapplen näennäisesti vieraassa ympäristössä Viholaiseen vetosi tuttuus.

”Tämä on paikka, jossa en ole koskaan käynyt, täällä on ihmisiä, joita en ole koskaan tavannut ja tämä on tilaisuus, joka ei ole minulle tuttu. Silti jotain tuttua tässä oli, ja se tuntui hyvältä.”

Juha Viholainen seuraa Risteysmessua. Kuva: Pekko Vasantola

Tuttu paikka, uusi kokemus

Jylhän tuomiokirkon kutsukellot soivat vielä, kun muusikko Ilkka Asikainen nostaa kitaran polvelleen. Klassisen Un Dia de Noviembren soidessa kaksi lasta juoksee kirkon käytävää alttarin viereen tuoduille patjoille. Niiden päällä odottaa pehmoleluja, satukirjoja ja piirustusvälineet.

Naistenvaateliikkeen myyjänä työskentelevä Maija Lassila istuu jäkälänvihreän puupenkin päädyssä ja katsoo tutulle alttarille. Hän on aikanaan päässyt ripille Espoon tuomiokirkossa, ja täällä on siunattu hautaan Lassilan (os. Rajalan) molemmat vanhemmat.

Pian alkavaan Pysäkkimessuun hän osallistuu kuitenkin ensimmäistä kertaa.

”Pysäkkimessussa saat levähtää, hiljentyä ja pysähtyä Jumalan eteen”, lupaa Kati Pirttimaa. Hän on asemapäällikkö, yhden Pysäkkimessua valmistelevan vapaaehtoisryhmän johtaja.

Pysäkkimessun toiminnallisuus vetosi Maija Lassilaan. Kuva: Pekko Vasantola

Kutsu toimintaan

Tämän messun suunnitteluun ja toteutukseen on osallistunut kaikkiaan kymmenkunta ihmistä, joista palkattuja työntekijöitä on kolme. Risteysmessun tapaan myös Pysäkkimessu rakennetaan pääasiassa vapaaehtoisvoimin.

Alkusanojen ja yhteisen esirukouksen jälkeen vuorossa on rukousmeditaatio. Rukoileminen onnistuu monella tavalla: papin kanssa kahden, kirkon kuoriin rakennetuilla pysäkeillä kierrellen tai omalla paikallaan kitara-, viulu- ja pianomusiikkia kuunnellen.
 

Maija Lassila kävelee esirukouspysäkille ja sytyttää tuohuksen. Sitten hän kiertää kaikki pysäkit.

Samassa veneessä -pysäkillä on airojen ja peräsimen vieressä lainaus Jesajan kirjasta: ”Toisenlaista paastoa minä odotan: että vapautat syyttömät kahleista, irrotat ikeen hihnat ja vapautat sorretut, että murskaat kaikki ikeet, murrat leipää nälkäiselle, avaat kotisi kodittomalle, vaatetat alastoman, kun hänet näet, etkä karttele apua tarvitsevaa veljeäsi.”

Viimeinen pysäkki kannustaa toimimaan. Siellä voi kirjoittaa post it -lapulle, mitä aikoo tehdä rauhan ja ihmisoikeuksien hyväksi tai ottaa korista valmiin idean. ”Harkitse (turvapaikanhakijan) kotimajoittajaksi ryhtymistä”, ehdottaa yksi lapuista.

Messun päättävän Herran siunauksen ajaksi Lassila sulkee silmänsä. Käsiohjelmaa hän ei ole ottanut, sillä hän haluaa nauttia hetkestä.

Maija Lassila vierailee mielellään eri kulttuurien pyhätöissä. Espoon tuomiokirkko on hänelle tuttu omasta konfirmaatiosta. Kuva: Sirpa Päivinen

Etsijänä pyhätössä

Haemme kirkon kuorista teet ja istumme penkkiin keskustelemaan. Pysäkkimessun jatkoja vietetään kirkkosalissa. Lassilan mielestä on ihanaa, kun kirkossa saa jutella luvan kanssa.

”Kirkkotiloja saisi käyttää tällaiseen enemmänkin”, hän kannustaa.

Suhteessa uskoon Maija Lassila kuvailee itseään etsijäksi. Hänen mielestään kaikissa uskonnoissa ja filosofioissa on paljon hyvää, mutta paatoksellisuudesta tai kahlitsevista oppirakennelmista hän ei pidä.

Kirkossa käyminen on Lassilalle hiljentymistä ja läsnäoloa. Matkustaessaan hän vierailee mielellään paikallisissa pyhätöissä ja osallistuu toisinaan myös messuun. Se, miten kirkossa käyttäydytään, kertoo Lassilalle paikallisesta kulttuurista.

Mitä pysäkkimessu sitten kertoo suomalaisista? Ainakin sen, että olemme aiempaa rennompia. Lassilan lapsuudessa kirkon käytävillä ei juostu eikä kirkkosaliin jääty jutustelemaan.

Pysäkkimessussa oli Lassilan mielestä lämmin välittämisen tunnelma. Tunnelmaa loi osaltaan rauhallinen musiikki.

Myös messun toiminnallisuus vetosi. Lassila nautti siitä, ettei hänen tarvinnut istua koko aikaa omissa oloissaan. Osallistumaan pääsi paitsi ehtoollisella, myös rukouspysäkeillä kierrellen.

Tällaiseen messuun hän voisi kuvitella osallistuvansa useamminkin. Hienoa olisi, jos messu olisi arki-iltana kotimatkan varrella.

”Rituaalit ovat tärkeitä”, Lassila sanoo.