Portinvartija. Muuskko Pekka Ruuska on valmentanut useita kotimaisia artisteja esiintymisessä ja laulunteossa.
Tee se itse: laulu
Kuka tahansa voi oppia tekemään lauluja. Ei tarvitse osata edes soittaa. Rauli ”Badding” Somerjokikin sävelsi viheltämällä.
Ville ja Juho tapailevat kitaroillansa sointuja. On Yhdysvaltain Seattlessa syntyneen grungerockin kulta-aika, kesä 1993. Ensin G-duuri, siitä C:n kautta D-duuriin ja takaisin C:hen. Rämpyttäessään toinen raakkuu kähisevällä rokkiäänellä: ”When I woke up all I saw / was a nuclear war...””Kun heräsin, näin vain ydinsodan.”)
Tämä tapahtui, kun 16-vuotiaat pojat viettivät kesää herännäisjohtaja Paavo Ruotsalaisen kotipaikassa Aholansaaressa. He osasivat jo soitella kitaraa, ja kuunneltuaan grungen suuruutta Pearl Jamia he ryhtyivät parodioimaan kyseistä tyyliä. Päässä vain alkoi soida pieni melodianpätkä ja samalla mieleen putkahti hampaat irvessä laulettava laulun aihe. Sitten vain kitarat syliin ja loihtimaan biisiä esiin.
Ville ja Juho ovat oikeita henkilöitä. Ville Kämäräinen on nykyään mikkeliläinen nuorisotyönohjaaja, joka yhdessä runoilija ja lauluntekijä Risto Oikarisen kanssa laulaa KOi-nimisessä orkesterissa. Juho Kauhasesta varttui rockyhtye Morleyn laulaja ja lauluntekijä. Psykedeelinen huumori on edelleen tallella, sillä Kauhasen artistinimi Pentti Amore suorastaan laajentaa tajuntaa.
Näitä tarinoita on vaikka kuinka paljon. Intohimoisimmilla on hellittämätön polte kirjoittaa kappaleita. Varmaan juuri intohimon takia heistä on kasvanut Juha Tapion tai Zen Cafén Samuli Putron kaltaisia ammattilaisia. Jotkut vain osaavat kirjoittaa ihmisten mielestä hyviä lauluja, vaikka soitto- ja laulutaidoiltaan he muutoin voivat olla jopa huolestuttavan keskinkertaisia.
Siinä on tiettyä viisautta. Laulujen tarkoitus on välittää tunteita. Pitkän muusikonuran tehneen äänilevytuottaja Pekka Ruuskan mielestä juuri sen tähden soittotaito on pidettävä taustalla.
– Jos lauluntekijä on loistava soittaja, hän ei ehkä malta olla näyttämättä taitojaan. Tällöin laulusta voi kadota sille olennainen pyhä yksinkertaisuus, kun kappaleesta tuleekin vain soittotaidon näyte.
– Minäkin olen etupäässä tämmöinen kolmen soinnun jätkä, jonka repertuaarissa major seiska alkaa olla jo kova juttu, Ruuska sanoo.
Tässä piilee jännittävä seikka. Kun kerran vaatimatonkin soittaja voi tehdä lauluja, itse asiassa kuka tahansa voi ruveta lauluntekijäksi. Tunnetusti Rauli ”Badding” Somerjoki sävelsi viheltämällä. Se on ihan käypä ratkaisu, jos löytyy kaveri, joka pystyy soinnuttamaan hyräillyn melodian.
Maailmassa on paljon koulut käyneitä oppimestareita, jotka eivät ikinä ole koskettaneet kuulijoita niin kuin Somerjoki. Syynä on se, että Somerjoella oli taito sanoa jotakin, mitä muut eivät osanneet ilmaista.
– Laulun tehtävä on tavoitella jotakin, joka muuten pakenee kieltä ja puhuttuja ilmaisuja. Se välittää tuntemuksia, joita ei voi muuten ilmaista. Hyvä laulu koskettaa samanaikaisesti älyä ja tunnetta tavalla, joka jättää kuulijaan jäljen.
Tätä voi myös tietoisesti opetella. Esimerkiksi Helsingin Evankelisella opistolla alkaa elokuussa Ruuskan ja Martti Heikkilän luotsaama Lauluntekolinja, jossa opiskelijoille opetetaan laulun tekemisen tekniikkaa. Ensimmäinen kurssi pidettiin viime vuonna, ja sen suoritti 17 opiskelijaa. Heistä monet sijoittuivat erilaisissa sävellys- ja sanoituskilpailuissa erinomaisesti.
Musiikkibisnes on raakaa, ja osittain ehkä siksi, että siinä on jotain hallitsematonta. Kuka tahansa voi oppia tekemään lauluja, mutta kaikista ei tule tähtiä. Lahjakaskaan artisti ei koskaan tule kuulluksi, jos musiikkiteollisuuden portinvartijat eivät häntä huomaa.
Selityksiä voidaan koota. Voi olla, että artisti on aikaansa edellä, eikä yleisö ole valmis hänen neroudelleen. Ajankohta voi olla muutenkin väärä, ja tekijän genre poissa muodista. Tai kuvitellun lahjakkuuden kanssa on sittenkin vähän niin ja näin. Hyvyyttä voi myös olla joskus vaikea kuulla.
– Meillä tietenkin on pohjalla näkemys siitä, että on olemassa hyvää ja huonoa musiikkia. Jyvät pitää erottaa akanoista. Kysymys on kuitenkin siitä, miten tämä erottelu tehdään, Pekka Ruuska selittää.
– Hyvä kykyjenetsijä ei välitä korniudesta tai siitä, ettei esiintyjä ole ”cool”. Hän näkee tämmöisten seikkojen yli, sillä hän metsästää vain hyvää biisiä. Samalla pitää olla tajua, kenelle kuultuja laulua kannattaa soittaa. Täytyy huomata, että kun yhdistän tämän ja tuon asian, niin silloin nuo tuolla tykkäävät.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että lauluntekijän itse pitäisi miettiä, kenelle hän tekee musiikkia.
– Jos alkaa miettiä, kenelle laulaa, seurauksena voi olla miellyttämisen tarve. Jos lauluntekijä pyrkii vain miellyttämään, hän ei kykene tekemään mitään omaperäistä. Ja juuri sitä kuulija kaipaa.
Joitakin lainalaisuuksia tuntuu silti olevan.
– Olen huomannut, että menestyneellä lauluntekijällä on usein jokin vahva arvopohja ja -tausta. Sellainen on perinteisesti ollut työväen- tai rauhanaate, kuten vaikka Hectorilla tai Tuomari Nurmiolla, tai vihreä vasemmistolaisuus, kuten Maija Vilkkumaan kaltaisilla nykytekijöillä. Mutta yhtä lailla kristillis-humanistiselta pohjalta on tullut Juha Tapion ja Mikko Kuustosen kaltaisia merkittäviä tekijöitä, Ruuska luettelee.
– Lauluntekijöiden valmentajana minulle tuleekin kylmä hiki, jos joku sanoo olevansa ”ihan vaan muusikko”.
Joskus elämä voi mennä niin, että kun lukio on käyty ja opiskelukaupunkiin on muutettu, teinivuosien bändiviritelmät jäävät silleen. Silti kitara kulkee mukana, ja aika ajoin tulee riimiteltyä kokonainen musiikkikappale.
Kotkalaissyntyinen Kari Pyrhönen on tällainen tapaus. Teinivuosina hän soitti bändissä ja keikkaili, mutta hieman yli parikymppisenä hän päätyi opiskelijaksi Helsinkiin. Vuodet vierivät, tuli perhettä, ja MTV3 palkkasi toimittajaksi. Vuosien mittaan lauluja kuitenkin kertyi kymmenittäin. Mittarissa oli jo 40, kun Pyrhönen päätti, että nyt viimein pitää tehdä levy, sehän on aina ollut haaveissa.
– Ensimmäinen levyni oli pitkälti vaimoni ansiota. Olen kyllä kysynyt itseltäni, miksi olen aina junan viimeisessä vaunussa. Toisaalta parhaat biisini ovat kypsyneet vasta viime vuosina, Pyrhönen kertoo.
Laulajalegenda Edu Kettusen tuottama debyyttilevy Tyttö ja sotilas tanssii ilmestyi 2005. Pyrhönen julkaisi sen oman levymerkkinsä kautta. Varsinkin nimikappale sai runsaasti radioaalloilla soittoaikaa. Sitä hienompaa oli, että Pyrhösen toinen albumi Taivaanraapija (2009) sai vielä enemmän kuuluvuutta.
– Totta kai levynteolle on tarve saada vastinetta. Ei näitä lauluja kirjoiteta pöytälaatikkoon, eikä niitä ole tarkoitettu esitettäväksi pelkästään sukulaisille.
Läpimurrosta Pyrhönen ei silti haaveile. Olisi kuitenkin ollut hölmöä luovuttaa vain siksi, että levy-yhtiön herra isoherra sanoo, ettei materiaali kelpaa, koska kukaan ei laulujasi osta.
– Ei sitä kannata jäädä itkeskelemään, jos levy-yhtiöt eivät ole kiinnostuneita. Silloin vain pitää tehdä itse. Vinyyliaikana se ei ollut mahdollista, mutta nykyään tekeminen on helpompaa.
Nyt Kari Pyrhösen tilanne on hyvä. Edu Kettusen myötä moni ammattimuusikko tuli tutuksi. Kun verkosto on kunnossa, löytyy aina soittajia kulloisiakin tarpeita varten.
– Kun tähän vaiheeseen on päästy, aion jatkaa niin kauan kuin henki pihisee.
Opi lauluntekijäksi
- Helsingin Evankelisen opiston lauluntekijälinja ottaa uusia opiskelijoita lukuvuodeksi 2010–2011.
- Linjaa johtavat Pekka Ruuska ja Martti Heikkilä.
- Hakuaika on 9.8. asti ja valintakokeet pidetään 11.8.
- Lisätietoja: www.heo.fi/kulttuuri/lauluntekijä
Teksti Juhani Huttunen
Kuvat Esko Jämsä
Jaa tämä artikkeli: