Ihmisten ilmoille. Näyttelijä Jussi Lehtonen kiertää erilaisissa laitoksissa esittämässä draamaa.
Teatterimies tulee luo
Jussi Lehtonen haluaa kohdata yleisönsä samassa valossa.
Teksti Salla Korpela
Kuva Jani Laukkanen
Näyttelijä Jussi Lehtonen vie draamaa sellaisten ihmisten luo, jotka eivät itse pääse teatteriin. Hänen vetämänsä Kansallisteatterin Kiertuenäyttämö vierailee sairaaloissa, hoitokodeissa, vankiloissa ja pakolaisten vastaanottokeskuksissa. Mikä tahansa sali kelpaa esitystilaksi ja rekvisiitta mahtuu kassiin. Periaatteena on, että paikalle mennään joukkoliikenteellä.
Idea teatterin viemisestä laitoksiin syntyi Lehtosen kokemuksista, joita kertyi Lapinlahden mielisairaalan suojelusta. Hän järjesti sinne aikoinaan kaikenlaisia kulttuuritapahtumia yhdessä taiteilijatuttujensa kanssa. Yleisönä olivat niin sairaalan potilaat, henkilökunta kuin ketkä tahansa kiinnostuneet.
– Tajusin, että katsojan ja esiintyjien välinen kontakti muodostui siellä erityislaatuiseksi ja ihmisten välillä tapahtui jotakin. Vaikka yleisö tuli tilanteeseen kovin erilaisista lähtökohdista, yhdessä koetun esityksen jälkeen tuntui, että meidän välillämme oli enemmän yhteisiä kuin erottavia asioita, Lehtonen muistelee.
Kiertuenäyttämön toinen syntyjuuri oli Jussi Lehtosen oma kaipuu teatterin sulkeutuneiden seinien sisältä ulos yhteiskuntaan. Hän tuli kiinnitetyksi Kansallisteatteriin pian valmistumisensa jälkeen ja teki työtä kivilinnan näyttämöllä vuodesta toiseen, kuutena iltana viikossa, vailla suoraa kontaktia pimennetyssä katsomossa istuvaan yleisöönsä.
Niinpä hän lähti kehittelemään omaa projektiaan ja muovasi Shakespearen sonetteihin perustuvan esityksen Rakkaus ei ole ajan narri . Hän esitti sitä noin 200 kertaa erilaisissa laitoksissa 2006–2011. Projekti palkittiin sekä Suomalaisen lääkäriseura Duodecimin kulttuuripalkinnolla että opetus- ja kulttuuriministeriön Suomi-palkinnolla.
Mika Myllyaho päätti pääjohtajaksi tultuaan ottaa Lehtosen kehittämän toimintatavan osaksi Kansallisteatteria, jolloin syntyi Kiertuenäyttämö.
– Kohtaamiset taiteen parissa voivat olla vastalääkettä ihmisten leimaamiselle heidän ominaisuuksiensa tai elämäntilanteensa takia. Taiteen avulla voidaan loiventaa laitosten ja ulkopuolisen yhteiskunnan välistä juopaa ja helpottaa siirtymiä niiden välillä, Lehtonen sanoo.
Hän opettaa kehittämäänsä menetelmää myös teatterikorkeakoulun opiskelijoille.
– Kysyntää kiertueteatterille olisi paljon enemmän kuin sitä tällä hetkellä pystytään tuottamaan. Minusta näyttää siltä, että osa opiskelijoista kokee toimintatavan omakseen, ja se leviää pikku hiljaa muihinkin teattereihin.
Kiertuenäyttämön ensisijaisena tavoitteena ei ole tuottaa hetken unohdusta laitosten ankeaan arkeen, vaan ne käsittelevät katsojille itselleen läheisiä, usein kipeästikin koskettavia teemoja. Tällä hetkellä ohjelmistossa olevan Neuvostoliitto – tarina Uskosta -näytelmän aineisto on kerätty vanhainkodeissa ja hoitolaitoksissa asuvilta ikäihmisiltä.
Myöhemmin tänä syksynä ensi-iltansa saa Helmi – yksi äiti muiden joukossa , joka kertoo päihdeäideistä. Lisäksi esityspankista löytyy puolisen tusinaa esitystä, joita hoitolaitokset voivat tilata luokseen.
Laitokset ovat ihmisten koteja ja yleisö on siellä on henkisesti paljon alastomammassa tilassa kuin teatterikatsomossa. Niinpä näihin tilanteisiin ei sovi mennä kylmiltään eikä sieltä voi yhteisen kokemuksen jälkeen myöskään poistua vähin äänin.
– Menemme aina paikalle hyvissä ajoin ja tapaamme sekä henkilökuntaa että laitoksen asukkaita. Hyvä kontakti syntyy jo siitä, jos voimme yhdessä järjestää tilan esitystä varten.
Esityksen jälkeen kokoonnutaan keskustelemaan koetusta. Tällöin näyttelijä kohtaa yleisön sekä roolihahmonsa kautta että omana itsenään.
– Tämä on sekä haastavaa että antoisaa. Joskus yleisön reaktiot voivat olla varsin voimakkaitakin. On ollut tilanteita, joissa me näyttelijät olemme istuneet omia muistojaan itkevien katsojien vieressä.
Tänä syksynä Jussi Lehtonen vetää henkeä kiertue-elämästä ja esiintyy vaihteeksi Kansallisteatterin näyttämöohjelmistoon kuuluvassa Vuosisadan rakkaustarinat -näytelmässä. Hän esittää Märta ja Henrik Tikkasen kertomuksiin perustuvassa esityksessä muun muassa Gunnar-enoa, joka on Märtan eräänlainen henkiopas.
Suurelle yleisölle Lehtosen soinnukas ääni on tuttu Yle Radio 1:n runo-ohjelmista, missä hän esiintyy tuon tuosta lausujana. Tekeillä on myös yhteinen Pablo Neruda -runoilta gambisti Mikko Perkolan kanssa.
Vapaa-aikoinaan tämä monipuolinen kulttuurimies kääntää kirjallisuutta ranskasta ja liettuasta, joista jälkimmäisen hän oppi vaihto-opiskelija-aikanaan Vilnassa.
– Kääntäminen on hiljaista päänsisäistä puuhaa ja sellaisena hieno vastapaino ylettömän sosiaaliselle teatterityölle.
Jaa tämä artikkeli: