Raamatullinen pohjavirta. Aino Kallasta kiehtoi vanhan kirkkoraamatun tyyli siinä määrin, että kirjailija alkoi rakentaa omaa kirjallista ilmaisuaan tietoisesti sen varaan. Raamatunkertomukset vaikuttivat tyylin lisäksi myös monien tarioiden sisältöön.
Tavoitteena täydellinen kauneus
Aino Kallas ja Raamattu kuuluivat yhteen. Suomalais-virolainen kirjailija löysi pääosan aiheistaan Viron historiasta ja kansan-perinteestä, mutta viittaa tuotannossaan toistuvasti Raamatun mytologiaan.
Teksti Silja Vuorikuru
Kuva Lehtikuvan arkisto
Vuonna 1908 kirjailija Aino Kallas (o.s. Krohn, 1878–1956) täytti 30 vuotta. Sittemmin hän piti tätä vuotta ”suurena vedenjakajavuotenaan”, joka määritti vahvasti hänen kirjailijatyönsä suuntia. Samana vuonna Kallas luki ensi kertaa läpi koko Raamatun .
Vanhan kirkkoraamatun tyyli kiehtoi kirjailijaa siinä määrin, että hän alkoi rakentaa omaa kirjallista ilmaisuaan tietoisesti sen varaan. Hän ei ollut kokenut hengellistä herätystä, vaan tarttui isoon kirjaan toisin tunnoin.
”Toivon, ettei toki ole pyhyyden rienaksi katsottava, jos joku on yltynyt tutkimaan näitä pyhiä rivejä niinkin maanpäällisen asian kuin tyylin täydellisen kauneuden kannalta”, hän kirjoitti.
Kun Kallas 1920-luvulla laati historiallisia proosaballadejaan Barbara von Tisenhusen , Reigin pappi ja Sudenmorsian , hän luki aamuisin katkelmia Raamatusta tartuttaakseen haluamansa tyylin omaan tekstiinsä. Hänen omaleimainen vanhahtava, ”arkaisoiva” tyylinsä on sulauma vanhan kirkkoraamatun (1776), hengellisen proosan ja historiallisten kronikoiden kieliä.
Aino Kallas ajatteli löytäneensä uuden ilmaisutavan, mutta tuli löytäneeksi paljon muutakin – osin itse tätä huomaamattaan. Syntyi tarina työorjuuden olojen uuvuttamista talonpojista, jotka alkavat etsiä luvattua maata ( Lasnamäen valkea laiva , 1913). Syntyi kertomus Reigin papista, joka samastaa itsensä hurskaaseen Jobiin vielä silloinkin, kun on tosiasiallisesti osallinen kolmen ihmisen kuolemaan. Sitten syntyivät sota-aikana kirjoitetut runot lapsensa menettäneistä äideistä, joilla ei ole omaa itkumuuria surun purkamisen paikaksi, toisin kuin Israelin tyttärillä.
Aino Kallas oli muun muassa virsirunoilijana tunnetun Julius Krohnin tytär, ja saanut kristillisiä hyveitä korostavan kasvatuksen. Hänen sisarensa Aune Krohn kunnostautui hengellisen kirjallisuuden kääntäjänä.
Kallas ei jakanut heidän kristillistä vakaumustaan, mutta käsitteli teoksissaan toistuvasti uskonnollisia kysymyksiä. Usein kuvattavana on yhteentörmäys. Pakkokristillistetyt virolaiset alkavat viedä salaa uhreja syrjäytetyille jumalilleen, koska Kristus ei autakaan. Syvän kristillisen kääntymyksen kokenut poikkeaa yhteisöstään siinä missä ihmissudeksi tuomittukin.
Kirjailijan tuotannon pääosa sijoittuu Viroon, mutta raamatullinen mytologia kulkee pohjavirtana virolaisten kertomusten alla.
Aino Kallas kirjoitti itse asiassa vain yhden teoksen, joka sijoittuu suoraan Raamatun maailmaan ja kuvaa raamatullisia henkilöhahmoja. Tämä teos oli näytelmä Bathseba (1910), joka nimensä mukaisesti kertoo uudelleen Vanhan testamentin kolmiodraaman kauniin Bathseban, sotamies Urian ja kuningas Daavidin välillä.
Tällaisia Raamatun kertomusten muunnoksia julkaistiin tuohon aikaan paljon – Suomessa aiemmin ja enemmän kuin Virossa. Kuten monet muutkin ajan kirjailijat, myös Kallas kirjoitti raamatunkertomusta toisin. Hänen Bathsebansa ei synnytä uutta hallitsijaa Daavidin kuningassukuun, vaan tekee itsemurhan oman tahdon ja velvollisuudentunnon ristipaineessa.
Bathsebaa pidettiin omana aikanaan epäonnistuneena, eikä sitä julkaistu. Kirjoittamisajasta kului yli sata vuotta, ennen kuin näytelmä julkaistiin painettuna.
Suurena vedenjakajavuonnaan 1908 Aino Kallas pohdiskeli: ”Tahdon kuvata yleisinhimillisiä probleemoja, mutta virolaisin henkilöin”. Raamatullinen mytologia tarjosi kirjailijalle sen yleisinhimillisen, joka oli esitettävissä myös virolaisessa ympäristössä.
Kristuksen ja neitsyt Marian tarina siirtyi 1300-luvun Liivinmaalle, Jobin tarina 1600-luvun Hiidenmaalle ja erämaavaelluskertomus 1800-luvun Tallinnaan.
Tyylin täydellistä kauneutta tavoitellut kirjailija kertoi lumoavalla kielellä Viron historiasta, myös ja erityisesti vaietusta ja vaiennettujen näkökulmasta. Samaan suuntaan kulkee nykykirjailijoista ennen kaikkea Sofi Oksanen .
Aino Kallaksen syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi 135 vuotta.
Kirjoittaja on helsinkiläistynyt kirjallisuudentutkija. Hänen väitöskirjansa Kauneudentemppelin ovella. Aino Kallaksen tuotanto ja raamatullinen subteksti tarkastettiin Helsingin yliopistossa 2012.
Kallaksen Bathseba-näytelmä julkaistiin
ensimmäistä kertaa väitöskirjan liitteenä.
Jaa tämä artikkeli: