Hyvän laulun salaisuus on siinä, että laulaja on läsnä omana itsenään, sanoo Jorma Silvasti. Kuva: Sirpa Päivinen
Tenori Jorma Silvasti: Laulu lähtee silmistä
Laulun tulkitseminen on tärkeämpää kuin ääniakrobatia. Luonnollinen persoonallisuus on valttia, sanoo Mirjam Helin -laulukilpailun tuomariston puheenjohtaja, tenori Jorma Silvasti.
Parhaillaan meneillä oleva Mirjam Helin -laulukilpailu on jälleen tuonut esiin niin suuren joukon upeita laulajia ympäri maailmaa, että tuomaristo on vaikean tehtävän edessä. Millaisia kriteerejä arvostelussa on? Pärjääkö äänellä vai tulkinnalla?
– Jokainen tuomari luo itsenäisesti kriteerinsä, ja pisteiden lasku on matematiikkaa, selittää tuomariston puheenjohtaja Jorma Silvasti.
– Makuasioista lopulta on kysymys, hän myöntää. Silvasti pitää hyvänä sitä, että tuomarit eivät keskustele keskenään, sillä silloin vahvin persoona ottaisi helposti puhevallan.
Itse hän arvostaa laulajassa eniten rehellistä ja sisältä kumpuavaa persoonallisuutta. Hänestä hyvä laulu lähtee silmistä, ei kurkusta saatikka nenästä tai takaraivosta.
– Sisältöjen kokonaisvaltainen ulostuonti on aina tärkeämpää kuin ääniakrobatia. Laulu ei ole vain sointia vaan myös tekstiä ja sen merkityksiä.
Laulaminen on itsensä hyväksymistä
Mirjam Helin -kilpailujen yksi erityispiirre on ohjelmiston laajuus. Myös lied ja orkesterilaulu saavat osansa. Silvasti on huomannut, että trendi muissa laulukilpailuissa on päinvastainen: ooppera painottuu entistä kapeammin.
– Se on sitä bisnes-mallista ajattelua. Nuoria laulajia halutaan karsinoida oopperan äänialoihin, jotta heitä olisi helpompi markkinoida. Vanha kunnon yleislaulajan ihanne on väistymässä. Onneksi itse sain vielä 1980-luvulla aloittaa sellaisena.
– Oopperan iso koneisto voi kiehtoa ulkokultaisuudellaan. Onneksi on yhä paljon laulajia, jotka ilmaisevat luonnostaan pienillä asioilla. Vähemmän on enemmän.
– Pidän laulajista, jotka tunnistaa äänenväristä tai muista persoonallisista piirteistä. Heissä on vain jokin juju, jota on vaikea selittää. Se on luonnollista karismaa.
Silvasti asettaa toiselle puolelle rimaa laskelmoivat kosiskelijat, joiden kasvovärkistä näkyy tekeminen: nyt tulkitsen näin ja sijoitan äänen noin.
– Tom Krause sanoi viisaasti, että laulajalla täytyy olla aina selkeä syy ja tarkoitus, miksi hän esiintyy. Se syy ei voi olla halu päästä laulukilpailun finaaliin.
– Vaatii rohkeutta antaa virran ja sisäisen palon viedä. Laulaminen on perimmiltään itsensä hyväksymistä ja paljastamista muille: tällainen ihminen olen.
Ruumis varoittaa virheistä
Silvasti iloitsee siitä, että Mirjam Helin -kilpailuun osallistuu tällä kertaa myös kontratenoreita.
– He ovat ainutlaatuisia laulajia, joiden erot ovat hienojakoisempia kuin tavallisilla tenoreilla. On huikeaa, mitä kaikkea miesäänellä saa aikaiseksi!
Valituksia raskaiden Wagner- ja Verdi-laulajien kadosta Silvasti ei niele tämänkään kilpailun perusteella. Hänestä kyse on vain siitä, että laulajia halutaan panna liian aikaisin valmiisiin paketteihin eikä anneta aikaa kasvaa ja testata rajoja.
– Ihmisen kroppa on viisas: se ilmoittaa, milloin laulaa väärin. Sitä pitää kuunnella.
Hengitys, hengitys, hengitys
Jorma Silvastin tapainen kokenut taiteilija varoo antamasta yksinkertaistettuja niksejä siitä, millainen oikea laulutekniikka on. Hän korostaa sitä, että kropat ovat niin erilaisia, että patenttiratkaisut eivät kerta kaikkiaan toimi.
Yksi kuitenkin on selvää: hengitys on kaiken perusta.
– Monella muullakin alalla puhutaan paineen tasauksesta, ja siitä on kyse myös laulajan hengityksessä. Moni laulaja briljeeraa hengitystekniikalla niin, että laulaa mahdollisimman pitkiä fraaseja. Ei se niin mene, vaan pilkut pitää kuulua.
Laulutunneilla puhutaan paljon ”pallean tuesta”. Silvastin mukaan sen korostaminen kääntyy helposti siihen, että alavatsaan syntyy ylipainetta, ja sitten ei jaksetakaan.
– Daniel Barenboim neuvoi minua kerran viisaasti lähtemään ikään kuin tyhjästä ja kasvattamaan voimaa vasta fraasin mukana – luonnollisen puheen tapaan. Kropan rentous on joka tilanteessa oleellista.
Silvasti ei mesoaisi myöskään äänen suuntaamisesta johonkin osaan päätä. Kallot ovat niin erimuotoisia, että jokaisen on tunnettava oikea resonanssi itse.
– Pikemmin kannattaa ajatella, että ääni virtaa syvältä hengityksen mukana, ja siihen virtaan asetellaan teksti. Jos alkaa lisätä äänenvoimakkuutta suulihaksilla, on vikatiellä.
Joskus kuulee opetettavan, että laulun pitää kuvainnollisesti kulkea kurkun ohi. Silvastin mielestä sekin on tulkinnanvarainen asia, sillä esimerkiksi italialainen laulukulttuuri suosii täysjännitteistä tyyliä.
Hän palaa ajatukseensa siitä, että laulu tulee lopultakin silmistä.
– On se paljastavaa, jos silmistä loistaa tyhjyys. Olla läsnä vahvasti omana itsenään mutta silti tekstille ja tyyleille joustavana – siinä on hyvän laulun salaisuus.
Suomen Kulttuurirahaston järjestämä kansainvälisen Mirjam Helin -laulukilpailu päättyy Helsingissä 12. elokuuta.
Jaa tämä artikkeli: