Varjoja vain. Teatteri Hyökyvuoren Kultainen vasikka –näytelmän ensimmäinen näytös päättyy vaikuttavaan lauluun, joka jää soimaan katsojan korviin pitkäksi aikaa. Kuva: Jani Laukkanen
Teatterin taikaa
Pilvet seilaavat uhkaavan oloisina Hyökyvuoren asukaspuiston yllä. Vielä ei pisaroi, mutta Kultainen vasikka -näytelmän ensemble on päättänyt kiriä viimeistelyharjoituksen läpi ilman pizzataukoa, sillä kohta saattaa sataa.
Laulu soljuu keskittyneesti ja kauniisti, vaikka taustakuoron askellus on vielä aavistuksen törmäilevä. Näyttelijöistä ja soittajista kukaan ei hätkähdä hetkeksikään, kun lavasteita viimeistelevän miehen saha soittaa omaa yksitoikkoista säveltään epätahtiin ja liikemies Hongan katottoman kodin yllä jyristelee lentokone.
Hyökyvuoren kesäteatteri on jälleen vauhdissa vuoden tauon jälkeen. Liikemies Hongan vaimoa Eeditiä esittävä teatteriyhdistyksen puheenjohtaja Sirkku Laurila puhkuu intoa.
”Viime kesäksi valmisteltu mittava Georg Malmsten -esitys jätettiin lopulta väliin, kun Soukan Pakkasmäkeen suunniteltu uusi teatteri ei valmistunutkaan. Tänne Hyökyvuoreen se olisi ollut liian hankala sovittaa. Tänä syksynä jätän jo kolmannen kerran julkiset jäähyväiset Hyökyvuorelle ja toivotan katsojat tervetulleiksi seuraavana kesänä Soukkaan, mutta tänä syksynä sanon sen vihdoinkin viimeistä kertaa”, Laurila nauraa.
Espoon kaupunki on rakentamassa luonnon amfiteatteria Sököviken skolanin takana Teatteri Hyökyvuoren uudeksi esiintymispaikaksi.
Yhdessä tekemisen ilo on Teatteri Hyökyvuoren väelle innostava voima. Teatteri saa kaupungin tukea, mutta kaikki työ tehdään talkoovoimin. Sirkku Laurilan mielestä kaikkein tärkein asia on lasten ja nuorten mukanaolo, josta teatteri sai alkunsa 1980-luvulla.
”Entisenä opettajana näen selvästi, miten valtavasti itseluottamusta, itsensä ilmaisemisen taitoa sekä nähdyksi ja kuulluksi tulemisen antamaa voimaa teatteriharrastus valaa lapsiin ja nuoriin. Se on aivan korvaamattoman tärkeää pääomaa koko elämän ajaksi!”
Teatterin ilosanoma kulkee Espoonlahdessa sukupolvelta toiselle. Ympäri vuoden kymmenet lapset ja nuoret kokoontuvat teatteriharrastuksen parissa. Heidän ohjaajinaan toimivat itse aikanaan pikkutyttöinä ja -poikina teatterikärpäsen puremat nuoret aikuiset.
”Tämän esityksen apulaisohjaaja Nelli Reinikainen on hyvä esimerkki. Hän on yksi niistä monista hyökyvuorelaisista, joista on tullut alan ammattilainen”, Laurila sanoo.
Esimerkin voima toimii monelta suunnalta. Parhaillaan pyörivässä esityksessä Tiistilän ja Päivänkehrän koulujen oppilaat voivat bongata lavalta tuttuja opettajia. Syyskuussa teatteri ottaa jälleen uusia lapsia ja nuoria harrastajaryhmiin mukaan. Sitä odotellessa kannattaa käydä katsomassa Kultainen vasikka.
Maria Jotunin näytelmä kansalaissodan jälkeiseltä ajalta vie katsojat sadan vuoden taakse, mutta samalla surkuhupaisan tuttuihin kuvioihin vielä vuonna 2013.
Talouskurimus kirkastaa ihmisluonnon raadollisuuden: ahneus niin rahaa kuin rakkautta kohtaan kukoistaa. Oman edun tavoittelu ja keinottelu ovat päivän sanoja. Maria Jotunin hersyvä kieli ja hyökyvuorelaisten mainiot tulkinnat roolihahmoistaan tuovat inhimillisiin heikkouksiin ymmärtävän tuikkeen.
Martti Teikari on sovituksellaan luonut näytelmäklassikosta raikkaan version. Laulut läikähtävät luontevasti kohdilleen ja laulajat saavat nauttia elävän orkesterin säestyksestä. Harpun ja kontrabasson lisäksi orkesteri koostuu kosketinsoittimista, klarinetista ja rummuista, joiden takaa ”kauppaneuvos Aksel Somero”. välillä kipaisee keskelle näytelmän tapahtumia.
Kultaisen vasikan esitykset Hyökyvuoren asukas- ja teatteripuistossa (Merivirta 12) sunnuntaisin kello 17 (11.8., 18.8., 25.8. ja 1.9.) ja keskiviikkoisin kello 19 (14.8., 21.8. ja 28.8.) sekä Kivenlahti-päivänä, lauantaina 7.9. kello 14. Liput 15/12 euroa, tiedustelut ja varaukset: info@teatterihyokyvuori.com tai p. 040 0260710.
Rakkautta Tapiolassa
Espoon työväenopiston kesäteatterikurssi on pohtinut rakkautta ja kerännyt aiheesta materiaalia kesän ajan. Ryhmän omista materiaaleista koottu esitys on sekä yhteisöllinen että tekijöilleen ajankohtainen. Niistä on yhdessä Juha Wikmanin kanssa ja Anna Rosendahlin ohjauksessa syntynyt esitys What is love?
Siinä näyttämölle marssii liuta keskisuomalaisia serkkuja, kaiken maailman rakastajia sekä elokuvista tuttuja rakkauskohtauksia.
Esitys lainaa muotonsa mehiläisyhteisöltä, jonka toimintatavat muistuttavat karmivaa rakkaustarinaa: mehiläiskuningattaren valintaprosessi maksaa henkiä. Onko sama rakkaudessa?
Esityksiin on säävaraus ja vapaa pääsy.
Näytännöt ovat perjantaina 9.8. klo 19, lauantaina 10.8. klo 15, maanantaina 12.8. (korjattu päivä, paperi-Essessä virheellinen) klo 19 ja keskiviikkona 14.8. klo 19 Tapiolan kulttuurikeskuksen ulkoilmanäyttämö Amfilla (Kulttuuriaukio 2).
Hullu ja silti arvokas?
Muutama vuosi sitten en tiennyt Veikkolan Kartanoteatterista enkä sen puoleen Veikkolan parantolastakaan yhtään mitään. Mutta sitten sattui niin, että opiskelukaverikseni osui Tiittasen Riikka Veikkolasta.
Jutellessamme kaikenlaista opintojen lomassa paljastui, että Riikka puvustaa Kartanoteatterin esityksiä. Niinpä pääsin kurkkimaan melkein kuin kulisseista, miten tämänkesäinen näytelmä Särkyneiden siipien korjaamo alkoi vähitellen muotoutua valmiiksi esitykseksi ohjaaja Eija Ahvon luotsaamana.
Vaikeahan näytelmää olisi ollut jättää väliin, joten eräänä kesäkuisensa iltana istuin entisen Veikkolan parantolan pihapiirissä katsomassa parantolan historiasta kumpuavaa esitystä.
Veikkolan parantola aloitti toimintansa vuonna 1929 Suomen ensimmäisenä lepokotina hermosairaille. Näytelmä kuljettaa katsojansa läpi parantolan historian aina kaksikymmentäluvulta nykypäiviin asti.
Särkyneiden siipien korjaamo ei ole mikään hilpeä kesäilottelu, mutta ei liioin liialla tiedolla pakattu historiakatsaus. Se on näytelmä, joka panee ajatukset ja tunteet liikkeelle.
Hoidot ja hoitoteoriat saattavat muuttua, mutta ihminen ei: normaaliuden maailmassa kaikenlainen erilaisuus ja poikkeavuus on pelottavaa. Hulluksi leimatulla ei välttämättä ole sananvaltaa, kun puhutaan hänen omasta hoidostaan. On helpompaa antaa avuksi pelkkä pilleripurkki kuin tosissaan miettiä, mikä juuri tätä ihmistä auttaisi. Se jos mikä on pelottavaa, sillä harva meistä on säröjä vailla.
Lähdin esityksestä silmät kosteina ja ajattelin, että jos kesäteatterissa on pyyhkinyt poskiltaan sekä ilon että surun kyyneleitä, ei esitys voi olla huono.
Kyyneleet virtasivat norona silmistäni muutamassakin kohdassa, muun muassa silloin kun näyttelijäksi mielivää Sulhoa kannettiin murheellisessa saatossa järvirannasta. Venevarkaan kiinni ottaminen päättyi Sulhon hukkumiseen.
Kesäteatteriretkestä jäi hyvä mieli. Näytelmän lisäksi arvostin hyviä järjestelyitä, kunnollisia opasteita ja mehutarjoilua matkalla parkkipaikalta esityspaikalle. Kun asiat on suunniteltu huolellisesti, katsoja tuntee, että häntä arvostetaan. Se ei ole pieni juttu.
Merja Räty
Jaa tämä artikkeli: