Opastetut ryhmät saattavat tulevaisuudessa joutua maksamaan kirkkokäynnistään. Kuva: Olli Seppälä
Temppeliaukion kirkkoon kaavaillaan pääsymaksua
Maksu aiotaan upottaa osaksi matkatoimistojen järjestämien kiertoajeluiden lipun hintaa.
Suosittuna matkailukohteena tunnettuun Temppeliaukion kirkkoon suunnitellaan turistiryhmiltä perittävää pääsymaksua. Töölön seurakunnan seurakuntaneuvosto päätti keskiviikkona puoltaa hanketta, johon odotetaan päätöksiä ensi syksyyn mennessä.
Töölön seurakunnan kirkkoherran Auvo Naukkarisen mukaan yksittäisten turistien pääsy kirkkoon halutaan kuitenkin pitää vapaana.
– Kesäisin Temppeliaukion kirkossa käy joka päivä tuhansia turisteja. 70–80 prosenttia heistä tulee matkatoimistojen asiakkaina, Naukkarinen sanoo.
– Olemme tilanteessa, jossa ei enää ole perusteltavissa, että suurten, bussilasteittain tulevien turistiryhmien aiheuttamat kirkon ylläpitokustannukset katettaisiin seurakuntalaisten maksamilla kirkollisverorahoilla, Naukkarinen sanoo.
Pääsymaksu aiotaankin upottaa osaksi matkatoimistojen järjestämien kiertoajeluiden lipun hintaan. Naukkarisen mukaan hankkeella halutaan myös viestiä, että Temppeliaukion kirkko on matkailunähtävyys, jossa kannattaa käydä.
– Pääsymaksusta tulee vastikkeellinen. Se tulee sisältämään laadukasta musiikkia, asianmukaisen kirkkoesittelyn sekä turisteille jaettavan esittelylehtisen, Naukkarinen sanoo.
– Yksittäisille turisteille tarjotaan mahdollisuutta osallistua tällaiseen ohjelmaan vapaaehtoisesti.
Helsingin seurakuntayhtymä aikoo seuraavan kolmen vuoden kuluessa vähentää seurakunnille jakamaansa kehysmäärä rahaa yhteensä 15 miljoonaa euroa. Töölön seurakuntakuntaneuvoston jäsenen Anna Munsterhjelmin mielestä on tärkeää käydä arvokeskustelua kirkon toiminnoista. Samalla tulopohjan laajentaminen on välttämätöntä.
– On kuitenkin itsestään selvää, että hiljentyminen ja uskonnon harjoittaminen kirkossa on taattava kaikille ilman pääsymaksua, Munsterhjelm sanoo.
– Opastetut turistiryhmät taas maksavat kirkkokäynnistään matkatoimistolle. Mielestäni näiltä matkanjärjestäjiltä voisi periä vierailumaksun, jolla tuettaisiin kirkon ylläpitoa.
Pääsymaksuhankkeesta aiotaan tehdä päätöksiä jo ensi syksynä, kun matkatoimistot myyvät vuoden 2017 kiertoajelupaketteja. Arvonlisäverollinen pääsymaksu tullee olemaan noin 2,50 euron luokkaa.
Jaa tämä artikkeli: