Silloin kerran. Hannan (Tarja Heinulan) elämään palauttavat palvelutalon asukkaat (Minna Aro ja Jukka Juolahti) jo kauan sitten unohdettuja tunnemuistoja. Rospuutto-ryhmän esityksiä voi tilata joka puolelle Suomea.
Teatteri tekee vanhustyötä
Taiteilija kohtaa vanhuksen ihmisenä ja teatterista tulee paikka, jossa voidaan ajatella yhdessä.
Teksti Maria Säkö
Kuva Ingemar Raukola
Haluaisin muistaa vielä semmoisen, että istun äidin sylissä. Olisin ihan pieni. Kaikki olisi hyvin, ja siinä olisi turva, ja kaikki hyvä mikä maailmassa on. Mutta en muista semmoista.
Näin puhuu näyttelijä Tarja Heinula Rospuutto-ryhmän Sinusta tehtiin laulu -esityksessä Teatteri Takomon näyttämöllä. Heinula esittää Hannaa, keski-ikäistä naista, jonka uraohjusidentiteetti alkaa rakoilla äidin kuoleman jälkeen.
Esitys näyttää koskettavasti sen, miten ihminen saattaa muistinsa menettäessään havahtua lapsuusajan muistoihin ja muistaa nuoruudestaan sellaista, mitä on torjunut ja unohtanut.
Rospuutto-ryhmän esitys syntyi muun muassa niiden lukutuokioiden pohjalta, joita Teatteri Takomon näyttelijät järjestivät Myllypuron palvelukeskuksessa. Näytelmäkirjailija Kati Kaartinen seurasi tuokioita. Vanhukset olivat eriasteisesti muistisairaita, mutta lukuhetket aiheuttivat heissä havahtumisia yhteisiin, voimakkaisiin hetkiin.
Kevytrakenteisen esityksen voi tilata myös paikkoihin, joissa teatteria ei muuten näe. Teattereiden vanhustyöhön kuuluu tällä hetkellä pääkaupunkiseudulla myös erityisesti hoivakodissa asuville vanhuksille suunnattuja esityksiä.
Maaliskuussa alkaneeseen Kohtaamisia-hankkeeseen kuuluvien ammattiteatteriryhmien esitykset sisältävät muun muassa musiikkihetkiä, lukutuokioita, nukketeatteria ja klovneriaa.
– Esitystarjonta on suunniteltu yhdessä hoivahenkilökunnan ja asukkaiden kanssa. Teatterin tekijät ottavat erityisesti huomioon huonokuntoiset asukkaat, sanoo tuottaja Suvi Aaltonen .
Ammattitaiteilija tarvitsee useimmiten erillistä perehtymistä vanhustyöhön. Kansallisteatterin Kiertuenäyttämön taiteellisen johtajan Jussi Lehtosen mukaan taiteilijan rooli vanhustyössä tarkoittaa suoraa ihmisen kohtaamista ihmisenä.
Töölön monipuolisen palvelukeskuksen johtajan Marja Nurmi-Könkään mukaan taiteen avulla tehty vanhustyö muistuttaa myös hoitajia siitä, etteivät he ole tekemisissä ”vanhusten” vaan ihmisten kanssa.
– Ennen esityksiä vain tuotiin vanhusten luo, mutta nykyään heidät otetaan kokonaisvaltaisemmin huomioon. Teatteri Takomon syksyllä 2012 ensi-iltansa saanut Töölönkatu 33 oli siitä hieno esimerkki. Aluksi Takomon teatterintekijät pitivät teatterikerhoa palvelutalon asukkaille ja sen pohjalta syntyi lopulta esitys.
Esitykseen oli luotu monipuolisesti eri aikakausien tunnelmia. 50-luvun rappukäytävässä tuoksui pulla. Portaikossa esitettiin kohtaus 70-luvun Keihäsmatkalta. Kohtauksia ei selitetty. Se stimuloi tunnemuistia. Jotta omaan maailmaansa uponneeseen vanhukseen saa kontaktin, täytyy olla hyvin luova ja tehdä jopa salapoliisityötä.
– Havahtumiset voivatkin sitten olla vaikuttavia. Töölönkatu 33 -esityksen ensi-illassa eräs jo pitkään pyörätuolilla liikkunut, passiivinen mies äkkiä nousikin seisomaan ja puhui, Nurmi-Köngäs sanoo.
Musiikki on usein tärkeässä osassa. Teatteri Metamorfoosin musiikkituokiossa vanhukset saavat halutessaan tulla mukaan soittamaan. Kansallisteatterin Kiertuenäyttämön Käyn monta tietä matkallain koostuu muun muassa Reino Helismaan ja Toivo Kärjen ikivihreistä.
Teatteri tuo taiteenlajeja yhteen ja sisältää kohtaamisen esiintyjän kanssa. Siksi sen avulla tehty vanhustyö on ainutlaatuista.
Teatterin vanhustyössä ei tarvitse kertoa vain laitosten asukkaiden asioista eikä niissä tarvitse karttaa vaikeita aiheita. Hyviä esimerkkejä ovat Takomon vanhustyön lisäksi Kansallisteatterin Kiertuenäyttämön vanhusten muistoista koostettu Neuvostoliitto-esitys sekä koreografi Hanna Brotheruksen tavallisia ihmisiä aktivoivat tanssiesitykset, joissa jokainen on taiteilija.
Taidekokemuksen ei tarvitse silittää myötäkarvaan: se voi häiritä, ärsyttää ja siitä voi löytää vikoja. Neuvostoliitto-esitysten jälkeen yleisön kanssa jutellaan aina hetki.
– Joskus saamme moitteita esityksestä, mutta silti vanhukset pitävät siitä, että olemme tulleet esiintymään, sanoo Kansallisteatterin Kiertuenäyttämön tuottaja Roosa Vaverka .
Mutta onko teatteri nyt kadottamassa taiteen? Eikö teatterin tehtävänä olekaan itse tuottaa esityksiä?
Jos kurkistetaan vaikkapa teatterin historiaan, esimerkiksi antiikin Kreikkaan, vastaus kumpaankin kysymykseen kuuluu: ei.
Teatteri on alun perin perustettu vapaaksi tilaksi, jossa ihmiset voivat demokraattisesti ajatella yhdessä. Helsingin kaupungin kulttuurisuunnittelijana työskentelevä Jenni Varho pitääkin ihmisten tasa-arvoista kohtaamista tärkeimpänä.
– Liian usein sosiaali- ja terveydenhoidossa keskitytään vain ihmisen sairauksiin, mutta teatterintekijät keskittyvät nimenomaan siihen, mikä ihmisessä on tervettä.
Jaa tämä artikkeli: