Heini Tola tietää, että viidakkorumpu on merkittävin väline, jos toivoo katsomoon väkeä. Tieto hyvästä leviää herkästi. Kuva: Esko Jämsä
Teatterin lumottu kosketus
Heini Tola on Teatteri Avoimien Ovien taiteellinen johtaja. Hänen vastuullaan on esitysten valinta: tänä vuonna muun muassa Yksityisiä keskusteluja ja Aino – tahdon tämän rakkauden.
Museokadun ja Cygnaeuksen kadun kulmasta löytyvä pieni teatteri valittiin tammikuussa Vuoden teatteriksi 2009.
Valot himmenevät katsomossa ja keskustelu vaimenee. Tulee se taianomainen hiljaisuus – vain jonkun sekunnin kestävä. Tihentynyttä odotusta voi miltei käsillään koskea. Katsojien ja näyttelijöiden yhteinen matka alkaa.
Mitä onnistuneessa esityksessä tapahtuu? Katsoja näkee aluksi tarinan kulun, näyttämön, työtään tekevät näyttelijät, lavasteet ja niin kuin Teatteri Avoimissa Ovissa useimmiten on: toiset katsojat näyttämön ympärillä.
Arvaamattomana hetkenä tapahtuu jotain merkillistä: tarina lakkaa olemasta tarina, ja siitä tulee tosi juttu. Katsoja on äkkiä mukana. Näytelmä puhuu hänelle ja hänestä. Se tulee iholle ja koskettaa. Se nostaa esiin unohduksissa ollutta tai torjuttua. Aika, paikka ja kontrollin halu katoavat.
– Se on sitä teatterin metafysiikkaa, hymyilee Heini Tola , Teatteri Avoimien ovien taiteellinen johtaja.
Hyvä katsoja ja kosketuksen taika
Kirjan voi panna pois, jos luettu tulee liian lähelle. Teatterissa se on vaikeampaa. Onneksi, sillä teatteri voi olla järisyttävä kokemus, joka pysäyttää katsojan ja tuo hänen maailmaansa uuden oivalluksen.
Esitys voi esteettisen elämyksen lisäksi antaa iloa ja lohtua. Heini Tola ei millään muotoa halveksi lohdun osuutta. Sitä tarvitaan elämässä.
Jotta antelias teatterikokemus syntyisi, katsojaltakin vaaditaan jotain lunastettua lippua ja aikaa enemmän.
– On hyvä, jos ihmisen persoonassa edes jokin osa on auki, ja hän on valmis kokemaan tunteita ja olemaan altis niiden vaikutukselle, Heini Tola sanoo.
Kaikesta ei tarvitse pitää, mutta suvaitseminen kannattaa. Ärsyyntyä saa ja empatiakykyä tarvitaan. Pitää olla herkät tuntosarvet sekä näyttämön ihmisten että itsensä suhteen.
– On hyvä, jos katsoja haluaa eläytyä roolihenkilöiden elämänkaareen, näyttämön tapahtumiin, iloihin ja suruihin. Joillakin katsojilla puolustusmekanismit ovat koko ajan päällä; itse asiassa he eivät halua tulla kosketetuksi. Teatteri ei silloin ole heidän juttunsa.
Teatteri on toistamisen taidetta. Miten näyttelijä jaksaa ilta illan jälkeen toistaa sen, mikä näytelmää kerran katsoneelle on ainutlaatuinen hetki?
– Se on ammattitaitokysymys, vastaa Heini Tola.
Esitykset eivät ole samanlaisia. Katsojien ja näyttelijöiden välinen vuoropuhelu voi yhtenä iltana olla tiivis ja vastaanotto antautuvan lämmin – kuin hengitettäisiin yhdessä samaa ilmaa. Seuraavana iltana näytelmää voi seurata yleisö, joka on kuin rivi kylmäkalleja.
– Raja hienon ja mukaan lähtemättömän yleisön välillä on kuitenkin häilyvä. Joku voi olla päältä päin täysin reagoimaton, mutta kuunteleekin hyvin tarkkaan, sanoo Heini Tola.
Teatterin taiteellinen johtaja luo teatterin linjan valinnoillaan ja ohjauksillaan.
Heini Tolan ohjaamien näytelmien punainen lanka syntyy omasta estetiikasta, ja niissä on tunnistettava kädenjälki:
– Pelkistetty visuaalisuus, tietty minimalismi ja sisäistynyt näyttelijäntyö. Ajatusten pitää näkyä kristallinkirkkaina eikä tunteita saa pelätä. Jollei välillä voi nauraa, ei vakavaakaan ole.
Teatteri Avoimet Ovet tarjoaa työpaikan neljälle vakituiselle työntekijälle. Koko ajan eletään veitsen terällä, sillä ”me olemme pieni, lainsuojaton teatteri”. Sillä Heini Tola tarkoittaa sitä, että teatteri ei ole päässyt teatteri- ja orkesterilain piiriin, jolloin avustukset tulisivat automaattisesti valtion budjetista. Nyt ne on joka vuosi anottava erikseen ja rakennettava vuoden ohjelmisto tietämättä, mitä harkinnanvaraisesti tammikuussa saadaan.
– Meidän oma tuotto lipputuloista on 60 prosenttia, avustuksista kertyy 40 prosenttia ja rapiat päälle. Katsomo on 80 prosenttisesti täynnä. Se on paljon, eikä floppeja ole ollut.
Pieniä ”lainsuojattomia” on muitakin: esimerkiksi Takomo, Koko, Valtimo, Universum ja Klockrike. Avoimet Ovet on niiden joukossa subventioissa kärkipäässä. Vuoden teatterina se oli ensimmäinen ”lainsuojaton”, joka tunnustuksen sai. Se teki onnelliseksi ja kiitolliseksi.
Kaikki yhdessä teatterin puolesta
Jos Heini Tola saisi käteensä kaikkivaltiaan taikasauvan, hän ei miettisi ratkaisuja pitkään.
– Pistäisin vähän dynamiittia peliin ja räjäyttäisin teatterin seiniä kauemmas ja kattoa korkeammalle. Meille kelpaisi suurempi lämpiö ja näyttämö sekä katsomo, jossa näkemistä parantava nousu olisi jyrkempi. Toimistotilaa ja kellarin varastotilaa ja pukuhuoneita voisi avartaa ja maksaa näyttelijöille ja muille vieraileville taiteilijoille oikeudenmukaista palkkaa.
Nyt raamit ovat siinä, että töitä pystyy tarjoamaan korkeintaan neljälle tai viidelle näyttelijälle kerrallaan. Taiteilu halun ja rajojen kanssa on jatkuvaa.
Avoimissa Ovissa on hyvä tiimi, joka tekee mitä kulloinkin tarvitaan. Taiteellinen johtajakin ohjaa, dramatisoi, aikatauluttaa tuotannon ja tekee apuraha-anomukset ja toimintakertomukset, mutta myös auttaa kahviossa, tarttuu imuriin, pesee vessoja ja on tarvittaessa autonkuljettaja ja tsuppari.
Kaikki teatterin puolesta
Kun Heini Tola menee teatteriin, hän nauttii hyvin tehdyistä ja näkemyksellisistä esityksistä, joissa on selkeä ohjaajan kädenjälki ja hyvä näyttelijätyö. Kiinnostavia esityksiä löytyy usein marginaaleista. Hän on jatkuvasti valmis puhumaan henkisten arvojen puolesta. Niistä ihminen saa voimaa elämiseen.
– Kulttuurin tärkeyden tajuaa, kun ajattelee vaihtoehtoa: ei kirjoja, maalauksia, musiikkia tai teatteria. Kyllä olisi ikävää.
Jaa tämä artikkeli: